Pitkien kävelyjen varrelta

Kaupungit ovat kävelyistä tehtyjä. Olin ystävieni kanssa viime kuussa Porvoossa. Toinen heistä oli emsimmäistä kertaa siellä ja toinen oli lapsena asunut meidän kulmilla. Kiersimme loppujen lopuksi aika pienellä alueella, koska lauantaipäivä oli hyvin sateinen. Vanhassa kaupungissa ja sen ympäristössä on paljon erilaista nähtää.

Vierailun aloitimme Runebergin kotimuseosta ja Walter Runebergin veistoskokoelmasta, koska ne ovat ehkä keskeisimpiä museoita Porvoossa. Itse olen käynyt viimeisen parin vuoden aikana kotimuseossa useampaan otteeseen, mutta veistoskokoelmassa viimeeksi varmasti 1990-luvulla.

Runebergin kodin puutarha oli vielä paikoin täydessä kukassa.
Puskista sai poimia karviaisia ja viinimarjoja. 

Itse kodissa ei saa sisällä kuvata, mikä on harmi, mutta ihan ymmärrettävää. 

Museoiden lisäksi perjantaihin kuului vanhan kaupungin pikkupuodit ja kahvilla käynti. Cafe Gabriolessa söimme lounaan ja päiväkahvit, ja perinteisessä Cafe Helmessä nautimme iltapäiväteet.

Porvoossa ei käydä piipahtamatta kahville ja kakulle Cafe Gabriolessa.
Me olimme suklaalinjalla:  Sacher, Schwarzwaldin kakkua ja suklaaprinsessa. 

Lauantaina meidät yllätti sade useampaan otteeseen. Olimme alunperin ajatelleet mennä lintutornille tähyilemään merelle ja katsomaan rantaheinikossa kesää viettäviä mullikoita, mutta puolessa välissä matkaa taivas aukesi ja vettä tuli saavista kaatamalla. Palasimme sitten majapaikkaan ja muutimme suunnitelmia.

Päädyimme kävelemään toista reittiä vanhaan kaupunkiin (bulevardi, kirjasto, entinen eläinmuseo) ja vanhalle asemalle. Sadekuurojen takia iltapäivästä tuli rikkonainen, mutta näimme paljon kaikkea läheltä vanhaa kaupunkia.

Lauantaina näimme vanhalla asemalla lättähatun. Se oli juuri lähdössä.
 Jos ei olisi ollut paluulippuja bussiin, olisimme vaihtaneet menopeliä. 

Porvoossa yksi ihanimmista asiosista on metsiköt kaupungissa. Harvemmin kuitenkin
 tulee kuljettua Näsinmäellä. Tällä kertaa kävelimme siellä. Ensi kerralla ehkä
Joonaanmäellä tai Linnamäellä. 

Oli pakko ottaa kirkosta hieman erilainen kuva. Myös jokikin näkyy pilkahduksena.
 (Kuva otettu Näsinmäen näköalapaikalta, siirtolohkaseen vierestä.)

Vanhan kaupungin pikkuputeekkeja kierrellessä teimme monia hauskoja löytöjä. Sisustusideoita ja maalausvinkkejä keräsimme useasta eri paikasta. Cafe Fannysta löydetty tapetti mietitytti: Sopisiko tämä kotiin vai ei?

Näsinmäen hautasmaasta tuli osittain sattumalta yksi kohteistamme.
Syynä oli Walter Runebergin veistoskokoelmassa vierailu ja siellä kuullut kertomukset
 hautausmaan patsaista. Yksi sykähdyttävimmistä oli tämä Ville Walgrenin haudan muistomerkki. 

Schaumanin haudalla kävimme myös. Emme mistään isänmaallisesti kunnioitukseta
vaan kiinnostuksesta millaisen muistomerkin ylioppilaat aikoinaan hänelle pystyttivät. 

Ennen kotiin lähtöä oli vielä saatava ruokaa, joten valitsemme yhden kaupungin uusista (siis minulle vanhalle porvoolaiselle uusista) ravintoloista. Vanhasta kaupungista löytyy Gabriel 1763 -ravitnola. Itseasiassa olin jo kerran syönyt siellä tänä vuonna, joten osasin suositella sitä loistavaksi pizzapaikaksi. Vieraani valitsivat Pellingin ja Alvan. Minä punajuuriin ja pinaattiin ihastuneena valitsin Runebergin, mikä sopi myös reissumme kohteisiin hyvin.

Runeberg oli varmasti yksi parhaista pizzoista, jonka olen syönyt. Yksin syötäväksi kyllä ehkä liian iso. 

- - - - - -

Missä kävimme:
Cafe Helmi
Cafe Gabriole
Cafe Fanny
Gabriel 1763
Vanha Porvoo
Runebergin koti
sekä monessa pienessä kaupassa ja vähän muuallakin.

Herkkuja lomamatkalta

Lomamatkan aikana pääsin syömään ihania herkkuja ja sain uusia makukokemuksia. En yleensä tee ruokakuvapäivityksiä, mutta tällä kertaa blogi saa hetken aikaa olla ruoka- ja kahvilablogi.

Ystäväni keitti quinoa salaattia varten. En ollut aiemmin syönyt sitä ja kokemus oli positiivinen. Maku oli mieto ja rakenne yllättävän pehmeä. Quinoa on kuulemma hyvin terveellistä ja sillä voi helposti korvata esimerkiksi perunan tai riisin. Täytyy ehdottomasti kokeilla sitä muussakin yhteydessä kuin savulohisalaatissa.

Viikon matkan aikana kävin monessa mukavassa kahvilassa. Maistoin kahdessa paikassa omenahyvettä ja molemmat olivat suussasulavia, vaikka hyvin erilaiset. Jyväskylän Torikeskuksessa sijaitsevan De Cafe'n omenahyveessä oli oikein onnistunut omenahillo ja ohut, pehmeä marenki päällä. Naissaaren Kahvihuoneen omenahyveessä oli sisällä omenakuutioita, jotka oli mahdollisesti kiehautettu kanelissa.

Naissaaren ilta-auringossa maistellussa omenahyveessä oli paljon isompi kerros marenkia kuin De Cafe'n versiossa. Kuten kuvasta huomaa palasta riitti loistavasti kahdelle.

Kävimme Jyväskylässä myös Elosella kahvilla. Valitsin tarjolla olleista makeista täytetyn croissantin. Se oli kuitenkin hieman vajavaisen oloinen täytetty croissant. Croissantissa piti olla mansikoita ja kermavaahtoa, mutta minun yksilöni ei ollut nähnyt edes yhtä kokonaista mansikkaa. Mahdollisuus herkutteluun jäi siis hieman puolitiehen tällä kertaa. (Turun Aschan Delin mansikka-croissant on paljon kauniimpi ja herkullisempi valinta.)

Vesilinnassa emme syöneet jälkkäriä, mutta koti-illallista ennakoimme syömällä alkuruoan. Kyllä, välillä on ihana käydä ravintolassa vain syömässä alkuruoka ja juomassa lasin viiniä.

Hiillostettu karitsanfilee oli mitä parhainta herättämään ruokahalua. Kotona sitten söimme tavallisemmin mummon ohjeella tehtyä kanacurry-kastiketta ja riisiä. 

Mäntyharjulla joimme kahtena iltapäivänä kahvit torilla. Aamulla leivottu munkkirinkilä oli todella hyvää. Kardemummaa oli taikinassa juuri sopivasti. Taidekeskus Salmelan ravintolassa emme käyneet sen korkeiden hintojen takia, mutta tein toiselta puolelta löytyvässä paikallisessa Kesäkahvilassa kävin kahdesti. Oli mukava istua pirttipöydän ääressä, kirjoittaa kortteja, syödä lohileipää ja nauttia järvimaisemasta.

Maisemalla on merkitystä myös kahviloissa. Varsinkin lämpimänä kesäpäivänä. Hyttyset kyllä iskivät nopeasti tätä maisemaa ihaillessa.

Palasin Tampereen kautta kotia työasioiden takia. Ihan sattumalta satuin Kahvilasalonkiin. En ollut koskaan aiemmin käynnyt siellä ja lopulta kävin paikassa myös iltapäivällä uudelleen. Kahvilassa oli ihana tunnelma ja tarjolla lapsuuden makeita herkkuja. Valitettavasti unohdin ottaa kuvan aamuteestä ja pienestä, suussa sulavasta "sokerikiharasta". Suosittelen ehdottomasti poikkeamaan, jos jää edes puolituntia junanvaihtoaikaa Tampereella. Juna-asemalta käveli noin viisi minuuttia Tuomiokirkkokadulla olevaan kahvilaan.

Lomaan kuuluu herkuttelu, mutta saa se kuulua arkeenkin. Matkan aikana oli syötyä ihania lounaita, päivällisiä ja aamupaloja. Kaurajauhosta tehdyt letut olivat uusi kokemus perinteisellä ohjeella. Oli ihana valmistaa ihmisten toiveista ruokaa. Ehkä syksyllä saan vuorostani laittaa ystävilleni kotona ruokaa, kun he pääsevät kylään.

Ensimmäisen aamun brunssiin kuului vadelmainen jälkiruokaa. Ystäväni oli koonnut kartio-lasiin kerroksittain turkkilaistayogurttia, hunajaa, vadelmia ja tummaa suklaata. Tällä herkulla oli ihana aloittaa lomapäivä. (Brunssilla oli tarjolla munakasta, pekonia, yogurttia, leipää, kasviksia ja leikkeleitä.)

p.s.
De Cafe'lla ei taida olla nettisivuja, koska niitä ei Google-haulla löytynyt. En myöskään nopealla haulla löytänyt paikkaa FB:stä.
Naissaaren Kahvihuoneen nettisivut olivat hyvin paikan näköiset.
Vesilinnan nettisivuilta löytyy myös lounasmenu.
Jyväskylän keskustassa oleva Elonen on aiemmin ollut positiivinen valinta.
Tampereen Kahvisalonki löytyy FB:stä.

Kevään ensimmäisiä aamiaisia...

Jostain syystä kevääseeni kuuluvat ulkona syödyt aamiaiset. Picnic-kauden odottamisesta se ehkä johtuu. Varhainen herätys ja cappuccinokuppi croissantin kera heti töiden perään saa toivomaan, että elämä voisi muodostua näin yksinkertaisista asioista. Kahvikupin ääressä istumisesta, vapaudesta ja kaupungin vilkkaudesta taustalla, pöydällä auki olevasta lehdestä ja naapuriseurueen iloisesta puheensorinasta. Todellisuus kuitenkin odottaa kotona; lukemattomat kirjat ja paperipinot, keskeneräiset katukuvaukset ja analyysipätkät. Unohtamatta tietenkään töiden pinoa. Voisiko kodin muuttaa aamukahvilaksi?

Pääsiäistä vietin yhdessä kotikaupungeistani. Vaikka tällä kertaa vanhankaupungin kadut jäivät kulkematta tuli iltapäiväkävelyillä kierrettyä lähimetsiä ja lähiön matalien talojen välistä. Taas huomasi kuinka erilaisista kaupungeissa olen asunut ja miten erilaiset asiat näissä kaupungeissa vetävät puoleensa. Ehkä joskus vielä löydät tästä kaupungista samanlaiset metsätiet.

Luin vihdoin Itämeren kirjan loppuun. Sen lopputulos tuntui jo etukäteen niin tuskalliselta, etten saanut kirjaa luettua aiemmin. Onko kaikki kiinni vain vapaudesta? Miten minä voisin muuttaa tulevaa, mutta samalla saada sen aamuisen hetken, jolloin tuntui kaiken olevan mahdollista?

Kaduilta kahviloihin ja katoavia kahviloita

Viimeisten vuosien aikana on minulle ja ystävilleni muodostunut kantakahviloita. Jokaisella kahvilalle on oma tarkoituksensa ja joskus tämä näkyy myös tilauksissa. Kuluneen kesän ja tämän syksyn aikana kantakahviloissamme on tapahtunut muutosta. Osa on ollut ihastumisia, löytymisiä ja osa taas kyynelet silmiin tuovia menetyksiä...

Ensimmäinen muutos oli yllättävän positiivisen sattuman tulos. Kun aikoinani hain ensimmäistä kertaa opiskelemaan Haminassa opiskelun jälkeen, kävin pääsykokeissa Turussa. Pääsykoematkalla mukani oli äitini ja tuttavaperheemme vei meidät Apteekkimuseon yhteydessä olevaan Qwenselin kahvilaan. Käyntimme oli kuin pääsykoekirjaan astuminen. (Pääsykoe kirjana oli 1800-luvun kaupunkitilassa liikkumista.) Vaikka kaupungin kahviloihin tutustuminen alkoi juuri tästä kahvilasta, unohtui sen olemassa olo minulta lähes kymmeneksi vuodeksi. Tänä kesänä löysin Qwenselin kahvilan uudestaan. En tiedä oliko omistajanvaihdoksella vaikutusta asiaan vai tuliko vain tarve saada uusi paikka.
Qwenselissä oli vaihtunut omistaja alkukesästä. Uudella pitäjällä on ollut aiemmin pitopalveluyritys (kai) Piikkiössä. Kesän ja syksyn makeat ja suolaiset vaihtoehdot ovat kaikki olleet aivan ihania niin viikunapiirakasta raparperimarenkiin. Kävimme ystäväni ja kahvilan omistajan kanssa kesällä mielenkiintoisen keskustelun, kun omistaja kysyi meiltä (tuntemattomilta asiakkailta) olivatko hänen tuotteensa missä hinnoissa verrattuna kaupungin muihin kahviloihin. Totuuden mukaisesti sanoimme hintojen olevan aika alakanttiin ja niissä olisi varaa reilustikin nostamiselle. Syksyä kohden hinnat nousivatkin, mutta eivät kuitenkaan niin paljon, että olisi kauhistuttanut.

Toinen muutos oli Mansikkapaikan lopettaminen, joka meni itseltäni oikeastaan täydellisesti ohi. Mansikkapaikka oli ensimmäisten opiskeluvuosieni kantapaikka ja omistajarouvalla oli jopa vaikutusta tiettyihin valintoihin toisena opiskeluvuotenani. Aloitettuani päivätöissä ja muutettuani ei Mansikkapaikka ollut enää kotimatkani varrella ja vähitellen siellä käyntien määrä harveni. Kuluneena kesänä ystäväni kanssa pohdimme, että pitäisi siellä käydä, mutta kellonaika oli väärä tai olimme aivan toisella puolella kaupunkia ja asia jäi. Syyskuun alussa sain yllätyksekseni huomata, että Mansikkapaikka oli lopettanut toimintansa. Niitä kakkuja, suolaisia piirakoita ja ihania korvapuusteja jää kyllä kaipaamaan. Ja tietenkin omistajarouvan lämmintä, omistautunutta otetta.

Kantapaikkojen väheneminen ei tänä syksynä loppunut Mansikkapaikan sulkeutumiseen. Kuluneella viikolla jouduin surukseni kuulemaan, että reilun vuoden pystyssä ollut Bossaliina lopettaa. Ihana, rentohenkinen kahvila Maariankadulla sulkee ovensa 12.11. Bossaliina on vuoden sisällä noussut hyvin keskeiseksi kantapaikaksi minun elämässäni. Siellä on tullut vietettyä iltapäiviä neuloen, lukien ja juoden hyvää kahvia tai teetä. Lounasvaihtoehdot ovat olleet aina herkullisia ja annoskoissa ei olla pihtailtu. Brunssit ovat vieneet parikin tuntia, kun kaikkea on pitänyt kokeilla. Bossaliinan kaksi nuorta omistajatarta ovat omalla hersyvällä rohkeudellaan tuoneet kaupunkiin mukavan rentoa läsnäoloa. Paikka on ollut kuluneen vuoden aikana monen elämääni muuttaneen tilanteen näyttämönä. On surullista, että tällaisia loistavia paikkoja häipyy kaupungista.

Tuntuu kuin tuttujen kahviloiden lopettamisen myötä osa muistelun ja kokemisen mahdollisuuksista katoaisi. Toivottavasti näemme vastakin Bossaliinan neidit ja Mansikkapaikan rouvan pitämässä kahvilaa.

Jotta ei jäätäisi surun alhoihin täytyy muistaa myös syksyn kahvilalöytö. Pieni ihastuttava makeahetki on Kahdeksannessa kaupunginosassa oleva Kahvila Pikku Josefiina. Valitettavasti se on tilallaan pieni, joten siitä ei varmastikaan muodostu seurustelukahvilaa, mutta sen marjapiirakka vei kielen mennessään ja erittäin halpa hinta kevensi opiskelijan kukkaroa yllättävän vähän. Pussitee on aina pussitee, joten ehkä Pikku Josefiinasta voi tulla kilpailija Kosken leipomolle viikonlopun kotiin ostettavien herkkujen osalta. Ehkä.


Nykyisiä ja tulevia kantapaikkoja (myös tekstissä mainitsemattomia)
Pikku Josefiina
Cafe Art
Bossaliina
Cafe Mansikkapaikka
Latte Cafe
Kosken leipomo