Jostain syystä kevääseeni kuuluvat ulkona syödyt aamiaiset. Picnic-kauden odottamisesta se ehkä johtuu. Varhainen herätys ja cappuccinokuppi croissantin kera heti töiden perään saa toivomaan, että elämä voisi muodostua näin yksinkertaisista asioista. Kahvikupin ääressä istumisesta, vapaudesta ja kaupungin vilkkaudesta taustalla, pöydällä auki olevasta lehdestä ja naapuriseurueen iloisesta puheensorinasta. Todellisuus kuitenkin odottaa kotona; lukemattomat kirjat ja paperipinot, keskeneräiset katukuvaukset ja analyysipätkät. Unohtamatta tietenkään töiden pinoa. Voisiko kodin muuttaa aamukahvilaksi?
Pääsiäistä vietin yhdessä kotikaupungeistani. Vaikka tällä kertaa vanhankaupungin kadut jäivät kulkematta tuli iltapäiväkävelyillä kierrettyä lähimetsiä ja lähiön matalien talojen välistä. Taas huomasi kuinka erilaisista kaupungeissa olen asunut ja miten erilaiset asiat näissä kaupungeissa vetävät puoleensa. Ehkä joskus vielä löydät tästä kaupungista samanlaiset metsätiet.
Luin vihdoin Itämeren kirjan loppuun. Sen lopputulos tuntui jo etukäteen niin tuskalliselta, etten saanut kirjaa luettua aiemmin. Onko kaikki kiinni vain vapaudesta? Miten minä voisin muuttaa tulevaa, mutta samalla saada sen aamuisen hetken, jolloin tuntui kaiken olevan mahdollista?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti