Taidetta monessa tilassa

Hieman surullisena kirjoitan tätä tekstiä. Surullisena siksi, että Mäntyharjun kulttuuritarjonta on hyvää, mutta sieltä tunnetaan usein vain Taidekeskus Salmela ja tässä tekstissäkin painopiste on kyseisessä yksityisessä yrityksessä. Olisi ihana sivuuttaa koko paikka, mutta en vain voi, koska se omalla tavallaa lumosi. Ei samalla tavalla kuin pappila, jossa oli mahdollista asua. Salmela lumosi taiteella ja massoille rakennetulla muka-kulttuurihistoriallisine-entisöinnillä. Saman aikaisesti sitä itkee ja nauraa itselleen. Miten voi mennä klassiseen ansaan ja ihastua elementteihin, joiden tarkoitus on toinen kuin kulttuurinen säilyminen?

Salmelan alue koostuu useammasta rakennuksesta, jotka ovat osa Mäntyharjun vanhan keskustan historiaa. Vierailijoita taidekeskuksessa oli kymmeniä; yhdessäkään rakennuksessa, huoneessa, ei saanut olla rauhassa katselemassa vaan aina piti väistää tai antaa tilaa. Teoksia oli esillä yli sata, joten aikaa tarvitse jonkin verran.

Salmelan päärakennus on vanhassa väentuvassa. Alunperin rakennus ei ole tältä näyttänyt vaan on ollut mustaa puuta (tervattu?). Salmelan nettisivujen mukaan rakennus on ollut tämän näköinen 1920-luvulla. Mistäköhän tämä tieto on peräisin?

Salmelaan kuuluu Domanderin näyttelyalue. Harmillista, että sisältä ei löydy huonekaluja lähes ollenkaan. Rakennuksista on karsittu kulttuurihistoriallinen sisältö ja korvattu taiteella. No taidemuseo/keskus ei ole sama asia kuin kulttuurihistoriallinen museo. 

Salmelan alueelle on myös 2000-luvulla rakennuttu vanhojen piirustusten perusteella huvimajoja. Kuvassa vasemmalla on Aino Aallon suunnitelema ja oikealla Engelin huvimaja. Etualalla oleva lahtilampi oli kuulemma tulvinen keväällä aina huvimajoille saakka. 

Vivi Lönn'in huvimaja on avoimempi kuin muut alueelle rakennetut. 

Jokaisessa huvimajassa oli myös tietokilpi, mutta aika lähelle sai mennä ennen kuin tekstistä sai selvää. 

Löysin monta uutta taiteilijaa vieraillessani Salmelassa. Ehdottomaksi suosikikseni nousi Tuula Lehtinen, ja jos lomakassaa olisi ollut vähän enemmän olisi ehkä joku Monrepos-sarjan teoksista lähtenyt mukaani kotiin. Lehtinen oli tavoittanut teoksissaan suomalaisten ihanteellisen muiston Monrepos'ta. Tiina Suikkasen kukka-aiheet olivat myös näyttelyn mieleenpainuvimpia teoksia.
Puistoalueelle oli rakennettu hyvimajojen lisäksi myös veistospuisto, jossa oli esillä sekä vanhempia että uudempia veistoksia.

Veistospuistossa oli Nina Ternon tuotantoa, johon olin tutustunut jo edellisenä päivänä Iso-Pappilan navetassa. 

Salmelassa käynti oli samanaikaisesti täynnä ihmetystä, löytämistä ja surua. Niin paljon olisi alueella annettavaa, mutta siitä oli rakennettu oma saarekkeensa, jonka ulkopuolelle ja menneisyyteen ei kunnolla nähnyt. On kuitenkin hienoa, että suomalaisia nuoria taiteilijoita pääsee näin keskitetysti esiin ja heille annetaan tilaa luoda uutta. Tämän takia Salmelaan voi palata toistekin.

Salmelan museoalueelta löytyy vastaus yhteen ristikoissa yleisesti haettuun sanaan. Kuka tietää millä nimellä tätä rakennusta kutsutaan?