Jouluomenat helmikuussa

Joulun aikaan meille ostettiin punaisia omenia. Silloin niitä syötiin pari ja kulhoon jäi vielä seitsemän isoa ulkomaista omenaa. Tammikuussa totesin, että noista pitäisi tehdä jotain. Googlettelin ja löysin Valion kyljysohjeen, johon tuli omenaa. Koska en pysty syömään itse omenia raakana ja pakastimessa on puolikkaan possun hakemisen jäljiltä ollut useampi paketti kyljyksiä, innostuin ohjeesta ja päätin kokeilla sitä.

Jouluna ostettu omena seitsemän viikkoa myöhemmin. 

Jouduin muokkaamaan vähän reseptiä, koska meillä ei ollut soijaa, Kippari-kermaa eikä salviaa. Kotonta löytyvät muut yrtit sekä mausteet ja tavallinen kerma saivat korvata puutteet. Lisäksi kypsensin pidempään kyljyksiä uunissa, kuin mitä ohjeessa neuvottiin. Tarjoilin uunikyljykset risoton, dijon-sinapin ja punajuurien kanssa. Kaikki neljä kyljystä tuli syötyä kahdestaan yhdellä kertaa, koska ruoka ylitti maullaan odotukset. Nyt haaveilen jo syksyn uusista omenista. Makeilla jouluomenilla tällä ohjeella tuli hyvää, mutta odotan, kun pääsen kokeilemaan happamilla tai kirpeillä kotimaisilla omenilla samaa ohjetta.

Jouluomenia kuitenkin jäi ja tajusin tänään, että niitä olisi vieläkin neljä lasikulhossa sivupöydällä. Ulospäin ne näyttivät hyviltä edelleen. Ei voi kuin ihmetellä mitä "vahaa" niihin on laitettu, että ovat vielä syötävän näköisiä seitsemän viikkoa ostamisen jälkeen. Ajattelin tehdä niistä kaura-omenapaistoksen leivinuunissa. En ole vielä kertaakaan tehnyt mitään jälkkäreitä leivinuunissa, joten paistos voisi olla aika "turvallinen" kokeilu, kun ei tarvitse niin kuumaa ja pysyvää lämpötilaa vaan voi hyvin hautua uunissa pidempään.

No... Lopputulos oli sitten sokerin kärähtäminen. Hups. En tiedä miten onnistuin kerrankin lämmittämään leivinuunin niin, että se säilytti lämmön 200 asteessa yli puolituntia. (Ehkä alaluukkuun vetämäni hiillos jaksoi puhista pidempään kuin mitä aiemmilla kerroilla.) Onneksi jälkiruoan tuoksu oli niin hyvä, että katsoin uuniin ja huomasin uhkaavan katastrofin. Potti ulos uunista ja hetken omenapaistoksen jäähdyttyä maistamaan. Sokeri oli tosiaan ehtinyt vähän kärähtää, mutta kaura-omenapaistoksen maku oli silti hyvä. Ehkä tässä uskaltaa kokeilla jotain muutakin jälkkäriä leivinuunissa, kunhan vahtii vähän paremmin. Ruoanlaittaminen on kiinni kaikista aisteista. 

Kaura-omenapaistoksen kanssa tein vielä vaniliakastikkeen
ja koristelin pakkasesta löytyneillä puutarhavadelmilla.
Musta tee oli maustettu appelsiinillä, mikä toi sopivaa kirpeyttä makean
jälkiruoan vastapainoksi.