Oman (sisäisen) pihan löytöjä

Olen huomannut, että minulla on hakemista vielä tässä piha- ja puutarha-asiassa. Oma piha tuntuu ihanalta, mutta samalla siihen liittyviä asioita on vaikea aloittaa ja tehdä. En tiedä johtuuko se siitä, ettei minulla oikeasti ole pihanhoidosta kovinkaan kummoista kokemusta, ja sen takia en ehkä uskalla tai saa itseäni ulos kaivelemaan, kuokkimaan, istuttamaan ja ihmettelemään. Vai onko kyse siitä, että minussa asuva laiskuus käyttää mieluummin ajan työhön, harrastuksiin ja kodin seinien sisäpuolella? Veikkaan tällä hetkellä kyllä ensimmäistä. Piha kaikkine työmäärineen jopa ehkä vähän pelottaa. 

Eilen kuitenkin päätin ottaa riskilläkin itseäni niskasta kiinni. Olin jo puolitoista viikkoa sitten ostanut liljojen, pionien ja salkoruusujen mukuloita puutarhamessuilta. Ne oli vihdoin pakko istuttaa ainakin ruukkuihin, jotta eivät homehtuisivat. (Yhdessä oli jo merkkiä asiasta.) 

Huomioni ennen aloitusta oli: 

1. Ensi kerralla, kun ostan kasvien juurakoita/mukuloita irtomyynnistä, otan kuvan kyseisestä mukulasta ja kyltistä, jossa näkyy sen nimi sekä millainen kasvi siitä on tulossa. 
2. Kirjoitan myös heti ylös kaikki ohjeet mitä saan myyjältä. Vaikka netti on täynnä erilaisia vinkkejä ja ohjeita, niin juuri niitä tietoja mitä yritin aiemmin kaivella muistini kätköistä, ei sieltä löydy pikaisella googlettamisella. (Tämä voi johtua ihan siitä, ettei minulla ole vielä oikeaa sanastoa ja termistöä hallussa millä löytyisi kaipaamasi tieto.) 
3. Tee istutus heti eli muista ostaa myös ruukut, mullat jne. samalla reissulla tai ainakin samana päivänä! 

Sain minä sitten istutettua liljat näihin neljään saviruukkuun ja tuohon yhteen isoon valkoiseen. Toivottavasti istutin oikein, kun en muistanut enää miten se piti tehdä. Tuolla takana on laakeassa entisessä lasagnevuoassa ne salkoruusut. En muistanut miten niiden juurakot piti istuttaa, enkä löytänyt netistä vartin hakemisella tietoa asiasta. Aiheutin ehkä itselleni nyt katastrofin niiden osalta, kun ovat pitkittäin, vierekkäin tuossa lasagnevuoassa, odottamassa maahan pääsyä. 

Pionien ruukkuistutuksesta eivät tulleetkaan kuvaa. Ne istutin samalla tavalla kuin liljat. Siirrän ne varsinaiselle kasvupaikalle, kun saan päätettyä mihin ne edes pihallani haluan. Ongelmana on osittain se, että muutamien puiden kaatamisesta on ollut puhetta ja jos niin tehdään pihan valoisuus ja ilme muuttuu niin, että pioneille olisi useampikin mahdollinen paikka. Kuulemma pioni ottaa helposti itseensä siirrettäessä, joten nyt muutaman viikon sisällä pitäisi keksiä mihin ne oikeastaan haluan seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi ainakin. Liljoille keksin jo pari vaihtoehtoa. Täytyy vielä keskustella niistä puolison kanssa. Salkoruusullekin on kaksi vaihtoehtoa. 

Helpot istutettavat olivat orvokit. Hain niitä eilen Kankaanrannan puutarhalta. Olin pyörällä liikenteessä, joten matkaan ei lähtenyt kuin kymmenen tainta ja ainakin tuohon isoon istutusastiaan olisi voinut vielä kolme tia neljä laittaa lisää. Rönsyileeköhän tai leviääköhän orvokki vai kannattaako hakea pari tainta lisää? Minulla kun ei ole sitä aiemmin ollut edes parvekekukkana, niin ei ole kokemusta.

Innostuin myös kiertämään pihaa eilen tarkemmin ja ihmettelemään mitä sieltä löytyy "luonnostaan" ja edellisen omistajan jäljiltä. Pieniä värien pilkahduksia löytyi, joten ehkä seuraavan parin viikon sisällä näkee muuallakin kuin ruukuissa kukkia. Pikkuruisia narsisseja oli ainakin pihan reunalla olevassa ojassa ja kasvimaalla. Niitä voisi yrittää siirtää ja ryhmitellä.

Minun syksyllä maahan iskemät tulppaanien sipulitkin näyttävät hyvinvoivilta. Ehkä nekin voisi ensi vuodeksi laittaa vähän fiksummin.

Niin ja sitten vielä siitä katastrofin aiheuttamisesta.... Jätin kaikki ruukut yöksi ulos, koska lämpötilaksi oli luvattu jopa +9 astetta. Saapa nähdä palelutinko istutukset heti. Täytyy laittaa se ulkomittari kiinni seinään, jotta voi tarkastella illalla lämpötilan laskua ja siirtää tarvittaessa autotalliin nuo ruukut.

Kasvimaan suhteen näyttää myös huolestuttavalta, kun esikasvatuksessa ei ole kuin parsaa, joka antaa satoa vasta useamman vuoden päästä. 😃 Sain onneksi tomaatin ja chilin taimia yhdeltä ystävältä täältä kylältä. Ne kyllä tarvitsisivat kasvihuoneen, joten tässä joutuu hankkimaan sellaisen vielä kevään aikana.

En voi kuin miettiä, tuleekohan minusta ajan myötä pihan suhteen viherpeukalo? Vai jäänköhän sattumanvaraiseksi harhailijaksi?

Ei maanantai ole kauhea päivä

Noin vuosi sitten perustin oman yrityksen. Olen nauttinut vuosien varrella erilaisista töistä ja työpaikoista, joissa olen työskennellyt. Itsestä oppivana huomasin kuitenkin, että kaipaan muutakin kuin 8-16 työn.

Uskoin, että osaamista ja tekemistä varmaan minulle löytyy, vaikka en olisikaan enää turvallisesti työntekijänä jossain. Ja niin on käynyt. Olen saanut olla monenlaisissa työyhteisöissä mukana vuoden aikana. Seurata, kehittää ja sparrata erilaisia ihmisiä ja työyhteisöjä eri puolilta Suomea.

Ihaninta on kuitenkin on ollut se, että olen pystynyt saavuttamaan yhden toiveistani. Minä määritän milloin ja missä teen työni.

Sen takia tänä aamuna nauroin, kun tajusin:

Näistä aamuhetkistä nautin ennen kuin alan tehdä töitä tai kotihommia. Ja mikä ihaninta, olen löytänyt lisää aikaa lukemiselle ja elämän ihmettelylle myös maanantaiaamuihin.

Ei maanantait ole kauheita. 

Jouluomenat helmikuussa

Joulun aikaan meille ostettiin punaisia omenia. Silloin niitä syötiin pari ja kulhoon jäi vielä seitsemän isoa ulkomaista omenaa. Tammikuussa totesin, että noista pitäisi tehdä jotain. Googlettelin ja löysin Valion kyljysohjeen, johon tuli omenaa. Koska en pysty syömään itse omenia raakana ja pakastimessa on puolikkaan possun hakemisen jäljiltä ollut useampi paketti kyljyksiä, innostuin ohjeesta ja päätin kokeilla sitä.

Jouluna ostettu omena seitsemän viikkoa myöhemmin. 

Jouduin muokkaamaan vähän reseptiä, koska meillä ei ollut soijaa, Kippari-kermaa eikä salviaa. Kotonta löytyvät muut yrtit sekä mausteet ja tavallinen kerma saivat korvata puutteet. Lisäksi kypsensin pidempään kyljyksiä uunissa, kuin mitä ohjeessa neuvottiin. Tarjoilin uunikyljykset risoton, dijon-sinapin ja punajuurien kanssa. Kaikki neljä kyljystä tuli syötyä kahdestaan yhdellä kertaa, koska ruoka ylitti maullaan odotukset. Nyt haaveilen jo syksyn uusista omenista. Makeilla jouluomenilla tällä ohjeella tuli hyvää, mutta odotan, kun pääsen kokeilemaan happamilla tai kirpeillä kotimaisilla omenilla samaa ohjetta.

Jouluomenia kuitenkin jäi ja tajusin tänään, että niitä olisi vieläkin neljä lasikulhossa sivupöydällä. Ulospäin ne näyttivät hyviltä edelleen. Ei voi kuin ihmetellä mitä "vahaa" niihin on laitettu, että ovat vielä syötävän näköisiä seitsemän viikkoa ostamisen jälkeen. Ajattelin tehdä niistä kaura-omenapaistoksen leivinuunissa. En ole vielä kertaakaan tehnyt mitään jälkkäreitä leivinuunissa, joten paistos voisi olla aika "turvallinen" kokeilu, kun ei tarvitse niin kuumaa ja pysyvää lämpötilaa vaan voi hyvin hautua uunissa pidempään.

No... Lopputulos oli sitten sokerin kärähtäminen. Hups. En tiedä miten onnistuin kerrankin lämmittämään leivinuunin niin, että se säilytti lämmön 200 asteessa yli puolituntia. (Ehkä alaluukkuun vetämäni hiillos jaksoi puhista pidempään kuin mitä aiemmilla kerroilla.) Onneksi jälkiruoan tuoksu oli niin hyvä, että katsoin uuniin ja huomasin uhkaavan katastrofin. Potti ulos uunista ja hetken omenapaistoksen jäähdyttyä maistamaan. Sokeri oli tosiaan ehtinyt vähän kärähtää, mutta kaura-omenapaistoksen maku oli silti hyvä. Ehkä tässä uskaltaa kokeilla jotain muutakin jälkkäriä leivinuunissa, kunhan vahtii vähän paremmin. Ruoanlaittaminen on kiinni kaikista aisteista. 

Kaura-omenapaistoksen kanssa tein vielä vaniliakastikkeen
ja koristelin pakkasesta löytyneillä puutarhavadelmilla.
Musta tee oli maustettu appelsiinillä, mikä toi sopivaa kirpeyttä makean
jälkiruoan vastapainoksi. 

Omakotitalon tuomat "harrastukset"

On asioita, joista ei kuvittele innostuvansa. On asioita, joita ei ikinä usko tekevänsä. Ja sitten on niitä asioita, joita on odottanut ja toivonut joskus pääsevänsä tekemään. Muutto omakotitaloon toi kaikkia näitä mukanaan. Aiemmin kirjoitin jo talon lämmittämisestä, joka edelleen on ihana ja innostava asia. Voisi kai sitäkin pitää "harrastuksena", vaikka onkin arjen kannalta välttämätön ja tärkeä asia. Pari kertaa ollaan tultu reissusta kotiin niin, että ulkona pakkanen paukkuu ja sisällä on vain 14 astetta lämmintä. Silti on ollut mukava hakea puita ja sytyttää takat ja aloittaa taas prosessi "alusta".

Piha ensilumen aikaan. 

 Yksi asia, josta en kuvitellut innostuvani on lumenluonti. Varsinkin tammikuussa oli mukava lähteä ulos tekemään polkuja, kulkureittejä ja aukeita alueita lumeen. Lumi oli kevyttä kuin puuteri ja helposti siirreltävää. Sunnuntaina ja tänään on kolan työntäminen ollut raskaampaa, kun lumi on vesisateiden myötä muuttunut tahmeaksi ja painavaksi. Silti molempina päivinä on ollut mukava saada pihaan kulkuväylät polviin upottavien hankien sijaan. Ennen talvea 2017 en ollut koskaan oikeastaan tehnyt lumitöitä. Ei kerrostalossa asuessa tarvinnut. Ja vasta nyt talon myötä olen oikeasti tehnyt lumitöitä. Voihan olla, että tämä talvi vie vielä innostukseni lumenluonnista, mutta ainakin tällä hetkellä se tuntuu yhdeltä parhaimmalta tavalla viettää omaa aikaa. Korvissa kuunnelma, käsissä lumikola ja edessä iso piha hankineen.

Piha, kun lumitöitä on tehty kuukauden verran.
Ei sitä koko nurmikenttää tarvitse kolata. Onneksi.

Yhtenä talon myötä tulleena harrastuksena on kukkien ja kasvien kasvatus. Vaikka hanki onkin maassa, on mukava jo aloitella kevään puutarhan laittoa. Olen pohtinut mitä puita istutetaan, mitä kukkia ja marjapensaita voisi tuoda pihaan lisää, rakennetaanko kasvihuone pihalle ja mitä tehdään nykyiselle pienelle kasvimaalle. Käly toivoi, että kasvatamme parsaa. En ollut edes ajatellut sitä, mutta olisi kyllä mielenkiintoista kokeilla sitä. No saapa nähdä mitä innostukselle ja suunnitelmille käy, kun lumi on sulanut ja olisi oikeasti aika iskeä sormet multaan. Sisäkasvienkin hoitajana olen aika unohteleva ja huolimaton.

Posliinikukka odottaa, että istuttaisin sen ruukkuun.
Sisäkukkia on tullut aiemminkin pistokkaista kasvatettua, mutta ulkokasveille en ole sitä koskaan tehnyt.
Nyt pitäisi käydä ostamassa siemenet, jotta ne ehtisivät itää ja kasvaa hyvin ennen istutusvaihetta keväällä. 

Remontointi ja sisustaminen ovat myös talon mukanaan tuomia harrastuksia, vaikka jälkimmäinen on ollut jo pitkään "harrastuksenani". Olen oikeastaan koko aikuisikäni asunut vuokra-asunnoissa, joissa ei ole vain tehnyt mieli tehdä remonttia. Osassa on ollut jo omaan makuuni sopivat ratkaisut ja osassa remontointi oisi vaatinut poismuuttaessa alkuperäiseen palauttamista, joten maalisutiin tarttuminen ei ole ollut vaihtoehto.

Tietenkin muutto omaan taloon tuo mukanaan sisustamista ja remontointia. Pintoja haluaa muuttaa oman maun mukaiseksi ja pientä korjaustarvetta edellisten asukkaiden jäljiltä on lähes aina. Minulle remontointi on uusi juttu, enkä voi sanoa, että olisin siihen hurahtanut. "Vähitellen, vähitellen" on ollut mottoni. Mielestäni pitää asua uudessa kodissa, jotta oikeasti varmistuu siitä mitä sinne haluaa ja mikä sinne sopii. Avaimet saatuamme teimme kuitenkin alakerran lattiarempan, koska huonekalujen sisäänkantamisen jälkeen se olisi ollut työläs juttu. Lattian väristä päättäminen oli yllättävän vaikeaa, mutta lopputuloksesta olen tyytyväinen. Hiottu, lipeöity ja vaaleaksi öljytty mäntylattia on valoisa verrattuna alkuperäiseen tummaan. 

Olin päättänyt, että tapetoimme kaksi seinää alakerrasta. Oikean tapetin valitsemisessa meni kuitenkin useampi kuukausi ja lopulta vasta viikkoa ennen joulua revimme vanhat tapetit ja liisteröimme uudet seinille. Vaikka tapetointi ei olekaan vaikea tai isotöinen pintaremonttihomma, oikean tapetin valitseminen kesti pitkään. En halunnut valita sellaista tapettia, joka vaihdettaisiin jo muutaman vuoden sisällä. Lapsuuden kodissani mentiin samoilla väreillä melkein 15 vuotta ja tämä sisustusajattelu on tainnut jäädä minuunkin. No ehkä nyt valitsemani tapetit tulevat vaihtumaan vähän nopeammalla aikataululla, mutta ei todennäköisesti kuitenkaan viiden vuoden sisään.

Vanha tapetti juuri ennen pois repimistä. Moni ystäväni ihmetteli miksi näin kauniin tapetin haluan pois.
Itse en vain kokenut sitä omakseni ja sellaiseksi mitä haluaisin katsella. 

Tapettien repiminen oli kyllä hauskaa. :D

Tilalle tuli vaalenpunainen Emma von Brömssenin tapetti, jossa on Japaninvaahteran lehtiä.
Pienempi kuvio ja miun viime vuosina kodin sisustukseen tuoma vaaleanpunainen
olivat pitkän valinnan jälkeen ne mihin päädyin. 
En uskaltanut valita William Morrisin runsaita kukkia. Ehkä ensi kerralla.

Koska tapetoiduilla huoneilla on eri käyttötarkoitukset (ensimmäinen on seurustelu- ja toinen makuuhuone), halusin niihin erilaiset tapetit. Olin aiemmin syksyllä ostanut Emma von Brömssenin verhot ja lopulta innostuinkin juuri hänen tapeteistaan. Hänen muotokielensä ja kuviointien selkeys sai valitsemaan Japaninvaahteratapetin ja harmaansinertävän pilkullisen taperin. Kotona tehdyt pienet remontointihommat eivät ole saaneet minussa syttymään mitään remontointipaloa tai sisäistä pientä timpuria esiin. Sen sijaan suhtaudun remontteihin "tehdään, koska tämä on tehtävä" -asenteella.

Sisustamisen kanssa on eri tilanne. Kaikenlaisia sisustusratkaisuja on tullut mietittyä ja kehiteltyä. Osa niistä on jo toteutunut ja osa niistä odottaa oikeaa löytöä. Sen voin myöntää harrastuksekseni edelleen.

Talon myötä "harrastukset" varmasti alkavat vielä näistä lisääntyä. Melkein jännityksellä odotan niitä.