Maagisen kesäkisan yhtenä viiden pisteen tehtävänä oli katsoa 10 dokumenttia. Valitettavasti emme ehtineet tätä tehdä yhdessä vaan katsoin siellä täällä kesää yksikseni kaikki kymmenen dokkaria. Valitsin aika sattumanvaraisesti mitä katson, mutta jokaisessa oli kuitenkin jo alunperin jotain sellaista mikä kiinnosti minua. Kaikki katsomani dokumentit löytyivät tänä kesänä Yle Areenasta.
Le Bal - Debytanttitanssiaiset
Dokumentti ranskalaisten halusta elvyttää debytanttikulttuuria ja pitää yllä houte courture -pukeutumista tanssiaisten muodossa. Tämä ei ollut ihan turha dokkari vaan sai pohtimaan sitoutumista yhteen asiaan ja kuinka sen eteen tehdään vuodesta toiseen pieteetillä töitä. Suomalaiseen kulttuuriin niin vieras debytanttiajattelu sai hymyilemään varsinkin kun paljastui miten "tavallisia" tyttöjä tuotiin osaksi aateliskulttuurin tärkeää perinnettä.
Tämä oli ehkä kesän mielenkiintoisin dokumentti. Ruotsalaisessa dokumentissa perehdyttiin nuorena katolilaiseen luostariin menneen naisen ja hänen lapsuuden perheensä elämää. Dokumentti avasi mielenkiintoisesti millaista on elää tämän päivän Ruotsissa katolisena, on sitten tavallinen kansalainen tai nunna. Dokumentti sopii mielestäni hyvin lukion uskonnon opetukseen, kun tarkastellaan tämän päivän hengellisyyttä ja sen monia vivahteita.
Kesän toinen uskonnollinen dokumentti käsitteli Moonilaisuutta. Aloin dokumentin aikana pohtia olenko nähnyt sen aiemmin tai liittyykö muistikuvani kyseisestä 1900-luvun liikkeestä opintoaikoihin. Päädyin jälkimmäiseen. Moonilaisuutta on mielenkiintoista tarkastella nykypäivän erilaisten hengellisten ja ei-hengellisten liikkeiden peilinä. Mitä samaa ja erilaista niistä löytyy. Dokumentti avasi myös hyvin sitä kuinka paljon monissa liikkeissä on kyse vallasta, eikä lopulta siitä mihin "uskotaan".
Vieraat kodit vaietut muistot,
Tämä Iso-Britannian historiaa avaava dokumentti oli aiheeltaan raskas. Dokumentti tarkasteli sitä kuinka maahanmuuttajavanhemmat vapaaehtoisesti antoivat pienet lapsensa englantilaisiin perheisiin kasvamaan, jotta he itse voisivat opiskella ja työllistyä Iso-Britanniaan. Ehkä järkyttävintä oli se kuinka pitkään tämä toiminta jatkui saarivaltiossa. Dokumentti ei avannut oliko vastaavaa toimintaa muualla maailmassa samaan aikaan. En oikein innostunut dokumentin "eheyttävästä" otteesta.
Ensimmäinen musiikkidokumenteista, jonka kesällä katsoin, käsitteli Boy Georgea & Culture Clubia. Kyseinen solisti ja bändiä en ole lapsena tai nuorena kuunnellut. Katsoin silti tämän, koska se kuvasi mielenkiintoisesti omaa aikaansa ja omalla tavallaan myös sitä kuinka ihmiset etsivät sitä mitä ovat ja mitä haluavat elämästään.
Tämä oli katsomistani dokkareista se "tiede"dokkari. Se oli helposti lähestyttävä, mutta se ei oikein jättänyt jälkeä minuun. Nyt kun kirjoitan sitä lähes kaksi kuukautta myöhemmin muistan siitä vain muutaman kuvan. Jos siinä oli sanoma ei se muuttanut ajatteluani.
Tämä dokumentti oli sellainen mistä olin kuullut jo aiemmin ja tätä oli minulle myös suositeltu. Tietenkin tämän päivän poliittisessa tilanteessa tämä on hyvin ajankohtainen ja samalla hyvin karua katsottavaa. Sen aikana tuli olo kuin Venäjällä oltaisiin palaamassa Neuvostoliiton aikaan ja sen tuntui surulliselta. Vaikeinta oli ehkä tarkastella kuitenkin dokkaristin ja hänen äitinsä suhdetta. Tuntui pahalta seurata mitä hän lopulta teki äidilleen, vaikka oli seurannut kuinka hänen oppilaansa perheineen surivat rintamalle jääneitä veljiä.
Noo.... Odotin jotain muuta kuin yhdysvaltalaisten poikabändien tarkastelua. Jonkin verran japanilaista J-popkulttuuria tuntevana olisin kaivannut syvempää historiallista tarkastelua. Tämä tuntui enemmän yhdysvaltalaisten poikabändien ja K-popmanian ihannoinnilta, eikä musiikkihistorialliselta tarkastelulta. Silti rakenne oli kuitenkin hieno ja historiallista ketjua (suhteita) etsivä.
Näköjään minulle sattui kolme uskontoa käsittelevää dokumenttia tähän kisaan. Tämä käsitteli neljän nuoren mormonilähetyssaarnaajan vuotta Suomessa. Dokkarissa oli hidastempoisuutta, pohdintaa ja nuorten itsensä etsintää. Mielestäni dokumentti avaa hyvin nuoren kodista irtautumista ja oman tiensä etsimistä ja haastamista. Samalla nousi sympatiat heitä ja heidän lähetystyötään kohtaan täällä Suomessa. Me ei olla helppo maaperä.
Tämän valitsin oikeastaan sen takia, että eräs ystäväni kertoi lukeneensa pari kirjaa näistä Cambridgen vakoojista. Koska en heistä oikeastaan tiennyt mitään, päätin katsoa tämän. Dokumentti oli ytimekäs ja paikoin ehkä asioita liian yksinkertaisesti tarkasteleva. No kesto oli vain 46 minuuttia. Esimerkiksi Lähetyssaarnaajat kesti lähes puolitoista tuntia. Jos kiinnostaa mutkat suoriksi historiallinen dokkari, niin voi katsoa tämän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti