Sumusta talven huurteeseen

Kävelin Nauenin maaseudella sumussa. Oli toinen adventtisunnuntai ja kietouduin valkeaan sumuvaippaan, jossa kaikki oli unenomaista. Sellaista rauhaa ja hiljaisuutta en muista pitkään aikaan kohdanneeni. Katselin maatalon ikkunasta saksanhirvien hahmoja sumuisella pellolla. Vielä iltapäivällä, kun ajoimme juna-asemalle auto sukelsi sumussa mutkasta toiseen. Tien sivulla näkyi valokuvamaisia maisemia, joissa sumu kietoutui joko nuorien koivujen tai vanhojen tammien paljaiden runkojen ja oksien ympärille.

Koko päivän lähes hopeanharmaa kevyes loi ympärille hiljaisuuden turvallisen piirin. Se tuntui pehmeältä poskea vasten. Se tuoksui... jotenkin samanlaiselta kuin järvi saunassa käynnin jälkeen juuri ennen sinne pulahtamista. Hivenen lehdeltä, raikkaalta, kostealta.

Kävelin matkan jälkeen ensimmäisenä aamuna junalle. Maa oli lähes läpinäkyvän kirkkaan kuuran peitossa. Lehdet olivat kuin hopeisen kääreen kietomat ja kiteytyvää huurua tuntui olevan kaikkialla minne katsoi. Jos olisi nostanut maahan pudonneen lehden, olisi valkoinen kylmyyden pitsi sulanut nopeasti sormissa vedeksi. Poskia nipisteli ja aamuauringon kirkkaus heijaustui moninkertaisena luonnon peittämästä kuurasta. Tuoksui kylmältä raikkaudelta, tulevalta lumisateelta ja katoavalta syksyltä.

Kaksi lumetonta maisemaa. Kaksi hyvin erilaista joulukuun päivää. Kahdessa eri maassa. Kaksi maisemaa, jotka alkutalvesta voi muistaa. Kaksi elettyä päivää.

Kaupunkikävelyllä ilman aurinkoa

Olemme useamman vuoden ajan puhuneet ystäväni kanssa, että tekisimme Naantaliin päiväreissun. Retki on aina vain muka kiireiden keskellä jäänyt, mutta tänä kesänä otimme itseämme niskasta kiinni ja lähdimme käymään naapurikaupungissa.

Naantalin kuuluisasta auringonpaisteesta ei ollut lähes koko päivänä tietoa. Se ei meitä kuitenkaan hidastanut. Kiersimme kirkkoa ulkoa ja sisältä. Hautausmaankin kiviä tuli luettua enemmän kuin vain vilkaisulta, vaikka latinantaidottomalle hienoimmat tekstit eivät auenneet. On harmillista, että hieno perinne hakata kiviin myös ihmisten ammatit ja sukulaissuhteet ovat uusista hautakivistä kadonneet.

Naantalin kirkko harmaana maantaipäivänä.
Kuvan otti Minna Lämsä, koska minun
digikamerani sanoi itsensä irti ensimmäisten kuvien jälkeen.

Naantalissa on vara valita missä käy syömässä ja tällä kertaa päädyimme Valborgiin. Jostain syystä mieleni teki pastaa, vaikka pizzaa oli alunperin tarkoitus syödä. Pinaatti-ricottatortellineja ei ollut pienuudella pilattu; annos oli hyvän kokoinen ja maukas lounas.

Lounaan jälkeen kiersimme vielä lisää vanhan kaupungin kujia ja katuja sekä tutustuimme kaupungin uudempaan puoleenkin. Löysimme kaksi myytävänä ollutta puutaloa ja hetken aikaa oli hauska leikkiä ajatuksella omistaa puutalo merimaisemalla Naantalissa.

Tämä punainen tupa ja sisäpihalla oleva päätalo olivat myynnissä.
Talon takaa aukeaa merimaisema. Joku saa ihanan kodin Naantaliin. (Kuva ML)

Ennen kotiinlähtöä halusimme käydä vielä vanhan kaupungin kävelykierroksella. Karvareita ja porvareita - korttelit täynnä tarinoita -kierros ei kyllä täyttänyt omalta kohdalta odotuksia. Itsekin oppaana toimineena olin yllättynyt kuinka sekavasti ja kävelykierroksen teeman ulkopuolelta opas puhui. Olin odottanut sukellusta Naantalin historiaan 1500-luvulta 1800-luvulle, joka olisi auennut vanhan kaupungin historian monikerroksellisuuden ja perinnerikkauksien kautta. Sen sijaan sainkin kuulla himpun historiaa ja paljon retostelua nykypäivän julkkiksilla. Tuntui, että olin historiallisen kaupunkikävelyn sijaan Naantalin markkinointikierroksella, jossa esiteltiin paikoin historiallisia tapahtumia liitettynä nykyisiin paikallisiin ja ei niin paikallisiin julkkiksiin. En sitten tiedä, onko opas vetänyt kierrosta jo liian monta kertaa ja kyllästynyt kertomaan vuosi toisensa jälkeen samoja asioita vai minkä takia hän keskittyi tuomaan opastuksen nykypäivään. Niihin kysymyksiin, joita Naantali -esitteessä esitettiin, jäi kyllä meidän kierrokselta vastaukset saamatta. Toivottavasti jollakulla toisella on ollut positiivisempi kokemus kuin minulla.