Kirja kirjoistani

Jo viime blogikirjoituksessa minun piti kirjoittaa kirjoista, lukemisesta ja siitä kuinka vaikea minun on ottaa osaa erilaisiin haasteisiin. Yritin osallistua Helmet-lukuhaasteeseen pari vuotta sitten, mutta tuloksena oli vain Facebook-ryhmässä mukana roikkuminen ja muiden kirjavinkkejä ja lukukokemusten seuraaminen. Goodreadsin "Luen tänä vuonna x määrän kirjoja" -haasteeseen olen myöskin laittanut tavoitteen jo useampana vuonna. Lopputoksena... no noin puoleen olen päässyt tavoitteestani. (Viime vuonna luin 17 kirjaa 30:sta.)

Hmm.... Yhden asian olen säilyttänyt omassa lukuharrastuksessani, vaikka kirjojen lukemismäärät ovat pudonneet enkä pysy mukana oman pienen kirjamaailmani ylittävissä haasteissa, merkkaan edelleen jokaisen lukemani kirjan ylös. Tein sitä lapsena isoveljeni innoittamana. Sitä kesti koko kouluiän aina ensimmäisiin opiskeluvuosiin asti. Sitten tuli pitkä tauko. Nyt minulla on ollut "pieni punainen kirja"jo vuodesta 2009.

Se kirja on karu. Se paljastaa millaisia kirjoja olen lukenut, miksi ja muutamalla sanalla jotain lukukokemuksestani. Se kertoo suurin piirtein kauan luen kirjoja ja kuinka pitkiä jaksoja olen lukematta. Se, mitä se ei paljasta, on kesken jääneet kirjat. Harvoin minulla jää kirjoja kesken niin, etten joskus sitä lukisi loppuun. Ikävätkin ja inhottavatkin kirjat yleensä jossain vaiheessa kuitenkin kahlaan läpi.

Toiset kirjat jäävät vain oman tilansa puutteessa kesken. Sitten vain niille tulee sopiva aika ja tila. Sellainen on C.S. Lewisin elämänkerta, jota jatkoin tällä viikolla. Se jäi kesken alkusyksystä 2014. Nyt olen lukenut sitä ahmien Baudelairen Pahan kukkien rinnalla. En voi olla miettimättä millä sanoilla merkkaan sen punaiseen vihkooni. Tämä oli elämänkerta, jossa näkyy ihmisten merkitys yksilön luovalle työlle. Teos, joka jäi kesken, mutta vei lopulta mukanaan, kun olin valmis sen lukemaan. 

Punainen kirja on karu myös numeroiltaan. Pidän nimittäin siitä, että lasken kuinka monta kirjaa olen lukenut ja kuinka monta sivua vuodessa. Oma lukeminen on vähentynyt ja vähentynyt vuosien varrella. Luen edelleenkin pitkiä kirjoja (300-500 sivua), mutta en samallaisella himolla. Kaipaan sitä. Erityisesti sitä  minua, joka luki paljon. Onneksi se alkaa taas kaivautua esiin.

Innostuksen juuria:
* Elämässäni on taas tilaa lukemiselle.
* Oma ajattelu kääntyy lukemisen suuntaan.
* Saan jälleen lahjaksi kirjoja.
* Yli kaksi vuotta lukupiiressä on tuonut jo lukemisenrytmiä takaisin elämään, mutta samalla tehnyt siitä ehkä suorittamista, ei aina nautintoa.

Mitä luen tänä vuonna? Keskeneräisiä, odottaneita ja sovittuja kirjoja. Ennen kaikkea niitä kirjoja, jotka kutsuvat ja haluavat pienen punaisen kirjan sivuille.

Mitä kesästä jäi...

Tästä kesästä olisi paljon kerrottavaa. Hetkiä ja kokemuksia kaupungeista, maalta, saarista... Ne ovat kuitenkin jääneet pois tästä blogista. Ei siksi, etten olisi niitä halunnut jakaa vaan siksi, että ne eivät ennättäneet tänne asti.

Kesä muodostui lukupiiristä, tanssilavasta, valssista, kahvista, uusista ihmisistä, rakkaista ihmisistä, pelaamisesta, naurusta, löydöistä, ihmetyksestä, työstä, haasteista.... Ja monesta kauniista kesäpäivästä. 

Eikös kesään kuulu ainakin yhdet lavatanssit?

Matkatessa kotimaassa sai nauttia nauruista, hymyistä, auringosta,
pihoista, ystävistä ja kesän herkuista. Vaasassa kaikki yhdistyi yhteen iltaan patiolla.

Croissant briellä ja mansikoilla.
Kun joku toinen tekee aamiaisen, nauttii siitä monin kertaisesti. 

Uiminen jäi vähälle tänä kesänä. Monta kirkasvetistä järveä tuli kuitenkin nähtyä.

Kesän aikana tuli katettua useamman kerran lasikupit pöytään.
Pieniä merkittäviä hetkiä arjessa ja juhlassa.
 Iltoja ihanien ystäviän ja rakkaiden kanssa.  

Kellohelmat ja ystävä. Pyörähdyksiä kesäyössä. Yhteisiä muistoja. 

Lukeminen jäi tänä kesänä. Lukupiirikirja oli ainoa, jonka taidan saada loppuun.
Monta kirjaa on kesken, ehkä saan ne syksyn aikana luettua. 

Kesä oli täynnä syntymiä ja uusia alkuja. Yksi sellainen teki minusta kummin.

Aina on hyvä olla myös uuden opettelua. Tänä kesänä se oli espresson keittäminen. 

Muistaminen. Se voisi kuvata tätä kesää. Niin monia asioita jäi muistinlokeroihin.
Nämäkin Hirosimassa menehtyneiden muistoksi sytytetyt kynttilät. 

Monta hetkeä, muistoa ja muutosta. Kesän tuoksu jäi vaatteisiin ja kesän maku huulille. Ehkä suurin muisto on kuitenkin käsi kädessä kuljetut rannat, kadut, metsäpolut...