Turistista pyöräilyä ja harhailua menneessä

Sosiologi John Urry on turismin tutkimuksessaan kirjoittanut erilaisten opaskirjojen ja oppaiden merkityksestä turistiseen kokemukseen. Ne ovat jopa määrittämässä osaa turistin valitsemista rooleista. Urryn tutkimus tuli eilen mieleeni, kun päätin tutustua polkupyörällä kaupunkiin. Muistelin ensin mitä talonemäntä oli minulle edellisenä iltana ajomatkalla esitellyt ja palasin, suurin piirtein, samaa reittiä juna-asemalle. Sen jälkeen utelias seikkailija minussa sai pyöräilemään omakotitaloalueilla katuja ristiin rastiin. Etsin vanhaa ja näin paljon eri ikäistä rinnakkain.

Ystäväni sanoisivat, että huomaisn tämän talon juuri sen värin takia. Se voi hyvin pitää paikkansa. mutta enemmän minua kiinnosti sen muodot, olemus. Erityisesti minua viehätti se, että se on kunnostettu. Monessa kaupungissa tälläisiä kauniita vanhoja kivitaloja taloja on purettu pois, koska ne ovat vuosikymmenien aikana rapistuneet "häpeänpilkuiksi". 

Ajellessani minulle tuli yllättäin hyvin kotoisa olo. Tuttuuden tunne oli valtava ja samalla hetken tajusin, että ympärillä oli hyvin samannäköistä kuin lapsuuteni Tykissä, Lappeenrannassa. Hiekkatiet, vierekkäin rapattuja taloja ja puutaloja, vihreitä pihoja, kaukana häämöttäviä kerrostaloja, ihmisten olemus ja askel. Tätä tunnetta ei ole tullut vähään aikaan.

Tämän talon kohdalla se tapahtui. Muistijäljet lapsuudesta ottivat vallan. Annin kauppa tuli heti mieleeni, kun näin tämän talon tien varressa. En kehdannut ottaa pihanpuolelta kuvaa. Siltä puolelta se olisi näyttänyt enemmän siltä 80-luvun tykkiläiseltä kulmatalolta. 

Tuttuuden hakeminen kuuluu osaltaan kaupungin kokemiseen. Uudet asiat liitetään olemassa oleviin muistoihin ja tietoihin, ja niitä arvioidaan suhteessa toisiinsa. Talonemäntä yritti sunnuntaina puhua sen puolesta, että tähän kaupunkiin kannattaa muuttaa. Pyörälenkin jälkeen minulla oli samanlainen olo. Ehkä se johtui kuitenkin vain siitä turvallisuuden tunteesta, jota juuri eilen kaipailin.

Jotta olisin oikein kunnon turisti, niin toimin kuten Urrykin on tutkimuksissaan osoittanut, noudatin paikallisen neuvoa iltapäiväkahvipaikan suhteen. Kahvila ja pikkupuoti Pompoti oli ihastuttava. Palvelu todella hyvää ja he auttoivat minua myös pienessä pulassani. (Kynästä loppui muste niin en saanut kirjoitettua kirjettäni).

Pompotin kinuskipiirakka oli niin makeaa, että olisin voinut ottaa toisenkin palan.
Turistiseen kokemukseen kuuluu myös sen jakaminen niille, jotka eivät ole läsnä. En vielä ostanut kortteja, saa jäädä museovierailujen yhteyteen, mutta kirjoitin kirjeen ystävälleni. Jo ensimmäisestä päivästä sain useamman sivun tekstiä. 

Turistipyöräilyn lisäksi päivääni kuului juuri sitä miksi olen täällä eli talonvahtimista. Iltapäivästä oli niin kuuma, etten jaksanut edes istua ulkona vaan päädyin sisälle lukemaan. Illalla grillailin ja kävin kävelemässä juuri auringonlaskun aikaan. Päivä ei olisi voinut olla paremmin kohdallaan.

Keittiönikkunan näkymä kymmenen jälkeen.

Kesäpäivä Porvoossa

Kesälomaani on aina kuulunut kotimaan matkailu. Tänä kesänä aloitin sen vanhassa kotikaupungissa. Päivämatkailuun vaikutti kaksi asiaa: päivällä pyöräillään ja illalla syödään. Pyörämatkakohteeksi valitsimme Haikkoossa olevan Albert Edelfeltin kesäateljeen. Olin käynyt siellä joskus lapsena viimeeksi. Porvoosta ei aja kuin puolisen tuntia Haikkooseen. Tie on hyvässä kunnossa ja maisemat perinteiset suomalaiset lähiöstä peltomaiseen. Vasta loppumatkasta oli isoja mäkiä. 

Ateljee oli pieni. Idyllinen. Näkymä merelle oli uskomaton. Hyvin ymmärtää miksi Edelfelt on halunnut maalata siellä. Maisema on tietenkin muuttunut sadassa vuodessa, mutta nykyinenkin maisema inspiroi. 

Ateljeelle oli kohtuu hyvät opastukset Haikon kartanon kohdalta alkaen. Talon tunnisti aidan AE-kirjaimista ja aukioloaikakyltistä. 

Ateljee itsessään ei ollut kovinkaan suuri, mutta 130 vuotiaaksi se oli todella hienosti säilynyt. 

Museo-opas kertoi kattoikkunan olevan Suomen ensimmäisiä ateljeen kattoikkunoista. Ikää sillä oli 131 vuotta.

Muistona ostimme kehoituksesta erilaisia kortteja. 

Laskeudun rinnettä pitkin alas merenrantaan.
Rinteessä oli useampi kopio Edelfeltin tauluista, joita hän on maalannut ateljeessaan 30 vuoden aikana.  

Paluumatkamme alkoi Haikkoossa lounaalla. Oli rentouttavaa istua terassilla syömässä ja kuuntelemassa kielten sorinaa. Toinen kerta parin kuukauden sisällä, kun käyn kartanolla. Iltapäiväteen olisi tälläkin kertaa voinut nauttia, mutta helle sai vaihtamaan juoman kuplavedeksi. Kävelimme puistossa ja itsuimme merenrannalla ennen pyörien päälle hyppäämistä. 

Haikkoon puistossa oli rauhallista kävellä iltapäivällä.
Helle ei pahasti haitannut isojen puiden varjossa.

Olimme sopineet jo aamulla, että käymme jossain uimassa pyörälenkin aikana. Koska en ollut varma, missä mereen pääsee uimaan välillä Porvoon keskusta Haikkoo ehdotin uimapaikaksi Hiekkakuoppaa. Tämä lapsuuden yksi uimarannoista on vielä kaupungin huolehtima ja hyvä, puhdas vetinen uimapaikka. Vesiliukumäkeä ei kyllä enää ollut. Harmi. 

Hiekkakuopan vesi oli raikasta ja viileää. Pysähdys oli tarpeellinen. 

Viimeistä väliä emme voineet polkea pysähtymättä Päätimme vielä syödä jäätelöt jokirannassa J.L.Runeberg -laivan veressä. Laktoosittomien jäätelöiden valikoima on edelleen huono, mutta onneksi pari sorbettia löytyi listalta. 

Halusin kerrankin kuvata joen ilman perinteistä kirkkomaisemaa. 

Olimme sopineet, että päivää ei päätetä koti-iltaan vaan tehdään vielä jotain muuta. Päätimme käydä testaamassa uuden Sicapelle-ravintolan ja käydä kuuntelemassa kirkossa olleen iltakonsertin. Ravintola oli positiivinen kokemus, mutta vielä vähän on hiottavaa, jotta elämys olisi ollut loistava. Viiden ruokalajin menu sisälsi todella mieleenpainuvia makuyhdistelmiä, joita mielellään söisi uudelleen. Joskus pitäisi käydä syömässä siellä sunnuntaibrunssia, jota olen kuullut jo useamman kehuvan.

Pöytävaraus ei olisi ollut pakollinen näin arki-iltana, mutta varmuudeksi sen teimme. 

Yksi ruokakuva oli pakko jakaa. Jälkiruoka oli aivan uskomaton.
Menussa luki raparperia ja tuorejuustoa, mutta cream brulee oli tehty kyssäkaalista.
 Se oli todella raikas ja annoksen erilaiset tekstuurit loivat todella ihastuttavan kokonaisuuden. 

Päivän yksi ihanista löydöistä oli Sicapellen terassintuolien selkänojat.
Harvoissa paikoissa voi olla palmutuolit.  

Konsertti olisi ollut mielenkiintoinen sähkökantele ja saksofoni -esitys, mutta seuralaiseni halusivat lähteä kotiin. Pitkä pyörälenkki ja työpäivä olivat vieneet leideistä voimat. Ja olihan iltakävely kotiin vielä puolen tunnin matka. Neljä kuulemaani kappaletta olivat kyllä elämyksenä hieno. Ehkä joskus saan kuulla enemmän lisää.

Päivä oli oikein kaunis ja Porvoosta näki puolia, joita en ole pitkään aikaan nähnyt. Huomenna suunnata merelle, tai ainakin merenrantaan. Pitäisi useammin hypätä pyörän selkään ja ajaa uusille alueille tutuissa paikoissa. Kerkkoossa olisi kuulemma hyvä kahvila... ehkä vielä sinne tänä kesänä. 

- - - - - - - 

Missä tuli käytyä: 

Edelfeltin ateljeessa

Haikkoo

Sicapelle

Porvoon kirkon kirkkokonserteista lisää tietoa Porvoon kaupungin tapahtumakalenterista.