Löytöjen Mikkelin seutu

Lähes tarkalleen vuosi sitten olin Kangasniemellä ja Mäntyharjulla. Olihan sitä pakko mennä tänä kesänä uudestaan. Tässä on vaara perinteen muodostumisesta. Kaikki on tietenkin kiinni ihanista ystävistäni, joista ensimmäinen näyttelee toista kesää kesäteatterissa ja toinen on Mäntyharjulla museolla töissä. Ihmiset sanelevat matkustamistani, eivät paikat. Vai....

Tämän sillan alta on uitettu puita vielä reilut 50 vuotta sitten. Jos kameraa olisi kääntänyt 180° olisi kuva tullut otettua Uittomuseosta. 

Mäntyharjulta löytyy Ruotsi-Suomen ja Venäjän raja 1700-luvulta.
Tässä yksi rajamerkkinä toimineista pylväistä. 

Mäntyharjun kesään kuuluvat ristikot, kuten ne kuuluivat yhteiseen kesään Miehikkälässäkin.

Aprikoosipiirakkaa ja ihana cappuccino Otavasta löytyneestä kahvilasta.

Minä kahvilan portailla. Tuolla lasiverannalla istuttiin aamukahvilla. 

Kenkäverossa minut lumosi puutarha ja erityisesti kesäkurpitsat.
Haaveilin jo hetken omasta puutarhasta. 

Minä tunnen tämän kukan nimellä Kierto.
Mikäköhän on tämän kadun varsiltakin löytyvän kukan oikea nimi?

Ystäväni sanoi tämän olevan hankala kukka hävittää, mutta on se kaunis.
Kuka sitä nyt haluaisi hävittää?

Tertin Kartanon pitopöytä oli loistava.
Harvoin Turussakaan on syönyt näin viimeisteltyjä ruokia. 

Jälkkäriksi oli aivan ihanaa Kukkaissokerikakkua, hyytelöityjä marjoja ja Väinönputkikermaa.
Näitä kun saisi koko kesän. 

Pitsiverhojen taakse jäi ystävältäni lahjaksi saama laukku piiloon.
Ihan kuin sen paikka olisi ollut tuossa. 

---

Missä tulikaan oltua:
InStile Mannila
Kenkävero
Tertin Kartano

Kentän reunalta

Minä olen kasvanut kentän reunalla. En jalkapallokentän tai kiekkokaukalon (,jota ei varmaan kukaan muu kutsuisi kentäksi kuin minä). Minulle se on aina sama asia kuin lentäminen ja lentokenttä. Suuret lentokentät ovat olleet minulle vieraampia, mutta pieniä (varsinkin vanhoja armeijan kenttiä) olen useamman tästä maailmasta nähnyt.

Kentällä oloon kuuluu pieniä yksityiskohtia. Sellaisia, jotka ovat ihon alla. Ne eivät lähde pois, vaikka kulkisin kaupungissa monta vuotta näkemättä yhtään discusta tai hallin varjoa. 

Laskeutuminen ilman vesien laskua.

Siivet maassa lentojen jälkeen. 

Hieman erilaiset hallinovet.

Ja sitten ovat ne oudot löydöt metsän keskeltä... 

Tämän oven takaa löytyy jotain ihan muuta. Oven löytämisessäkin voi mennä hetki, jos ei tiedä missä se on sijainnut jo lähes pari vuosikymmentä.

Mitä näen ja luenkaan kesällä

Kävin viime kuussa katsomassa Kultahatun. Kaunista. Teatterisalin viileys ja puvustuksen yksityiskohtaisuus tuntuivat lähes mahdottomilta maailmoilta.

Kävin eilen katsomassa Lone Rangerin. Tapahtumarikasta naurua. Tuli suru mennyttä maailmaa kohtaan. Kaikkea sitä ymmärtämättömyyttä.

Miten paljon mahtuukaan liikkuvaan kuvaan. Miten paljon totuutta ja vääryyttä. Miten paljon mahdottomuutta ja todellisuutta.

Miten paljon mahtuu kirjojen kansien väliin. Kävin tänään läpi kesälukemiseni. En uskaltanut laittaa pinoon liian pohtivia teoksia. Ne jäivät pinoon, jota en uskaltanut kuvata. Etten joutuisi lukemaan niitä nyt. Ne odottavat hyllyssä, kunnes uskaltaisin ajatella.

Vasen pino on mangaa. Oikea pino koostuu reilun vuoden sisällä kertyneistä kirjoista.
Osa kirjoista on omia, osa lainassa. Vähän syvällisyyttä, paljon keveyttä. 

Kysymyshän on, miksi lomalla pitää kääriytyä pumpuliin?

Vaaleanpunainen

Tein pienen, ihanan löydön.
Kävin Four Seasonsissa syömässä ja ihastuin ravintolan vessaan.
Se oli pikkuruinen ja vaaleanpunainen.
Ei krumeluureja, mutta muutamia pieniä yksityiskohtia pienenpienessä tilassa.

Yksinkertaisuutta.

Kesään tarvitaan sitä.

Uudella vaaleanpunaisella TB:n paidallani saattoi olla jotain tekemistä lumoutumisen kanssa.

Kamera ei sattunut mukaan, joten kannatta käydä itse katsastamassa.