27. heinäkuuta 2012

Harjulta kanavan reunaan

Tänä kesänä kotimaan matkailu on jäänyt aika vähään. Heinäkuun lopuksi korjasin tilanteen. Suuntasin ensin Jyväskylään ystäväni huomaan. Ystäväni asuu sopivan matkan päästä kaupungin keskustasta asuinalueella, jota on peltojen päälle aloitettu rakentamaan vasta 1990-luvulla. Rinnetalolta oli kauniit maisemat järvelle. Talon ympärillä oli selkeästi uutta rakennuskantaa, joka onneksi oli osattu rakentaa tuhoamatta alueen puustoa. Männyt ja koivut eivät olleet tällä vuosituhannelle istutetun näköisiä. Teimme aamukävelyn rantaan, ja täytyy nostaa hattua Jyväskylän kaavoittajalle, joka oli saanut hyvin säilytettyä kauniin rantamaiseman, vaikka kolmenkymmenen metrin päässä alkoi hulppeat omakotitalot. Olisi ollut hieno kokemus päästä veneellä katsomaan miltä ranta näyttää järveltä päin.

Olen ollut Jyväskylässä aiemmin ja nähnyt keskustan elämänmenoa, joten oli mukava, kun ystäväni näytti uusia puolia kaupungista. En ollut käynyt kertaakaan aiemmin Vesilinnassa, harjulla sijaitsevassa vesitornissa. Näkymät olivat huikeat ja aurinkokin suosi meitä paistamalla pilvien välistä. Ilta-auringossa olikin ihana istua terassilla, syödä ja ihailla veden ja metsän vuorottelua maisemassa. Samaan iltaan kuului myös ihastuttava puistokävely Naissaaressa, jossa on ollut sahatoimintaa aiemmin ja nyt kanava ja sähkölaitos sekä ihastuttava kahvila. (Matkan kahviloista ja herkuista tulee myöhemmin oma päivityksensä.)

Jyväskylää Vesilinnasta katsottuna. Sattui aika pilvinen päivä, mutta suihkulähde näytti ryöppyävän säässä kuin säässä. 

Vesilinnan torni tuli kuvattua terassilta, muuten rakennus unohtui kuvata.

Naissaaressa oli yksityisiä asuntoja. Tämä näytti todella kauniilta ja tutustumisen arvoiselta lähemminkin. En kehdannut lähteä kyselemään iltasella pääsisikö rakennusta kiertämään lähemmin ja kuulemaan sen historiasta.  Ehkä vielä joskus.

Kanavan täyttöä en ole tainnut nähdä sitten lapsuuden Saimaan aikojen.

Naissaaren puistoalue kiersi ympäri rantaa. Hopeapajut olivat parhaimmillaan. 

Lomareissu jatkui Jyväskylästä Kangasniemelle, jossa näin ihan mukavan kesäteatteriesityksen Olavi Virrasta. Tämä taisi ollakin kesä ainoa kesäteatterireissu. Toisaalta viimeiseen kymmeneen vuoteen on tainnut kuulua lähes joka kesä yksi teatteri-ilta, joten perinne jatkuu sen osalta.

10. heinäkuuta 2012

Kaupunkikävelyllä ilman aurinkoa

Olemme useamman vuoden ajan puhuneet ystäväni kanssa, että tekisimme Naantaliin päiväreissun. Retki on aina vain muka kiireiden keskellä jäänyt, mutta tänä kesänä otimme itseämme niskasta kiinni ja lähdimme käymään naapurikaupungissa.

Naantalin kuuluisasta auringonpaisteesta ei ollut lähes koko päivänä tietoa. Se ei meitä kuitenkaan hidastanut. Kiersimme kirkkoa ulkoa ja sisältä. Hautausmaankin kiviä tuli luettua enemmän kuin vain vilkaisulta, vaikka latinantaidottomalle hienoimmat tekstit eivät auenneet. On harmillista, että hieno perinne hakata kiviin myös ihmisten ammatit ja sukulaissuhteet ovat uusista hautakivistä kadonneet.

Naantalin kirkko harmaana maantaipäivänä.
Kuvan otti Minna Lämsä, koska minun
digikamerani sanoi itsensä irti ensimmäisten kuvien jälkeen.

Naantalissa on vara valita missä käy syömässä ja tällä kertaa päädyimme Valborgiin. Jostain syystä mieleni teki pastaa, vaikka pizzaa oli alunperin tarkoitus syödä. Pinaatti-ricottatortellineja ei ollut pienuudella pilattu; annos oli hyvän kokoinen ja maukas lounas.

Lounaan jälkeen kiersimme vielä lisää vanhan kaupungin kujia ja katuja sekä tutustuimme kaupungin uudempaan puoleenkin. Löysimme kaksi myytävänä ollutta puutaloa ja hetken aikaa oli hauska leikkiä ajatuksella omistaa puutalo merimaisemalla Naantalissa.

Tämä punainen tupa ja sisäpihalla oleva päätalo olivat myynnissä.
Talon takaa aukeaa merimaisema. Joku saa ihanan kodin Naantaliin. (Kuva ML)

Ennen kotiinlähtöä halusimme käydä vielä vanhan kaupungin kävelykierroksella. Karvareita ja porvareita - korttelit täynnä tarinoita -kierros ei kyllä täyttänyt omalta kohdalta odotuksia. Itsekin oppaana toimineena olin yllättynyt kuinka sekavasti ja kävelykierroksen teeman ulkopuolelta opas puhui. Olin odottanut sukellusta Naantalin historiaan 1500-luvulta 1800-luvulle, joka olisi auennut vanhan kaupungin historian monikerroksellisuuden ja perinnerikkauksien kautta. Sen sijaan sainkin kuulla himpun historiaa ja paljon retostelua nykypäivän julkkiksilla. Tuntui, että olin historiallisen kaupunkikävelyn sijaan Naantalin markkinointikierroksella, jossa esiteltiin paikoin historiallisia tapahtumia liitettynä nykyisiin paikallisiin ja ei niin paikallisiin julkkiksiin. En sitten tiedä, onko opas vetänyt kierrosta jo liian monta kertaa ja kyllästynyt kertomaan vuosi toisensa jälkeen samoja asioita vai minkä takia hän keskittyi tuomaan opastuksen nykypäivään. Niihin kysymyksiin, joita Naantali -esitteessä esitettiin, jäi kyllä meidän kierrokselta vastaukset saamatta. Toivottavasti jollakulla toisella on ollut positiivisempi kokemus kuin minulla.


1. heinäkuuta 2012

Uuden kuun alussa voi päättää asioita

Olen viime päivinä tehnyt kaikenlaista sellaista, mikä on jäänyt vähemmälle viime vuosina tai jopa kokonaan tekemättä suunnitelmista huolimatta.

Tänään kävin ystäväni kanssa Rantakertun hampurilaispuffetissa ja täytyy todeta ahmimisen olleen kaukana meidän herkuttelusta. Söimme juuri sopivasti ja nautimme terassilla ihanasta auringonpaisteesta ja jokirannan maisemista. Kävelimme lounaan päätteeksi jokirantaa pitkin Teatterisillalle jätskille, mutta emme menneet uudestaan Keskiaikamarkkinoille. Ehdin itse käydä niissä kahdesti; perjantaina ostamassa Rintalan tilan karitsan villalankaa ja lauantaina ystäväni kanssa ihmettelemässä markkinahumua. Keskiaikamarkkinat eivät tunnu muuttuneen paljoa viime vuosina. Ehkä musiikkiesityksiä oli aiempaa enemmän, mutta syynä tunteeseen voi olla osuminen oikeaan paikkaan oikeaan aikaan.

Luin kuluneen viikon aikana muutaman hyllyssä seisoneista kirjoista. Mary Baloghin Mistress-sarja on kevyttä Regenceä. Tarinasisällöllisesti ei yhtä tapahtumarikasta kuin Laurens tai Quick. Ihan mukavaa sunnuntailukemista. Keatsin 99 viimeistä kirjettä on edelleen yöpöytälukemisena. Kääntäjä on mielestäni onnistunut yllättävän hyvin, koska kirjeet eivät ole rytmiltään ja sävyiltään samanlaiset vaan Keatsin ja kirjeen saajan välinen suhde tulee jokaisessa kirjeessä eri tavalla esiin. Kirjeissä on mielenkiintoisia pohdintoja siitä, millaista on elää eri paikkakunnilla. Mielenkiinnolla odotan, mitä Keats kirjoittaa aikansa Lontoosta.

Tein pientä listaa mitä vielä pitäisi tehdä:
  • lukea ystäviltä lainattuja kirjoja ja palauttaa niitä
  • käydä katsomassa Logomon valokuvanäyttely, joka on ollut suunnitelmissa, mutta jäänyt
  • tehdä pyöräreissu Ruissaloon (en ole tätäkään tehnyt, vaikka olen asunut kaupungissa seitsemän vuotta)
  • ostaa marjoja ja tehdä kesän ensimmäinen marjapiirakka (vapuksi tehty ei ollut kesän vaan kevään)
Listaa oli osittain tehtävä sen takia, että enää heinäkuun olen tässä kaupungissa. Syksyllä saan etsiä asuntoa pääkaupungista ja pohtia mikä kaupunginosa siellä vetää puoleensa. En raaskisi muuttaa pois. Sen takia kaiholla kuuntelin aamulla Mikaelin kirkon kelloja ja muistelin Rooman aamuja ja ajan hetkellisyyttä. Tämä kesä on luopumisen tuskan kesä. Gradusta pitää luopua, Turusta pitää irrottaa otteensa ja opiskelijan vapaudesta pitää kasvaa pois. Onneksi syksyyn on vielä hetki ja illan voi viettää pyöräilen toiselle puolelle kaupunkia.
p.s. Villalankaa pitä ostaa sen takia, että torkkupeittoprojektini on kasvanut ja kasvanut.

25. kesäkuuta 2012

Kaupunkijuhannus täynnä naurua ja ihastumista

Olen viettänyt neljä peräkkäistä juhannusta Helsingissä. Kaupunkijuhannukset ovat olleet minulle yhtä hienoja kuin lapsuuden juhannukset asuntovaunulla. Tietenkin hetken aikaa kaipasi lentokentän isoa kokkoa ja vaunukyytiä kokon sytytykseen. Helsingin juhannukset ovat kaikki olleet erilaiset. Viime vuonna olin aattona Vanhankaupungin rannassa kosken lumoissa ja juhannuspäivänä kiertelimme kaupungin rantoja nauttien auringosta.

Tänä vuonna olimme jälleen veljeni luona. Juhannusaattona grillasimme kalliolle rakennetussa grillissä vartaita, makkaraa, paprikoita, sieniä ja paprikoita. Lisäksi tarjolla oli salaatteja ja uusia perunoita. Jälkkäriksi oli ihanaa paistettua juustokakkua marinoitujen mansikoiden kera. Seurana oli sukulaisia ja ystäviä vuosien takaa. Taustalla soi tieni-iän hitit ja välillä vähän uudempaa ja vanhempaakin musiikkia. DJ:nä toimi nuorin vieraista, alakoulua käyvä pikkumies. Oli hauska nähdä hänen innostuksensa etsiä kappaleita youtubesta ja testailla taitojaan levysoittimen ja mikserin kanssa. Illan aikana muisteltiin menneitä, perustettiin uusia yrityksiä, vaihdettiin neuleideoita ja keskusteltiin asuntojen ja mökkien hankkimisesta. Voisi kuvitella, että meno oli aika keski-ikäistä, vaikka ei se sitä kyllä ollut. Naurua ja mukavan rentoa menoa oli myöhään yöhön.

Juhannuspäivä oli sateinen, mutta ei se haitannut. Oli hauska käydä ystävän kolmipäiväisissä tupareissa pyörähtämässä. Kaupunginosa oli minulle uusi, joten tuli taas uusi puoli Helsingistä tutuksi. Toisella puolella katua viiskytluvun kerrostaloja ja toisella puolella suuria omakotitaloja. Oli ihana kävellä pitkää katua sateen ropistessa varjoon ja katsella kuinka erilaisia taloja on rakennettu vierekkäisille tonteille yli viisikymmentä vuotta sitten. Ystäväni asuu kommuunissa ja täytyy sanoa, että hänellä on kadehdittava koti; lämmin, avoin ja mahdollisuuksia täynnä. Olen usein miettinyt, miksi kommuuniasuminen ei ole yleisempää ja ainakaan tästä talosta en löytänyt yhtään syytä, miksi en itsekin voisi sitä joskus kokeilla.

Kaupunkijuhannus Helsingissä oli hauska jo neljättä kertaa peräkkäin. Ehkä ensi vuonna uudestaan.

p.s. Ystäväni kommuunista voi lukea lisää täältä.