Triennale ja sen seitsemän mäkeä

Lahti, nuori kaupunki. Ennen tunnettiin Hollolan Lahtena. Nyt toriparkkiremontin sekoittamana kaupunkina.

Tämän kesän matkustuskohteista yksi odotetuimmista. Kahdesta syystä: 1) sukulaiset ja 2) Julistetriennali. Lahti on minulle ollut hieman vieras kaupunki, vaikka siellä olen usein käynyt lapsena ja jonkin verran myös työasioissa. Tälläkään matkalla ei vielä kaupungin historiasta saanut kuin raapaisun, mutta aika hyvän sellaisen.

Oppaanani ja seuranani oli paikallinen, joka tiesi erikoisia asioita kaupungista. Hän osasi kertoa missä oli ennen ollut julkinen sauna, mistä Humpulankatu on saanut nimensä ja kuka on lahjoittanut minkäkin patsaan kaupungin puistoihin.

Ensimmäisenä päivänä kävelimme kaupungin toiselle puolelle maauimalaan uimaan.
Ensimmäistä kertaa sain uida hyppyrimäessä. Loistava tilallinen ratkaisu kaupungissa. 

Julistetriennalesta saimme ensimmäisiä vinkkejä päiväkahvilla ollessamme.
Toriparkin rakennustyömään yksi sivu oli peitetty erilaisilla julisteilla. Niitä ehti ihailla
cappuccinoa juodessa. 

Näimme useita patsaita kiertäessämme kaupungin puistoja.
Launeneidot oli mielenkiintoinen suihkulähde.
Sen on kaupungille lahjoittanut aikoinaan panimo, joka toimi mäen alla.

Lahden Julistetriennale on auki maaliskuuhun 2015. Me päädyimme katsomaan ensin Triennale+ -näyttelyn Historialliseen museoon ja sen jälkeen vasta varsinaisen Julistetriennalen.

Yksi Triennale+ -näyttelyn mielenkiintoisimpia julisteita. 

Tapani Aartomaan suunnittelema Opettajain lehden kansi oli osa Aartomaasta kertovaa näyttelyn osaa.
Oli pakko ottaa tästä yksittäisestä lehdestä kuva kaikkien opettajaystävieni nähtäväksi. 

Tämä viehkeä teatterifestivaalin juliste oli yksi niistä, jotka kiinnittivät huomioni. 

Varsinaisesta triennalista en ottanut kuvia, koska kamera unohtui laukkuun. Siellä oli kuitenkin useampi julisti, jotka jäivät mieleen. Varsinkin ympäristökatastrofeja ja kirjatapahtumia kuvaavia julisteet olivat mielenkiintoisia ja hyvin eri tavoin toteutettuja.

Kiersimme ylös ja alas Lahtea. Kaupunki on mäkinen ja jokaisen mäen päällä on jotain uutta, erilaista. Helle hieman harmitti, mutta tarpeeksi aikaisin kun lähti liikenteeseen ja istui useasti puistoissa varjossa jaksoi useankin tunnin. Söimme Hallissa ja Mamma Mariassa, molemmat tunnelmallisia paikkoja.

Ehkä vierailun merkittävistä hetkistä oli kaupungissa 40 vuotta asuneen oppaani toteamus siitä, että kaupungin näkee ihan eri tavalla, kun sitä esittelee toiselle. Paikallinen muuttuu oppaaksi ja opas esittelee kaupunkinsa kuin se olisi enää hänen arjen tilansa vaan kerroksia historiaa.

Nauroimme paljon, ja varsinkin tämän Taidelainaamosta bongaamamme taulun nimelle. 

Kevätiltapäivän aikana

Ystäväni oli käymässä kaupungissa. Me näimme vain tunnin verran kahvilla rautatieasemalla.

 Ennen sitä katselin keväistä kaupunkia.

Näin kevään ensimmäisen jäätelökioskin.
Turistilapset huusivat sen edessä "ice-cream, ice-cream".
Olisi tehnyt mieli itsekin ostaa tötterö. 

Ilmassa oli kevätpäivän kirpeyttä ja lämpöä.
Mukulakiviltä puuttui vain hevosten kavioiden kopse. 

Kävin iltapäiväteellä ja uppouduin kirjaani.
Ystäväni laittoi viestiä olevansa myöhässä.
Ostin pienenpienen kuppikakun odotellessani.

Kolmesta pienestä elementistä muodostui pari tuntia kevätiltapäivää.

Oli ihana nähdä ystävääni, vaikka hetkestämme ei jäänyt yhtään kuvaa.

Ja kotona vastassa oli maaliskuun lopun ihanuus uudessa muodossaan.

Tulppaanit ovat kauniita loppuun asti. 

Paljain jaloin

Kartan mukaan matka ei ollut pitkä. Kellon mukaan meni vain vartti. Runeberginkadun käveleminen päästä päähän oli pienten löytöjen aikaa ja väärän kenkävalinnan todellisuutta. Päkiät eivät pitäneet enää kesäsandaaleista, joten kenkien riisuminen oli ainoa vaihtoehto. Asfaltti ei polttanut kuumana jalkojen alla. Ilta-aurinko lämmitti vain poskia ja olkapäitä. Varpaat nauttivat viileästä kadusta.

En muista koska viimeeksi olisin kävellyt paljain jaloin kaupungilla. Jostain syystä paljaat jalat liittyvät minulla enemmän metsään, nurmikkoon ja rantahiekkaan kuin kuumaan asfalttiin. Havunneulaset ja kävyt ovat tutumpia pistelemässä holvikaarta kuin kivimurska ja uusi, tahmea, musta asfaltti.

Viileä, kuiva asfaltti rauhoitti jalkoja. Katu ei tuntunut enää pitkältä. Viimeiset kulmat jaksoi taas kengät jalassa. Kotona punaiset kengät palasivat laatikkoon odottamaan suutaria ja ensi kesää.

Kaupunkikävelyllä ilman aurinkoa

Olemme useamman vuoden ajan puhuneet ystäväni kanssa, että tekisimme Naantaliin päiväreissun. Retki on aina vain muka kiireiden keskellä jäänyt, mutta tänä kesänä otimme itseämme niskasta kiinni ja lähdimme käymään naapurikaupungissa.

Naantalin kuuluisasta auringonpaisteesta ei ollut lähes koko päivänä tietoa. Se ei meitä kuitenkaan hidastanut. Kiersimme kirkkoa ulkoa ja sisältä. Hautausmaankin kiviä tuli luettua enemmän kuin vain vilkaisulta, vaikka latinantaidottomalle hienoimmat tekstit eivät auenneet. On harmillista, että hieno perinne hakata kiviin myös ihmisten ammatit ja sukulaissuhteet ovat uusista hautakivistä kadonneet.

Naantalin kirkko harmaana maantaipäivänä.
Kuvan otti Minna Lämsä, koska minun
digikamerani sanoi itsensä irti ensimmäisten kuvien jälkeen.

Naantalissa on vara valita missä käy syömässä ja tällä kertaa päädyimme Valborgiin. Jostain syystä mieleni teki pastaa, vaikka pizzaa oli alunperin tarkoitus syödä. Pinaatti-ricottatortellineja ei ollut pienuudella pilattu; annos oli hyvän kokoinen ja maukas lounas.

Lounaan jälkeen kiersimme vielä lisää vanhan kaupungin kujia ja katuja sekä tutustuimme kaupungin uudempaan puoleenkin. Löysimme kaksi myytävänä ollutta puutaloa ja hetken aikaa oli hauska leikkiä ajatuksella omistaa puutalo merimaisemalla Naantalissa.

Tämä punainen tupa ja sisäpihalla oleva päätalo olivat myynnissä.
Talon takaa aukeaa merimaisema. Joku saa ihanan kodin Naantaliin. (Kuva ML)

Ennen kotiinlähtöä halusimme käydä vielä vanhan kaupungin kävelykierroksella. Karvareita ja porvareita - korttelit täynnä tarinoita -kierros ei kyllä täyttänyt omalta kohdalta odotuksia. Itsekin oppaana toimineena olin yllättynyt kuinka sekavasti ja kävelykierroksen teeman ulkopuolelta opas puhui. Olin odottanut sukellusta Naantalin historiaan 1500-luvulta 1800-luvulle, joka olisi auennut vanhan kaupungin historian monikerroksellisuuden ja perinnerikkauksien kautta. Sen sijaan sainkin kuulla himpun historiaa ja paljon retostelua nykypäivän julkkiksilla. Tuntui, että olin historiallisen kaupunkikävelyn sijaan Naantalin markkinointikierroksella, jossa esiteltiin paikoin historiallisia tapahtumia liitettynä nykyisiin paikallisiin ja ei niin paikallisiin julkkiksiin. En sitten tiedä, onko opas vetänyt kierrosta jo liian monta kertaa ja kyllästynyt kertomaan vuosi toisensa jälkeen samoja asioita vai minkä takia hän keskittyi tuomaan opastuksen nykypäivään. Niihin kysymyksiin, joita Naantali -esitteessä esitettiin, jäi kyllä meidän kierrokselta vastaukset saamatta. Toivottavasti jollakulla toisella on ollut positiivisempi kokemus kuin minulla.