Näytetään tekstit, joissa on tunniste ystävä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ystävä. Näytä kaikki tekstit

22. elokuuta 2015

Mitä kesästä jäi...


Tästä kesästä olisi paljon kerrottavaa. Hetkiä ja kokemuksia kaupungeista, maalta, saarista... Ne ovat kuitenkin jääneet pois tästä blogista. Ei siksi, etten olisi niitä halunnut jakaa vaan siksi, että ne eivät ennättäneet tänne asti.

Kesä muodostui lukupiiristä, tanssilavasta, valssista, kahvista, uusista ihmisistä, rakkaista ihmisistä, pelaamisesta, naurusta, löydöistä, ihmetyksestä, työstä, haasteista.... Ja monesta kauniista kesäpäivästä. 



Eikös kesään kuulu ainakin yhdet lavatanssit?
Matkatessa kotimaassa sai nauttia nauruista, hymyistä, auringosta,
pihoista, ystävistä ja kesän herkuista. Vaasassa kaikki yhdistyi yhteen iltaan patiolla.
Croissant briellä ja mansikoilla.
Kun joku toinen tekee aamiaisen, nauttii siitä monin kertaisesti. 
Uiminen jäi vähälle tänä kesänä. Monta kirkasvetistä järveä tuli kuitenkin nähtyä.
Kesän aikana tuli katettua useamman kerran lasikupit pöytään.
Pieniä merkittäviä hetkiä arjessa ja juhlassa.
 Iltoja ihanien ystäviän ja rakkaiden kanssa.  
Kellohelmat ja ystävä. Pyörähdyksiä kesäyössä. Yhteisiä muistoja. 
Lukeminen jäi tänä kesänä. Lukupiirikirja oli ainoa, jonka taidan saada loppuun.
Monta kirjaa on kesken, ehkä saan ne syksyn aikana luettua
Kesä oli täynnä syntymiä ja uusia alkuja. Yksi sellainen teki minusta kummin.
Aina on hyvä olla myös uuden opettelua. Tänä kesänä se oli espresson keittäminen. 

Muistaminen. Se voisi kuvata tätä kesää. Niin monia asioita jäi muistinlokeroihin.
Nämäkin Hirosimassa menehtyneiden muistoksi sytytetyt kynttilät. 

Monta hetkeä, muistoa ja muutosta. Kesän tuoksu jäi vaatteisiin ja kesän maku huulille. Ehkä suurin muisto on kuitenkin käsi kädessä kuljetut rannat, kadut, metsäpolut...

6. huhtikuuta 2014

Kevätiltapäivän aikana

Ystäväni oli käymässä kaupungissa. Me näimme vain tunnin verran kahvilla rautatieasemalla.
 Ennen sitä katselin keväistä kaupunkia.


Näin kevään ensimmäisen jäätelökioskin.
Turistilapset huusivat sen edessä "ice-cream, ice-cream".
Olisi tehnyt mieli itsekin ostaa tötterö. 

Ilmassa oli kevätpäivän kirpeyttä ja lämpöä.
Mukulakiviltä puuttui vain hevosten kavioiden kopse. 

Kävin iltapäiväteellä ja uppouduin kirjaani.
Ystäväni laittoi viestiä olevansa myöhässä.
Ostin pienenpienen kuppikakun odotellessani.
Kolmesta pienestä elementistä muodostui pari tuntia kevätiltapäivää.
Oli ihana nähdä ystävääni, vaikka hetkestämme ei jäänyt yhtään kuvaa.
Ja kotona vastassa oli maaliskuun lopun ihanuus uudessa muodossaan.

Tulppaanit ovat kauniita loppuun asti. 



31. lokakuuta 2011

Pimeyttä, valoa ja heijastimia

Onneksi kaupungit alkavat syksyllä olla pimeitä. Näin on mahdollista nähdä ihan toinenlainen puoli ympäröivästä maailmasta. Kuljin viime viikolla jokirantaa pitkin, enkä voinut olla ihmettelemättä erilaisten valaistusten käyttöä. Uusitun Pinellan edessä oli hauskat suuret kukkaruudut, jotka hehkuivat kylmää valkoista valoa. Kukkaruukkuihin oli vielä laitettu pienet kuuset. Hymyilytti nähdä ne, mutta kohta sitä jo vakavoitui. Hienosti remontoidun Pinellan viimeisestä ikkunasta loisti sininen valo. Ei mikään pehmeä utuinen valon häivähdys vaan kirkas sininen diskovalo. Hetken aikaan olin todella hämmästynyt. Onhan eriväriset valot lisääntyneet valaistuksissa, mutta jotenkin tässä kohtaan väri oli aivan väärässä paikassa. Tavoitellaanko ravintolassa modernia vai vanhaa vai niiden ei niin yhteen sulautuvaa rinnakkaiseloa?

Olin seuraamassa lauantaina Speak No Evil-esitystä linnan ympärillä. Minun ei alunperin ollut tarkoitus mennä katsomaan sitä, mutta kun kuulin tuttavani esiintyvän siinä innostuin lähtemään ystäväni mukaan. En tiennyt mitä oikeastaan odottaa. Kotimaiset spektaakkeliesitykset, joita olen nähnyt, eivät ole olleet kovinkaan onnistuneita tai mieleenpainuvia. Speak No Evil'iin oli loistavasti osattu yhdistää fyysinen tila, monialainen osaaminen ja pimeän, varjon ja valon leikki. Tarina itsessään ei ollut kovinkaan kummoinen, mutta se oli osattu kertoa hyvin erilaisin elementein ja linnan puiston, että itse rakennuksen hyödyntäminen oli oikein onnistunutta. Erityisen hienosti oli toteutettu parimetrisistä noin viiden metrin korkuisiin nousevat liikuteltavat hirviöt. Niissä oli mielikuvitus lentänyt onnistuneesti ja niitä liikuttelevat taideakatemialaiset osasivat tuoda niiden mahdollisuudet mahtavasti esiin. Linnan seinään heijastuneen hirviöiden varjot olivat jo itsessään mielenkiintoista seurattavaa.

Heijastimen käyttö on ollut aina itsestään selvä asia, ainakin minulle. En kuitenkaan ole koskaan yhdistänyt sitä lakiin. Heijaistimen käyttö on kuitenkin yksi niistä asioista, joiden avulla lailla yritään turvata ihmisten turvallisuus. Onhan kansalaisen heijastimen käyttö yhteiskunnalle halvempaa, kuin hoitaa neliraajahalvaantuneita. Kaupungilla liikkuessa heijastimia näkee kuitenkin yllättävän vähän. Tuntuu siltä, että ihmiset luottavat katuvalaistukseen enemmän kuin pieneen muovinpalaseen, vaikka se saattaisikin parantaa turvallisuuttasi kymmenkertaisesti. Luotammeko vain kaupungin valaistuun turvallisuuteen liikaa? Keskustan alue koki tämän kuun alkupuolella pimeän hetken, kun sähköt menivät keskustasta ja kahdeksannesta kaupunginosasta. Kaikkialla oli mustaa. Missä olivat kulkijoiden heijastimet, kun katuvalot olivat sammuksissa?

Toisaalta pimeys on ihanaa, koska sinne voi hävitä.


Speak No Evil oli osa kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaa.