Meillä on useita erilaisia viherkasveja. Kaikki paitsi yksi ovat minun entisestä kodista tänne tuomia, pistokkaista kasvattamia, lähikukkakaupasta hankkiamia tai lahjaksi saamiani. Tämä yksi oli puolisoni varjelema kaktus nimeltä Osmo.
Osmo oli oikein kaunis, pullea kaktus, jossa oli muutaman sentin mittaisia piikkejä riveissä aina tyvästä latvaan. Puolisoni hoiti sitä hellästi, kastellen harvoin ja käännellen sitä valoa kohden, jotta se kasvaisi suoraksi.
Jossain kohtaan yhteiseloamme kaktuksen hoito siirtyi minulle. Osittain ehkä siksi, että huolehdin kaikista muista kasveistammekin. Aluksi Osmo näytti viihtyvän hoidossani. Kastelin sitä harvoin (kerran kuussa) pienellä määrällä vettä. Se innostui kasvamaan. Pyöreä "vartalo" alkoi saada selkeän suipon "pään".
Olohuoneemme on hieman hankala kukkien kasvatuksen kannalta. Meillä ei ole kunnollisia kukkapöytiä. Joskus vuosi sitten siirsin Osmon kirjahyllyn päälle yhdessä kultaköynnöksen kanssa. Paikka on hieman varjoisa, mutta rauhallinen. (Lapset eivät pääse pistämään itseään.) Koska en enää kunnolla nähnyt kukkapurkkiin saattoi Osmo saada hiukan enemmän vettä kuin aiemmin, mutta käsittääkseni se ei kuitenkaan kokenut hukkumiskuolemaa.
Emme tiedä minä päivänä Osmo on päättänyt räjähtää. Tai siis me päättelimme, että se räjäytti itsensä. Löysin noin kuukausi sitten lösähtäneen ja mustuneen Osmo-kaktuksen kirjahyllyn päältä. Nostin kurouttautumalla kukkaruukun alas kirjahyllyn päältä. Silloin emme osanneet vielä epäillä muuta kuin, että se olisi kylmettynyt ja kuollut sen takia. Puolisoani harmitti. Olihan se hänen hellässä hoivassa ollut kasvi, joka oli pitkään ollut hänen ilonaan. Kun kuitenkin viikkoa myöhemmin karu totuus Osmon aiheuttamista tuhoista paljastui, muuttui Osmon muistelu ärtymykseksi.
Olin ottamassa kirjahyllystä erästä kirjaa, kun huomasin kirjahyllyn takaseinässä olevan ruskean vanan. Se kulki pitkin takaseinää kaikkien hyllyjen läpi aina ylhäältä alas. Ihmettelin hetken mistä se johtui ennen kuin tajusin ottaa tuolin ja kiivetä katsomaan kirjahyllyn päälle. Ja sieltä se ongelma palastui. Siinä kohtaan missä Osmon ruukku oli aiemmin ollut oli ruskea lammikko ja seinä oli täynnä ruskeita roiskeita. Roiskeista pystyimme päättelemään, että Osmo oli päättänyt päivänsä räjäyttämällä itsensä. Miten ja miksi se sen teki, olisi vielä mielenkiintoista tietää. Onneksi vahingot jäivät kirjahyllyn takaseinän värivanoihin, eikä tarvitse lähteä seinää maalaamaan tai lattiaa siltä kohdalta uusimaan.
Mitä hyvää tästä seurasi? Olemme harkitsevaisempia kaktusten hankkimisen ja hoidon suhteen jatkossa. Päädyimme myös sisustamaan ns. ruokailutilamme uusiksi, kun siirtelimme kirjahyllyjä siivotaksemme kaktusvahingot. Nyt meillä on luku- ja neulomisnurkkaus. Ehkä Osmon räjähdys olikin hyvä asia, koska saimme ratkaistua pari sisustuksellista ongelmaa tämän tapauksen myötä. Jatkossa muistelemme Osmoa lämmöllä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti