29. joulukuuta 2013

Välipäivien taidenäyttelyitä

Ajattelin ottaa itseäni niskasta kiinni. En ole käynyt WeeGeen museokompleksissa sitten Claude Monen näyttelyn jälkeen vuonna 2008. Ajattelin hyödyntää pyhien välien vapaat ja sain suostuteltua kummitätini mukaan Espooseen.

Emmassa oleva Birger Kaipiasen näyttely oli yksi syy miksi halusin juuri nyt mennä sinne. Hänen teoksensa saivat aikaan mukavan pehmeän olotilan. Niissä oli lempeys, rauha ja elo läsnä, Erityisesti pidin kuoveista ja niihin "kätketyistä" kelloista.

Kuoveista tämä sateessa seisova pysäytti. Pelkkiä helmiä koko kuovi ja sade.  

Kukat, helmet ja lentävät hyönteiset tuntuivat olevan
  keskiössä Kaipiaisen seinälautasissa ja reliefeissä.
Olisi ollut hienoa päästä kokeilemaan pintaa. 

Kaipiaisen Kuriton kaunosielu -näyttelyn lisäksi kiersimme Emman muutkin näyttelyt. Erityisesti Toinen tila -juhlanäyttelystä minua viehätti Anssi Törrösen nimetön teos, joka kuvasi kirjahyllyä. Jotenkin se sai minut ajattelemaan Roomaa.


Miika Nyyssösen Breda 100 tuntui tutulta teokselta.
En kuitenkaan ole mielesteäni nähnyt sen pohjana olevanaa
Diego Velázquesin teosta Bredan antautuminen.
 Ehkä olen nähnyt Nyyssösen teoksen jossain aiemmin.
Hänen tapansa näyttää kuinka eri tavoin ihmiset näkevät saman tilanteen,
on hyvin avaava. 

Saastamoisen säätiön taidekokoelmasta koottu Vesiputoussateenkaari ja muita tapahtumia luonnossa -näyttely sopi hyvin Kaipaisen näyttelyn seuraksi. Jäin moneen teokseen kiinni. Vilkaisu tai kerran katsominen ei riittänyt. Liikkuvat teokset ihme ja kyllä kiinnostivat minua, vaikka aiemmin en ole sellaisiin kiinnittänyt huomiota.

Mimmo Paladinon Järjen tuolla puolen -veistoksen yksityiskohta.
 Kuvasin syksyllä Arabiassa pronssisia lintuja. Nämä tuntuivat aivan niiden sukulaisilta.  

Kurkkasin myös Jaa/Ei/Poissa Kokoelma todellisuuksia -näyttelyn. Se sai miettimään mitä oikeasti seinillämme on, erityisesti julkisen tilojen seinillä. Näemmekö me niitä? Katoavatko ne?

Koska meillä oli vain neljä tuntia aikaa museossa ja välissä piti tietenkin juoda cappuccinot croissantin kera, emme ennättäneet kiertää muita WeeGeen näyttelyitä. Espooseen täytyy mennä uudestaan ja varata tuplasti aikaa.


Kotiin palatessa katsoin vielä Mesenaatti-dokumentin. Sopi päivän lopuksi.


- - - -

Missä olin ja mitä näin...
WeeGee
Kuriton kaunosielu
Breda 100




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti