9. heinäkuuta 2014

Jotkut päivät vain ovat tehty kirjoista

Luen e-kirjaa. Ensimmäistä sellaista. Minulle tämä on vähän vaikea myöntää, koska useammiten olen verkkoon liittyvissä uusissa asioissa heti mukana. Nyt jäljessä todella pahasti.
Nyt...Olen ihastunut. Ehkä osa siitä kuitenkin johtuu itse kirjasta. Karen Marie Moningia on vaikea määritellä kirjailijana. Hän kirjoittaa aikahypyistä, maailmojen luhistumisesta, Keijuista (Fae), Sidhe-seer'eistä, ulottuvuuksista... Hän kirjoittaa naisten kehitystarinoita maailmassa, joka ei ikinä ole sitä miltä näyttää.


Paahteessa voi hyvin lukea 14-vuotiaan tytön/naisen taistelua maailmojen sortumisen jälkeisessä Dublinissa. Varsinkin, kun kirjan nimi on Iced ja lähes jokaisessa luvussa jotain jäätyy... Lukemisesta tulee kuin vilvoittava henkäys auringon yrittäessä polttaa ihoani. Teosta on myös mielenkiintoista lukea suhteessa edelliseen lukemaani romaaniin, Lolitaan. Miten nuoresta naisesta kirjoitetaan eri tavoin yli viidenkymmenen vuoden välein, kun osa teemoista on samoja.



Talonvahdin toinen päivä meni monessa eri lukunurkassa. Aamulla päivävarjon alla pihalla, päivällä olohuoneen sohvalla ja illalla yläkerran parvekkeella. Luin koneelta ja puhelimesta. Välillä vaihdoin ihan perinteiseen kirjaan ja jatkoin Lewis'in elämänkertaa (mikä tämän talon kontekstiin olisi se oikea kirja luettavaksi).  

Kun saavuin sunnuntaina toin emännälle kevyempää kesälukemista tuomisena. Kaikista kirjoistani valitsin yhden Nora Robertsin, joka oli kiertoon lähtevien kirjojen laatikossa. Kirjavalintani synnytti paikalla olleissa miehissä keskustelun naisten hömppäkirjoista ja siitä kuinka niissä tapahtuu heti alussa jo tietyt elementit. Keskustelu nauratti minua, minun taustallani se oli kuin alimpaan lukijakastiin luokittelua. Minua nauratti uudestaan eilen monasti, kun muistin kommentit Moningia lukiessa. Moning on ehkä siinä rajalla onko se fantasiakirjallisuutta vai naisten hömppää. Ainakin se on ihanaa kesälukemista. (Ja on yöpöydällä emännän antama Fifty Shades of Grey odottamassa, jos kunnon hömppää tarvitsee.)

Pakkasin mukaan 10 kirjaa. Olen edistynyt vasta ensimmäisessä kirjassa vähän yli puolenvälin. Taidan ottaa pari lukupäivää lisää.

Jokainen lukuhetki ansaitsee eväät. Aamun aloitin mansikkamaidolla.
Kesäparatiisi....


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti