Kevät laajenee ulkoa sisään

Jokaisella meillä on omat kevään merkkimme. Jollekin ne ovat luonnon muutokset; ensimmäiset leskenlehdet ja pajunkissat, lumen sulaminen pois. Toiselle ne ovat tuoreet parsat kaupan vihannesosastolla ja kolmannelle ne ovat kesäverhojen ripustaminen ikkunaan. Neljännelle ne saattavat olla tutun kivijalkakahvilan pöydät ikkunan edessä. 

Minulla varma kevään merkki on ollut isän lähteminen Kebnelle lentämään. Siitä alkaa kevät. Tänä vuonna halusin kuitenkin tuoda kevään sisälle. Aloittaa sen nähden, tehden. En vain tietäen.  

Tein neljä asiaa. 

Kun ei ole pihaa tai puutarhaa, kevään uuden elämä alkaa purkissa.
Istutin kerrotun Saintpaulian ja Kultaköynnöksen.
 Ikkunalaudalla niitä uskaltaa pitää ehkä kuukauden,
sitten on aika siirtää ne varjoisampaan paikkaan. 

Vietin yhden lomailtapäivän harjaillen kaupungilla.
 Etsin pieniä ideoita siitä miltä kevät tänä vuonna näyttää.
Linnut lauloivat kivitalojen välissä olevissa orapihlajapensaissa.
 Ja sitten ne tulivat vastaan keittiöpyyhkeissä.

Silitin pöytäliinan. Valitsin ystävältäni lahjaksi samaan pensaskuvioisen.
Kaivoin kirjepaperit esiin ja kirjoitin kirjeitä muualla asuville ystäville ja sukulaisille.
Vietin teehetkeni siinä kevätauringossa, sanoittaen viime viikkojen tapahtumia.  

Koska oma piha puuttuu, olen ostanut tulppaaneja.
En edes enää osaa sanoa kuinka monta kimppua sitten tammikuun lopun olen kantanut kotiin.
 Ja ne kestävät, välillä viikon välillä toisenkin.
Lasimaljakossa ne ovat vähemmän kuin kukkapenkissä,
 mutta ne ovat läsnä aamupalalla, kotiinpalatessa, kirjaa lukiessa,
vieraiden saapuessa... Ne jäävät näkökentän reunalle ja vähitellen kuihtuvat.
Odotan kesää ja pioneja.  

Viidennestä asiasta ei ole kuvaa. Olen katsellut sinistä taivasta. Ohuita vaaleita pilvenhattaroita purjehtimassa sinisen kannen yli. Olen etsinyt sinisiä vaatteita vaatekaapin kätköistä. Miettinyt sinisten päällisten ompelemista punaisiin tyynyihin. Lopulta huolestuin. Vaaleansininen ja sininen olivat lukioajan ja ensimmäisten opiskeluvuosieni värit. Huoleni muuttui teoksi: päätin antaa pois sinisen päiväpeitteeni, jota olin säilyttänyt. Mietin uusiksi sohvatyynyjen värit. Kevät ei ole paluun aikaa ja vaan uuden aloitusta.