Saaren saarella ja ikkunassa

Mistä voi olla ylpeä? Vaikea kysymys; sellainen, jota ei oikeastaan saisi edes tässä yhteiskunnassa aina esittää. Olen itse usein ylpeä, mutta harvoin sanon sitä. Nyt olen suunnattoman ylpeä nuoresta naisesta, jolta sain ensimmäisen piirustuksen lähes 20 vuotta sitten. Nyt hän on kuvataiteilija, jonka ihmeellinen maailma avautuu tuhansine tarinoineen tauluissa ja veistoksissa. Sain käydä katsomassa hänen näyttelyään Turussa Tuulenpesässä. Ihmetellä sitä luovuuden ja ideoiden määrää mitä yhteen näyttelyyn on saatu. Sitä tarinoiden virtaa mitä nuoresta naisesta voi löytyä.

http://liisesaari.tumblr.com/post/127852468519/meanwhile-in-andromeda-blueberry-submarine

Olen onnellinen ja ylpeä siitä, että elämässäni on ihmisiä, jotka tekevät heille rakkaita ja arvokkaita asioita. Ihmisiä, jotka uskaltavat heittäytyä ja luoda uskomattomia asioita. He luovat käsinkosketeltavia muistoja ja keinoja saada arki paremmaksi. Olen ylpeä Liisestä ja Jospelista. Olen ylpeä veljistäni, heidän puolisoistaan, äidistäni ja isästäni. Olen ylpeä S:sta. (Ja siitä kuinka hän jaksoi leikata ja leikata paperilappuja, kun tarvitsin apua.)

Joskus olen myös ylpeä itsestäni. Niin kuin viime viikolla, kun sain ensimmäistä kertaa painosta koevedoksen kirjoittamastani materiaalista. Tai kun paistoin maksaa ja pihvit jäivät sisältä juuri oikealla tavalla vaaleanpunaisiksi. Rohkeammin pitäisi olla ylpeä tehdyistä asioista, onnistumisesta ja pienistäkin asioista.

Tämä blogikirjoitus piti julkaista jo kuun alussa. Ihan sen takia, että halusin ihmisten vierailevan ystäväni taidenäyttelyssä ja halusin kertoa Turun reissustani, näyttelystä, Osteria Ovosta, Ruissalon auringonkukkapelloista ja monesta muusta asiasta. Kirjoitus jäi kuitenkin ensimmäiseen kappaleeseen ja vasta nyt kirjoitin sen loppuun. Ehkä se oli tarkoitettu, koska tässä kuussa olen ollut enemmän ylpeä läheisistäni kuin olisin osannut kuvitella.

http://liisesaari.tumblr.com/post/127935062744/meanwhile-in-andromeda-sunflower

Kun on jotain kädessä,

silmien edessä

ja selän takana lämmittämässä,

tuntee elämän

hetken ja arvoituksen.

Mitä kesästä jäi...

Tästä kesästä olisi paljon kerrottavaa. Hetkiä ja kokemuksia kaupungeista, maalta, saarista... Ne ovat kuitenkin jääneet pois tästä blogista. Ei siksi, etten olisi niitä halunnut jakaa vaan siksi, että ne eivät ennättäneet tänne asti.

Kesä muodostui lukupiiristä, tanssilavasta, valssista, kahvista, uusista ihmisistä, rakkaista ihmisistä, pelaamisesta, naurusta, löydöistä, ihmetyksestä, työstä, haasteista.... Ja monesta kauniista kesäpäivästä. 

Eikös kesään kuulu ainakin yhdet lavatanssit?

Matkatessa kotimaassa sai nauttia nauruista, hymyistä, auringosta,
pihoista, ystävistä ja kesän herkuista. Vaasassa kaikki yhdistyi yhteen iltaan patiolla.

Croissant briellä ja mansikoilla.
Kun joku toinen tekee aamiaisen, nauttii siitä monin kertaisesti. 

Uiminen jäi vähälle tänä kesänä. Monta kirkasvetistä järveä tuli kuitenkin nähtyä.

Kesän aikana tuli katettua useamman kerran lasikupit pöytään.
Pieniä merkittäviä hetkiä arjessa ja juhlassa.
 Iltoja ihanien ystäviän ja rakkaiden kanssa.  

Kellohelmat ja ystävä. Pyörähdyksiä kesäyössä. Yhteisiä muistoja. 

Lukeminen jäi tänä kesänä. Lukupiirikirja oli ainoa, jonka taidan saada loppuun.
Monta kirjaa on kesken, ehkä saan ne syksyn aikana luettua. 

Kesä oli täynnä syntymiä ja uusia alkuja. Yksi sellainen teki minusta kummin.

Aina on hyvä olla myös uuden opettelua. Tänä kesänä se oli espresson keittäminen. 

Muistaminen. Se voisi kuvata tätä kesää. Niin monia asioita jäi muistinlokeroihin.
Nämäkin Hirosimassa menehtyneiden muistoksi sytytetyt kynttilät. 

Monta hetkeä, muistoa ja muutosta. Kesän tuoksu jäi vaatteisiin ja kesän maku huulille. Ehkä suurin muisto on kuitenkin käsi kädessä kuljetut rannat, kadut, metsäpolut...

Paratiisin auringossa ja sateessa

Ennen lomaa eräs työtuttava sanoi, että toinen kerta on jo perinne. Nyt on toinen kesä, kun olen lomaviikon Paratiisissa, joten perinne on muodostunut. Tällä kertaa en kuitenkaan ole yksin. Rauhoittumisen sijaan kaikenlaista hauskaa puuhaa ja uuden opettelua. Ihana Elina tuli krokettimailojen ja ukulelejen kanssa. Ja mitäs sitten tapahtuikaan...

Aamiaisgrillaus. Kuka sen nyt kieltäisi?

Viime vuonna nämä kaunokaiset eivät vielä kukkineet. 

Kroketin sääntöjen kertaus kesken pelin. 

Voittaja ja vahva kakkonen. 

Krokettia hellehattu päässä haastavassa maastossa.

Voittokahvit.
Jokaisen cappuccinon keiton kohdalla harjoittelemme kahvitaidetta.
Vielä ollaan musteläiskätestivaiheessa. 

Lakritsijäätelöä seuralaiselle, proseccoa miulle. Lomalla saa nauttia. 

Ja taas syödään. Ei jaksettu grillata, joten tapaspöytä ála Ida (ja avustajat). 

Sadepäivä ja ukuleleharkat ennen aamupalaa.

(Vain vaatteet paljastavat vuorokauden vaihtuneen. :) )

Ukulelen soittamiseen tarvitsee tabletin. Enpä olisi uskonut. 

Ja minäkin opin soittamaan sointukierron C- Em - Am - F.

Ja sadepäivä jatkuu Paratiisissa.
Kiitos ihanalla Sallalle, että jälleen saa täällä lomaa viettää. Ja talohan oli kuvankaunis 49 Shades of White.

Korkeuksissa kohti lomaa

Loma on jossain edessä päin. Arki sitä ennen tuntuu usein väsyttävältä ja pitkäveteiseltä. Paitsi jos...

Kävelee lauantaipäivänä Kaivarin rantaa ja katsoo veneitä. Istuu keskiviikkoaamuna torilla aamukahvilla ja katselee torikojujen ympärillä olevaa vilinää. Kävelee iltakymmeneltä aikaan linnunlaulun täyteisessä metsässä. Käy päiväleffassa ja nauttii salin viileydestä paahtavan auringon sijaan. Seisoo tuulessa ja ympärillä on vain syreenien tuoksu. Kirjasta jota lukee niin, että unohtaa jäädä omalla pysäkillä pois. Loma onkin itseasiassa jo siinä. Arjen hetkissä, joissa on läsnä. Pienissä yllätyksellisissä retkissä. Matkoissa lähelle ja itseensä. Yksin tai käsi kädessä.

Loma voi olla vaikka lounaalla vesitornissa.

"Vesitorni ja ravintola ne yhteen soppii..." En tiennyt tänne tänään tulevani. 

Muoto ja mannermaa.
Vesitorneissa on jotain kiehtovaa. Menneen ja nykyisyyden yhteensovittumista.

Palapeli pilvistä. Emme olleet ihan varmoja pilvilajista.
Minun pilivitietouteni on hatara suvun taustoista huolimatta.
Kaunis se oli, ja se riitti. 

Meri ja taivas. Ne jatkuvat loputtomiin. Tai ainakin toinen niistä. 

Ruoka Haikaranpesässä oli ihan hyvää. Kaikki herkut oli pakko kokeilla.
Onneksi tässä on kahden edestä. Jakamisesta lomassakin on kyse. 

Miksi sitä lomalle jäisi? Ai niin siksi, että näin voisi tehdä joka päivä. En laske päiviä, koska ennen lomaa ehtii tehdä vaikka mitä ihmeellistä ja jälleen sen jälkeen.



Olen kirjoittanut aiemminkin vesitorneista. Ainakin Jyväskylästä.