Oikeanlainen antikvariaatti

Pidän lukemisesta, mikä näkyy esimerkiksi kotona olevasta kirjamäärästäni tai jokakesäiseksi lukuhaasteeksi muodostuneesta "kesäkirjapinostani". Kirjojen hankinta on myös tärkeä asia. Osittain tietenkin kirjallisuuden tukemisen kannalta, mutta osittain vain ihan siksi, että pidän kirjojen omistamisesta. Ne ovat kauniita ja kun ne ovat omia, ne voi lukea koska tahansa uudelleen. (Tässä kohtaan on kuitenkin sanottava, että minulla on varmaan noin 50 kirjaa hyllyssä, joita en ole vielä kertaakaan lukenut.)

Kirjojen hankkimisen kannalta itselle kolme merkittävintä paikkaa tavallisten kirjakauppojen lisäksi ovat kirjasto, antikvariaatit ja erilaiset torimyynnit. Viime viikkoina on kiertänyt useammassa antikvariaatissa ja tällä viikolla tuli hetki, joka jäi mieleen. Oikeastaan hetken sijaan pitäisi puhua kysymyksestä. 

Millainen antikvariaatin pitäisi olla? 

Olen tottunut yhdistämään antikvariaattiin seuraavat asiat:

- ahtaus

- kirjapinot

- epäjärjestys

- tiskin takana istuva myyjä, joka vilkaisee hetkellisesti ylös, kun astut sisään, mutta jatkaa sitten omia puuhiaan. 

- korkeat kirjahyllyt

- vieno tunkkainen haju, joka syvenee, kun etenee hyllyjen välissä peremmälle. 

Tälläisia olivat jo lapsuuteeni ja nuoruuteni arjen antikvariaatit. Sananlaskun mukaan "poikkeus vahvistaa sääntöä" ja tällä viikolla koin sen poikkeuksen antikvariaatin kohdalla. Kävin ystäväni kanssa Hiltusen antikvariaatissa Sofiankadulla Helsingissä. Se oli siisti, avara, valoisa, selkeä ja kirjamäärät olivat kaukana siitä mihin yleensä antikvariaattien kohdalla olen tottunut. Kokemus oli hymyilyttävä. Huomasin oman ennakko-oletuksen rapisevan ja antikvariaatti oli pakko määritellä uudestaan. Ainakin poikkeuksen osalta.

Oma kirjapinoni kasvoi Woolfin elämänkerralla. Ei siis mikään pahempi uusi kirjakauppalöytö.