9. syyskuuta 2018

Kun ihminen muuttuu ja muuttaa

Muistan sen iltapäivän hetken työnohjauksessa keväällä 2011, kun sanoin, ettei minulla tule ikinä olemaan omakotitaloa eikä puutarhaa hoidettavana. Muistan työnohjaajani rauhallisen katseen ja oman vakuutteluni siitä kuinka tunnen itseni ja kuinka kaupunkilainen kerrostaloasukas olen. 

Nyt ollaan siinä pisteessä, että olemme omistaneet lähes kuukaudan omakotitalon "maalla". Muuttoauto toi viikko sitten huonekalut, torstaina kävimme tekemässä loppusiivouksen vanhassa kodissamme ja huomenna taas saan herätä hirsiunelmassamme luonnon keskellä. Kohta saan sytyttää leivinuunin ja leipoa tuoreet riisipiirakat ja hauduttaa karjalanpaistin. Voin istuttaa pihalle omenapuun ja kirsikkapuun. Aloittaa työpäivän tornihuoneestani ja päättää sen illallisella terassille katsellen tähtiä.

Ulko-oven avaaminen ensimmäisen kerran.
Kaupunki on tila, jossa olen asunut suurimman osan elämästäni, tutkinut niitä ja ihmetellyt niiden kehitystä. Olen vaeltanut katuja, kujia, puistoja ja rantabulevardeja. Nyt se kaikki muuttuu turistiseksi elämäksi arjen sijasta. Muuttuuko katseeni? Muuttuuko tapani liikkua, kohdata ne entiset arkeni tilat? 

On ollut hauska huomata millainen muutos omasta ehdottomuudesta pois kasvaminen on ollut. Osa vaikutuksensa on ollut tietenkin puolisolla ja yhteisellä näyllä tulevaisuudestamme, mutta vielä suurempi merkitys on ollut sillä, että olen sallinnut itselleni elää minua todeksi, muiden, saatikka sitten yhteiskunnan, odotuksista huolimatta. Tunnistan nimittäin siinä kevään 2011 puheessa minun puhuvan muiden minuun laittamien kuvitelmien ja ajattelumallien pohjalta. Kyllä, olen kaupunkilainen, mutta se on vain pieni osa minua. Suurempi osa on se, joka nauttii ja voi hyvin omassa elämässään. Siihenkin elämään mahtuu ripaus kaupunkia, vaikka sitä rakkauden kohdetta eli Turkua. 

Työhuoneen ikkuna


On jotenkin helpottavaa, että omasta ehdottomuudesta on päässyt. On helpompi sallia itselle asioita ja tehdä rohkeammin uusia asioita. Oli se sitten vaikka katolle kiipeäminen, vaikka korkeanpaikankammoinen olenkin. Uusia tiloja, uusia näkymiä, yhteinen piha ja yhteinen arki. Näin on hyvä, maalaisserkkuina. 💕


Tornin huipulla. Tiukkaa teki, mutta kunnon valjailla, köysillä ja
puolison tiukalla otteella uskalsi ihan korkeimmalle kohdalle



Kuvat: Ida-Maria ja Sakari