Talonvahtina paahteessa

Tästä se alkaa. Elämäni ensimmäinen talonvahtiviikko. Luvassa on aurinkoista säätä, kävelylenkkejä, uimista, lukemista, grillausta... Vihdoin on kesän paahde alkanut.

Aamiaisen hiljaisuus.
Valkoisessa keittiössä talonemännän poimimia kukkia ihastellessa.

Tästä se alkaa. Pikkukaupunkilaisuus, ainakin vähäksi aikaa taas. Hiekkateitä, lasihyttejä, italialaista jäätelöä, aikaan kadonnutta kokemushistoriaa.

Viikon turvapaikoista ensimmäinen. Vihreä varjoni. 

Tästä se matka alkaa, kohti erilaista syksyä; ruusujen tuoksusta ja teen mausta.

Uusia alkuja pimeyden keskellä

Tänään on pyhäinpäivä. Omien läheisteni haudat ovat toisella puolella maata, joten kynttilöitä olen sytyttänyt vain kotona. Sen sijaan, että olisin muistellut suuressa surussa mummoja ja pappojani, olen ihmetellyt uutta elämää.

En ole oikeastaan viherpeukalo ja teen oikeastaan lähes kaiken väärin liittyen kasveihin. Jos minulla olisi piha, se varmasti eläisi aivan omaa elämäänsä. Sen takia on ihmeellistä, kuinka näin pimeänä vuodenaikana huonekasvini villiintyvät uuteen elämään.

Saint Paulia on puskenut itsensä multakerroksen alta näkyviin marraskuun lyhyeen auringonpaisteeseen.

Peikonlehden uusin lehti on vasta avautumassa rullalta. Tätä vaihetta on kestänyt noin viikko. 

Onkohan nyt oikea aika lopettaa ravinteiden antaminen? Mullat ainakin vaihdoin ruukkuihin ihan vääränä kuukautena, syyskuussa nimittäin. Ympärillä alkava uusi elämä on ollut myös puikoilla. Taas tänä syksynä on saanut neuloa töppösiä pieniä jalkoja varten. Uskoisin mummojeni vain olevan hyvillään, että ympärilläni on uutta elämää, uusia alkuja.