30. heinäkuuta 2014

Triennale ja sen seitsemän mäkeä

Lahti, nuori kaupunki. Ennen tunnettiin Hollolan Lahtena. Nyt toriparkkiremontin sekoittamana kaupunkina.

Tämän kesän matkustuskohteista yksi odotetuimmista. Kahdesta syystä: 1) sukulaiset ja 2) Julistetriennali. Lahti on minulle ollut hieman vieras kaupunki, vaikka siellä olen usein käynyt lapsena ja jonkin verran myös työasioissa. Tälläkään matkalla ei vielä kaupungin historiasta saanut kuin raapaisun, mutta aika hyvän sellaisen.

Oppaanani ja seuranani oli paikallinen, joka tiesi erikoisia asioita kaupungista. Hän osasi kertoa missä oli ennen ollut julkinen sauna, mistä Humpulankatu on saanut nimensä ja kuka on lahjoittanut minkäkin patsaan kaupungin puistoihin.


Ensimmäisenä päivänä kävelimme kaupungin toiselle puolelle maauimalaan uimaan.
Ensimmäistä kertaa sain uida hyppyrimäessä. Loistava tilallinen ratkaisu kaupungissa. 

Julistetriennalesta saimme ensimmäisiä vinkkejä päiväkahvilla ollessamme.
Toriparkin rakennustyömään yksi sivu oli peitetty erilaisilla julisteilla. Niitä ehti ihailla
cappuccinoa juodessa. 

Näimme useita patsaita kiertäessämme kaupungin puistoja.
Launeneidot oli mielenkiintoinen suihkulähde.
Sen on kaupungille lahjoittanut aikoinaan panimo, joka toimi mäen alla.


Lahden Julistetriennale on auki maaliskuuhun 2015. Me päädyimme katsomaan ensin Triennale+ -näyttelyn Historialliseen museoon ja sen jälkeen vasta varsinaisen Julistetriennalen.


Yksi Triennale+ -näyttelyn mielenkiintoisimpia julisteita. 


Tapani Aartomaan suunnittelema Opettajain lehden kansi oli osa Aartomaasta kertovaa näyttelyn osaa.
Oli pakko ottaa tästä yksittäisestä lehdestä kuva kaikkien opettajaystävieni nähtäväksi. 

Tämä viehkeä teatterifestivaalin juliste oli yksi niistä, jotka kiinnittivät huomioni. 

Varsinaisesta triennalista en ottanut kuvia, koska kamera unohtui laukkuun. Siellä oli kuitenkin useampi julisti, jotka jäivät mieleen. Varsinkin ympäristökatastrofeja ja kirjatapahtumia kuvaavia julisteet olivat mielenkiintoisia ja hyvin eri tavoin toteutettuja.

Kiersimme ylös ja alas Lahtea. Kaupunki on mäkinen ja jokaisen mäen päällä on jotain uutta, erilaista. Helle hieman harmitti, mutta tarpeeksi aikaisin kun lähti liikenteeseen ja istui useasti puistoissa varjossa jaksoi useankin tunnin. Söimme Hallissa ja Mamma Mariassa, molemmat tunnelmallisia paikkoja.

Ehkä vierailun merkittävistä hetkistä oli kaupungissa 40 vuotta asuneen oppaani toteamus siitä, että kaupungin näkee ihan eri tavalla, kun sitä esittelee toiselle. Paikallinen muuttuu oppaaksi ja opas esittelee kaupunkinsa kuin se olisi enää hänen arjen tilansa vaan kerroksia historiaa.



Nauroimme paljon, ja varsinkin tämän Taidelainaamosta bongaamamme taulun nimelle. 

14. heinäkuuta 2014

Kiitos....

Tämä on viimeinen postaus talonvahtiviikolta. Tämä on myös kiitoskirje. Tätä viikkoa ei olisi ollut ilman aivan ihanaa emäntää ja isäntää sekä heidän uskomatonta taloaan.

Viime vuosina elämässäni on tapahtunut paljon muutoksia. Olen saanut paljon uusia, ihania ystävyyssuhteita ja osa vanhoista ystävyyssuhteista ovat löytäneet aivan uuden rytmin. Yhden uuden ystävyyden saattelemana olen viettänyt kuluneen viikon ihanassa vanhassa talossa keskellä Riihimäkeä. Kulttuurihistorioitsijana lumouduin talosta ja sen emännän pienistä yksityiskohtaisista ajatuksista mistä koti voi muodostua. Paikallisen ja perheen historian helposta rinnakkaiselosta.

Missä sitten oikeasti olin? Minä sain viettää viikkoni 49 Shades of White -blogin valkoisessa keltaisessa talossa. Harvoin elämässä tulee tälläisiä tilanteita.

Mietin koko viikon mitä voisin antaa.
Pohdin mansikkapiirakan leipomista, mutta kun en ollut aivan varma talon
pienen herran allergioista päätin jättää leipomisen sikseen.
 Sen sijaan virkkasin taloon sopivan tiskirätin.
Se on valkoinen, niin kuin moni muu asia talossa.
Toivottavasti sille on käyttöä, jos ei muuten niin
kahvikoneen maidonvaahdottimen putsauksessa. :) 

Miten elää toisen ihmisen kodissa? Millaista on elää talossa, jonka on suurella rakkaudella ja vielä suuremmalla päättäväisyydellä luotu omaksi? Se on aluksi varomista. Se on pohdintaa voinko, mitäs jos, entäs... Se on varmistamista. Kunnes jossain kohtaa portaita juoksee alas ajattelematta, tiputtaako vauhdissa vahingossa yhden kehystetyistä kuvista. Se on parempien Arabian kuppien käyttöä, koska ne vain sopivat iltapäiväkahville. Se on saunomista puolenyön aikaan ja hiljaisia hetkiä parvekkeella. Se on ruusujen leikkaamista puutarhasta.

Se on myös valkoisen lattian imuroinnin jälkeisiä "aiheutinko minä tuon punaisen naarmun?" -pelkotiloja. Se on moneksi tunniksi hävinneestä kissasta huolestumista. Se on outojen pakettiautojen kyttäämistä varkaiden pelossa.

Kaiken kaikkiaan pikkukaupungeissa on paratiisejä. Niihin kannattaa rohkeasti lähteä. Ne ovat joidenkin koteja, mutta myös samalla muille mahdollisuus nähdä itseensä, pysähtyä ja nauttia. Ne ovat hetkiä, joissa saa haaveilla muustakin elämästä.

Kiitos ihana Salla. Kuten jo aiemmin kirjeessä kirjoitin, tarvitsin tätä enemmän kuin osasin olettaa. Ehkä minusta jälleen tulee pikkukaupunkilainen.

Sinun....

Minä kesäparaatiisin portailla hieman totisena. (Kuva: J. Hatara)





13. heinäkuuta 2014

Päiväkävelyjä ja yölenkkejä

Talonvahtiviikkooni on kuulunut myös kävelyä. Olen lähes joka ilta/yö kävellyt saman lenkin, joka lähtee talon takaa ja tulee takaisin talolle, eikä tarvitse edes kääntyä takaisin. Vielä metsä on rauhoittanut hyvin helteisen päivän jälkeen.



Ylämäki, alamäki, ylämäki, alamäki.... 

Auringonlaskun kävin katsomassa useampana iltana harjun korkeimmalla kohdalla. 


Näistä puista sain voimaa viikon aikana.
Ne muistuttivat, että hyvin karuissakin oloissa voi selvitä. 

Paratiisini tien päässä. 



Serkkuni oli yökylässä. Valvoimme myöhään saunoen ja grillaten. Heräsimme lauantaina myöhään ja vietimme rennon aamiaisen ja pelihetken, ennen kuin lähden saattamaan häntä junalle. Saattoreissuumme kuului piipahdus Pompotissa (oli pakko päästä sinne uudelleen). Molemmat löysimme pieniä asioita, jotka oli pakko hankkia. Kun olin saanut serkkuni junaan suuntasin kävelylle Rautatienpuistoon. 


Kävelylenkkini loistava aloitus.
Kulutin varmaan viisi minuuttia kyltin luona ennen varsinaiseen alueeseen tutustumista.
Kehitysidea: Rautatienpuistosta saisi hyvän selostetun kävelylenkin, jos
 esim. qr-koodeja hyödyntämällä omasta puhelimesta voisi kuulla talojen historian.  

Talojen väritys kiinnitti huomioni ja jäin pohtimaan onko niitä säännelty jotenkin?
 Ainakin Porvoossa tiettyjen vanhojen talojen maalaminen on sallittua vain tietyillä väreillä ja sävyillä. 

Jälleen tuli mieleen hetkellisesti lapsuuden Lappeenranta. Jopa pihassa oleva auto kutkutti muistia. 

Millä vuosisadalla sitä olinkaan?
On hienoa, että historiallisesti säilytetyissä kortteleissa on
 huomioitu katulamppujen ulkonäköä myöten aika.

Rautatienpuiston jälkeen kiipesin vielä uimalan torniin. Oli nähtävä kaupunki vielä ylhäältä. 

Hieman erilaiset näkymät kuin Puijosta vuosi sitten. Joka suuntaan oli metsää ja taloja.
Onko Suomi tosiaankin tuhansien järvien maa?

Kurkkasin alas portaikkoon. Uskomaton näkymä lasiseinästä, mutta
samalla piti astua taaksepäin. Liian korkealla minulle. 


Tornin seinässä ollut lause kiteytti tämän viikon, vaikka en aivan tekemättömänä ollutkaan.
Kävelyn jälkeen hetken oleilu sopi hyvin. 


12. heinäkuuta 2014

Paikallista historiaa ja valtakunnallista lasia

Talonvahdin tehtäviltä ennätin viikolla myös museoihin. Kävin jo keskiviikkona katsomassa kaupunginmuseossa paikallishistoriaa ja häänäyttelyä. Eilen suuntasin Suomen lasimuseoon. Siellä olen käynyt viimeeksi joskus 10-vuotiaana. En ole vielä tottunut kuvaamaan näyttelyissä. Otin kuvia hyvin vähän ja enemmän kokonaisuuksista kuin erikoisuuksista tai historiallisesti merkittävistä asioista. Lasimuseossa ohitin lähes kokonaan taidelasin. 

Riihimäen kaupunginmuseo oli hyvin tavallinen. Paikallishistoriaa tuotiin eri tavoin esiin, mutta vieraspaikkakuntalaiselle jäi paljon tyhjiä aukkoja, koska talojen nimet ja paikalliset kuuluisuudet eivät nimenä sanoneet mitään. Kokonaista tarinaa ei saanut. Paljon oli  myös esineistöä, jota ei ollut millään tavalla selitetty. Ihastuttavia esineitä ja hauskoja yksityiskohtia kuitenkin löytyi ja näyttelyssä oli keksitty hyviä ratkaisuja interiööreissä. Kannattaa vierailla, mutta ehkä jonkun paikallisen kanssa. 

Museon eteisessä oli iso taulu täynnä vanhoja mainoksia. Niitä olisi voinut lukea pitempääkin.
Mainonnan historiassa näillä on oma paikkansa ja paikallishistoriassa ne
kertovat hyvin paljon kaupungin kasvusta ja kehityksestä. 



Vaikka pastilliautomaatti ei ole maailman käyttökelpoisin esine
tämän päivän kodissa, olisi ihana saada kotiin tälläinen. 

Ehkä yksi kauneimmista ja erikoisimmista maljakoista, jonka olen nähnyt.
Vaikka maljakon tekijästä/valmistajasta ei ollut tietoja esillä, sen tarina oli
kerrottu ytimekkäästi vieressä olleessa kortissa.
Tarina kertoi myös maljakon muuttuneen arvon. 

Olohuoneinteriööri oli yksi näyttelyn osista. ERityisesti tv-kaappi ja
 heksagonin mallinen pöytä kiinnittivät huomioni. Vieressä oli keittiöinteriööri, jossa oli
vanha pöytäkokoinen tiskipesukone. Se oli aika makea kanssa. 


Häänäettelyssä oli kymmeniä vanhoja häävalokuvia 1800-luvulta nykypäivään.
Häämuodin muutosta oli mielenkiintoista tarkastella niiden kautta.
Harmi, että tietoihin oli päätetty laittaa vain hääpäivä ja parin nimet.
Olisi ollut kiinnostavaa tietää enemmän vaatteista,
valokuvauspaikoista tai kuvaajista. Näyttelyssä oli myös muutamia säilyneitä pukuja. 



Lasimuseossa jätin kuvaamatta kokonaan ensimmäisen kerroksen näyttelyn, jossa oli lasinteon historiaa Suomessa. Muutamaa uutta videopätkää lukuunottamatta vaikutti siltä, ettei näyttelyssä ollut muuttunut mikään sitten 1990-luvun. :) Kai se kertoo hyvästä perusnäyttelystä.


Toisessa kerroksessa oli Nuutajärven historiasta kertova näyttely.
Värit ja muodot saivat minua lumoihinsa ja löysin mielenkiintoisia uusia esineitä
ja opin paljon suomalaisesta lasintekemisestä. 



Näyttelyn toisesta kerroksesta löysin isoja lasipulloja, joiden merkitystä en ole tiennyt/muistanut.
Ihana oppia uutta sekä esineistä että historiasta.



Näistä etiketeistä vain keskellä oleva soda water oli ennestään tuttu.
Onko Step ollut Jaffaa ennen vai sen rinnalla ollut tuote?


Kolmannessa kerroksessa oli vaihtuva näyttely uudemmasta lasituotannosta nimellä "Lasimiehet Jake and Jones".
Tämän vadin teosta oli näyttelyssä video, joka sai ihailemaan lasinpuhaltajien ammattitaitoa. 


Lasimuseo on myös rakennuksena kiinnostava nähdä. Kahvilassa oli täysin mennyt maailma. Sitä ei voi kuvata edes retroksi, koska vaikuttaa siltä, että se  on alkuperäinen sisustus eikä uusinta mennestää. Kannattaa käydä.


- - - -

Missä tuli käytyä?
Riihimäen kaupunginmuseo
Suomen lasimuseo

Ja se metsästysmuseo löytyy aivan lasimuseon vierestä, jos se sattuu kiinnostamaan.


11. heinäkuuta 2014

Kukkien valtakunta

Täällä tuoksuvat pihan kukat, myös sisällä.
Vaihdoin uusia kukkia maljakoihin. Keräsin talonemännän asettelemat kukat yhteen ja poistin kaikki huonot. Kaikki edelleen hyvin kukassa olevat keräsin ja asettelin uudelleen pariin maljakkoon. Sen jälkeen otin sakset käteen ja etsin puutarhasta uusia kukkia tyhjiin vaaseihin.  


Talonemäntä oli tuonut ison kimpun valkoisia valkovuokon näköisiä kukkia,
 joista  muutaman oli vielä pystypäin pienempään maljakkoon laitettavaksi. 

Eteiseen vaihdoin kimpun tilalle yhden yksittäisen jasmiinin oksan. 

En ole pitänyt itseäni ruusuihmisenä, mutta muutaman niitäkin leikkasin sisälle. 

Emännän asetelmasta sain vielä orvokkimaljakon keittiön pöydälle. 

Viimeeksi olen sitotunut kukkakimppuja keväällä 2011 työpaikan kevätretkellä Turussa.
Muistin sen kimpun ja yhteisen tunnin ihanien työkaverien kanssa tätä kootessa.
Harmi, ettei minulle ole jäänyt kuvaa siitä kimpusta tai päivästä. 

Lisäsin pitkiä kukkia emännän jo olemassa olevaan asetelmaan.
Muutaman oksan sijasta tuli runsautta, värienkin. 


Puutarha... En tiedä olisiko minusta ikinä hoitamaan tai kasvattamaan sellaista. Ihailen muiden tarmokkuutta ja kättenjälkeä. Pidän kuitenkin kukkien asettelusta. Ne tuovat sisälle tuoksuna koko kesän, väreinä ja muotona koko elämän mahdollisuudet. Toivottavasti en tänä talonvahtiaikana tee pahaa jälkeä puutarhassa. 



10. heinäkuuta 2014

Kesäherkkuja vieraille

Kun lupauduin talovahdiksi minulle sanottiin, että saan vapaasti kutsua vieraita. Kaikista mahdollisista ihmisistä äitini tuli ensimmäisenä kylään. Koska hän ei ole vielä lomalla minun piti suunnitella grilli-illallinen, joka ei ole liian raskas ja sopisi hyvin kuumaan kesäiltaan. 

Päädyin kahden ruokalajin menuuseen. Pääruoaksi kauden kasviksia, kahta eri salaattia ja grillattua kananrintaa. Jälkiruoaksi paikallisen konditorion herkkuja. 


Sain todella makeita siiklejä. Ne ja parsakaalit sekä ruusukaalit jätin napakoiksi keittäessä.
 Kukaan ei tykkää mössääntyneitä vihanneksista.




Sovelsin jälleen tomaattisalaattia. En jaksanut kaltata, joten leikkasin tomaatin
todella ohuiksi siivuiksi.  Jätin myös mustapippurin pois ja käytin mausteena
vain suolaa, valkoviinietikkaa ja oliiviöljyä. 




Toiseksi salaatiksi tein herne-mansikka-manchego-salaatin.
Käytin salaattipohjana pinaattia ja Pehtoorin salaattia.
Kastikkeeksi laitoin paksua balsamicoa, jota talonemäntä laittoi
 mozzarella-mansikkasalaattiin sunnuntaina.
Se sopi hyvin juuston ja herneidenkin kanssa.



Pääruoalla oli kanaa, koska äiti toi sitä Herekistä. (Se on varmasti paras lihakauppa, jonka tiedän.)
Äiti toi myös lime aiolin, mikä sopi loistavasti sekä kanalle että kasviksille.
Kokonaisuus toimi hyvin yhteen.
Vain kasviksia jäi vähän yli, mutta niistä saa tehtyä kasvispannua tänään. 



Jälkiruoaksi olin päättänyt hakea konditorio Laurell'ista (oli Suomen paras leipomo -kilpailun
finaalissa talvella.) jotain makeaa. Alunperin ajattelin ottaa kaikille
samanlaiset herkut, mutta valitsin kuitenkin neljä erilaista herkkua. Meillä kotona
usein jaettiin herkkuja osiin, jolloin sai maistaa monenlaisia.
Oli minulla mansikkaa ja rahkatarvikkeetkin kaapissa, mutta mansikoita
oli jo pääruoassa, joten ne tulivat vain koristeeksi jälkkäriin.
Olisi mielenkiintoista tietää tunnistaako joku kaikki tarjottimen herkut.

En minä koko päivää käyttänyt iltaan valmistautumisessa. Jatkoin kirjojeni lukemista ja valmistelin muiden vieraiden tuloa. Ehkä voisin nostaa eilisen kohteista konditorio Laurell'in vielä uudelleen sillä he yllättivät minut positiivisesti. Kuva kertokoon kaiken.


Se suli suussa ja sopi niin hyvin cappuccinon kanssa. Samalla niin suomalaista. 





9. heinäkuuta 2014

Jotkut päivät vain ovat tehty kirjoista

Luen e-kirjaa. Ensimmäistä sellaista. Minulle tämä on vähän vaikea myöntää, koska useammiten olen verkkoon liittyvissä uusissa asioissa heti mukana. Nyt jäljessä todella pahasti.
Nyt...Olen ihastunut. Ehkä osa siitä kuitenkin johtuu itse kirjasta. Karen Marie Moningia on vaikea määritellä kirjailijana. Hän kirjoittaa aikahypyistä, maailmojen luhistumisesta, Keijuista (Fae), Sidhe-seer'eistä, ulottuvuuksista... Hän kirjoittaa naisten kehitystarinoita maailmassa, joka ei ikinä ole sitä miltä näyttää.


Paahteessa voi hyvin lukea 14-vuotiaan tytön/naisen taistelua maailmojen sortumisen jälkeisessä Dublinissa. Varsinkin, kun kirjan nimi on Iced ja lähes jokaisessa luvussa jotain jäätyy... Lukemisesta tulee kuin vilvoittava henkäys auringon yrittäessä polttaa ihoani. Teosta on myös mielenkiintoista lukea suhteessa edelliseen lukemaani romaaniin, Lolitaan. Miten nuoresta naisesta kirjoitetaan eri tavoin yli viidenkymmenen vuoden välein, kun osa teemoista on samoja.



Talonvahdin toinen päivä meni monessa eri lukunurkassa. Aamulla päivävarjon alla pihalla, päivällä olohuoneen sohvalla ja illalla yläkerran parvekkeella. Luin koneelta ja puhelimesta. Välillä vaihdoin ihan perinteiseen kirjaan ja jatkoin Lewis'in elämänkertaa (mikä tämän talon kontekstiin olisi se oikea kirja luettavaksi).  

Kun saavuin sunnuntaina toin emännälle kevyempää kesälukemista tuomisena. Kaikista kirjoistani valitsin yhden Nora Robertsin, joka oli kiertoon lähtevien kirjojen laatikossa. Kirjavalintani synnytti paikalla olleissa miehissä keskustelun naisten hömppäkirjoista ja siitä kuinka niissä tapahtuu heti alussa jo tietyt elementit. Keskustelu nauratti minua, minun taustallani se oli kuin alimpaan lukijakastiin luokittelua. Minua nauratti uudestaan eilen monasti, kun muistin kommentit Moningia lukiessa. Moning on ehkä siinä rajalla onko se fantasiakirjallisuutta vai naisten hömppää. Ainakin se on ihanaa kesälukemista. (Ja on yöpöydällä emännän antama Fifty Shades of Grey odottamassa, jos kunnon hömppää tarvitsee.)

Pakkasin mukaan 10 kirjaa. Olen edistynyt vasta ensimmäisessä kirjassa vähän yli puolenvälin. Taidan ottaa pari lukupäivää lisää.

Jokainen lukuhetki ansaitsee eväät. Aamun aloitin mansikkamaidolla.
Kesäparatiisi....


8. heinäkuuta 2014

Turistista pyöräilyä ja harhailua menneessä

Sosiologi John Urry on turismin tutkimuksessaan kirjoittanut erilaisten opaskirjojen ja oppaiden merkityksestä turistiseen kokemukseen. Ne ovat jopa määrittämässä osaa turistin valitsemista rooleista. Urryn tutkimus tuli eilen mieleeni, kun päätin tutustua polkupyörällä kaupunkiin. Muistelin ensin mitä talonemäntä oli minulle edellisenä iltana ajomatkalla esitellyt ja palasin, suurin piirtein, samaa reittiä juna-asemalle. Sen jälkeen utelias seikkailija minussa sai pyöräilemään omakotitaloalueilla katuja ristiin rastiin. Etsin vanhaa ja näin paljon eri ikäistä rinnakkain.


Ystäväni sanoisivat, että huomaisn tämän talon juuri sen värin takia. Se voi hyvin pitää paikkansa. mutta enemmän minua kiinnosti sen muodot, olemus. Erityisesti minua viehätti se, että se on kunnostettu. Monessa kaupungissa tälläisiä kauniita vanhoja kivitaloja taloja on purettu pois, koska ne ovat vuosikymmenien aikana rapistuneet "häpeänpilkuiksi". 

Ajellessani minulle tuli yllättäin hyvin kotoisa olo. Tuttuuden tunne oli valtava ja samalla hetken tajusin, että ympärillä oli hyvin samannäköistä kuin lapsuuteni Tykissä, Lappeenrannassa. Hiekkatiet, vierekkäin rapattuja taloja ja puutaloja, vihreitä pihoja, kaukana häämöttäviä kerrostaloja, ihmisten olemus ja askel. Tätä tunnetta ei ole tullut vähään aikaan.

Tämän talon kohdalla se tapahtui. Muistijäljet lapsuudesta ottivat vallan. Annin kauppa tuli heti mieleeni, kun näin tämän talon tien varressa. En kehdannut ottaa pihanpuolelta kuvaa. Siltä puolelta se olisi näyttänyt enemmän siltä 80-luvun tykkiläiseltä kulmatalolta. 

Tuttuuden hakeminen kuuluu osaltaan kaupungin kokemiseen. Uudet asiat liitetään olemassa oleviin muistoihin ja tietoihin, ja niitä arvioidaan suhteessa toisiinsa. Talonemäntä yritti sunnuntaina puhua sen puolesta, että tähän kaupunkiin kannattaa muuttaa. Pyörälenkin jälkeen minulla oli samanlainen olo. Ehkä se johtui kuitenkin vain siitä turvallisuuden tunteesta, jota juuri eilen kaipailin.


Jotta olisin oikein kunnon turisti, niin toimin kuten Urrykin on tutkimuksissaan osoittanut, noudatin paikallisen neuvoa iltapäiväkahvipaikan suhteen. Kahvila ja pikkupuoti Pompoti oli ihastuttava. Palvelu todella hyvää ja he auttoivat minua myös pienessä pulassani. (Kynästä loppui muste niin en saanut kirjoitettua kirjettäni).


Pompotin kinuskipiirakka oli niin makeaa, että olisin voinut ottaa toisenkin palan.
Turistiseen kokemukseen kuuluu myös sen jakaminen niille, jotka eivät ole läsnä. En vielä ostanut kortteja, saa jäädä museovierailujen yhteyteen, mutta kirjoitin kirjeen ystävälleni. Jo ensimmäisestä päivästä sain useamman sivun tekstiä. 

Turistipyöräilyn lisäksi päivääni kuului juuri sitä miksi olen täällä eli talonvahtimista. Iltapäivästä oli niin kuuma, etten jaksanut edes istua ulkona vaan päädyin sisälle lukemaan. Illalla grillailin ja kävin kävelemässä juuri auringonlaskun aikaan. Päivä ei olisi voinut olla paremmin kohdallaan.


Keittiönikkunan näkymä kymmenen jälkeen.

7. heinäkuuta 2014

Talonvahtina paahteessa

Tästä se alkaa. Elämäni ensimmäinen talonvahtiviikko. Luvassa on aurinkoista säätä, kävelylenkkejä, uimista, lukemista, grillausta... Vihdoin on kesän paahde alkanut.

Aamiaisen hiljaisuus.
Valkoisessa keittiössä talonemännän poimimia kukkia ihastellessa.


Tästä se alkaa. Pikkukaupunkilaisuus, ainakin vähäksi aikaa taas. Hiekkateitä, lasihyttejä, italialaista jäätelöä, aikaan kadonnutta kokemushistoriaa.


Viikon turvapaikoista ensimmäinen. Vihreä varjoni. 


Tästä se matka alkaa, kohti erilaista syksyä; ruusujen tuoksusta ja teen mausta.