Pimeydessä valo, musiikki

Kuudelta on pimeää. Niin pimeää, että Sibelius-monumentti näyttää puiden välissä vieraalta. Valaistettuna se ei talvi-iltana muistuta samaa kylmää möhkälettä, jota kesäisin auringonpaisteessa tuijottaa. Nyt se soi. Kaukaa pehmeästi, lähempää iskevämmin, kumisten. Kaikki pimeys väräjää. Hyvä, ettei ole lunta.

Se on pienempi kuin muistin. En ehkä osaa uudestaan siihen tunteeseen, joka aikoinaan tuli sen alla maatessa. Nyt se soi kaikkia niitä säveliä, joita olen sen jälkeen kuullut. Nyt katson sitä etäältä ja muistan kuinka suuri se oli. Osat vaihtuvat. 

Kiersimme sen hiekkatietä pitkin. Ja sitten katsoimme merta. Tai niitä aaltoja, jotka pimeydessä erotti. Tuuli ei enää niitä nostanut korkeuksiin. Poskilla ei tuntunut pisarat, vain kirpeät nipistykset tuulen matkatessa taaksemme.