Silmukoita koneessa

Sormet kaipaavat puikkoja. Se tunne tulee aina lentokoneessa. On sitten kyse työ- tai lomamatkasta. Ensimmäisenä omaan penkkiin istuttuani kaivan esiin puikot ja annan bambuun kiertyä uusia silmukoita tasaiseen tahtiin. En välitä edes noususta enää. Kunhan sormissa kohtaa puikon joustavuus ja langan hienoinen karheus. Niin alkaa matka. Uusi seikkailu samalla turvallisella rytmillä. Pelottavaa.

Finnair tarjoaa mustikkamehua neulojalle. 

Tänä vuonna on useammat silmukat luotu yläilmoissa ja ensi vuonna niitä luodaan lisää. Vain pimeä taivas ja valomeri maanpinnalta saavat katseen ikkunaan. Niin jajoskus myös pilvimeri ja auringonlasku.

Taivas ja pilvimeri, moninkertaisuus siiven alla.

Lentomatka on muutakin. Se on siirtymä, jossa aika muuttuu olemattomaksi. Sielu käpertyy onnesta ja odotuksesta. Hymynkare leikkii suunpielessä. Lopulta käsi hakeatuu käteen ja läsnä on toive seikkailusta. Päättymättömästä taivaankannesta.