Kaupunkiasunto täynnä tavaroita

Jossain vaiheessa elämää vanhat sukulaiset kuolevat ja perinnöksi saa kaikenlaista tavaraa ja huonekaluja. Osasta luopuminen on hyvin vaikeaa, osa taas jää nurkkiin kulkemaan, kun ei tiedä mitä niille tekisi. Sitten on kaikki se tavara mitä eri vaiheissa omaa elämää on jäänyt osaksi kotia. Asuntoa täyttää näiden lisäksi kaikki ihana uusi, mitä löytyy matkoilta, ostoskierroksilta ja sisustuspuuskassa. 

Katsoin joululomalla äitini kanssa Tavarataivas-dokumentin. Heitin piruuttani äidille, että hänen pitäisi yrittää laittaa joka päivä vuoden ajan pois yksi tavara. Äiti oli kauhuissaan. Kuinka hän voisi? Osaalta tietenkin voisin auttaa häntä asiassa ja viedä omia lapsuuden tavaroita pois ja antaa samalla hänelle kaappitilaa. Tällä kertaa en kuitenkaan ottanut mitään. Ehkä ensi kerralla. 

Ajatus jäi kuitenkin mieleen ja olen nyt kahtena sunnuntaina käynyt läpi laatikoita, jotka ovat olleet täynnä sekalaista tavaraa. Olen näköjään kova säästämään erilaisia lippuja, lappuja, kortteja... Sain lopulta yhden kokonaisen tyhjän laatikon vain järjestelemällä uusiksi tavaroita ja laittamalla roskiin sen mikä sinne kuului. 

Ja sitten luin tästä ajatuksesta sunnuntain Hesarista. Pohdin miten pikkulapsiperheelle tilanne tavaroiden säilyttämisessä voi olla jopa katastrofaalista. Uuden tavaran määrä on huimaa. Kiertoon laittaminen on tarpeellista, mutta samalla pohtii mitä pikkulapsiajasta jättää talteen itselle ja sille tulevalle aikuiselle. Rajalliset säilytystilat tekevät tehtävänsä, mutta varmasti myös ihmisten käsitys siitä millainen koti on. Minulle on tärkeätä saada asioita esille, varsinkin kirjoja. Laatikoissa ja kaapeissa on kuitenkin paljon sellaista piilossa, joka saisi ehkä näkyäkin. Toisaalta minulla on vielä osa tavarasta muualla. Ehkä nyt kun yksi laatikko on jo tyhjänä, voisin auttaa äitiä ja hakea vaikka lapsuuteni barbit kotiin, vaikka ne joutuisivatkin kaappiin piiloon.