Siitä, kun tanssii bussiasemalla kesäyönä. Niin kevyesti jalka nousee ensimmäisen asennon kautta arabeskiin ja piruetti laskeutuu neljänteen asentoon välittämättä siitä mitä muut odottajat ympärillä tekevät.
Toisaalta Turkuun on aina elämässäni kuulunut kesäyönä kadulla tanssiminen.
Huomasin jälleen olevani sama ihminen kuin kahdeksan vuotta sitten. Samaa naurua, kevyitä askelia ja unelmia. Uusia unelmia kuitenkin. Yhteisiä, toteutuvia ja kasvavia. Vain vähän vanhempi ja rauhallisempi. Hypyissäkin on enemmän keveyttä kuin ennen.
Ehkä tämän kotimatkan jälkeen täytyy tehdä bliésarja ja piruetit ennen nukkumaan menoa. Onneksi kotona annetaan niille tilaa. Ja kohta vielä enemmän. Ehkä minäkin muistan kuunnella sitä sisäistä tanssijaa enemmän tänä syksynä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti