Paratiisin auringossa ja sateessa

Ennen lomaa eräs työtuttava sanoi, että toinen kerta on jo perinne. Nyt on toinen kesä, kun olen lomaviikon Paratiisissa, joten perinne on muodostunut. Tällä kertaa en kuitenkaan ole yksin. Rauhoittumisen sijaan kaikenlaista hauskaa puuhaa ja uuden opettelua. Ihana Elina tuli krokettimailojen ja ukulelejen kanssa. Ja mitäs sitten tapahtuikaan...

Aamiaisgrillaus. Kuka sen nyt kieltäisi?

Viime vuonna nämä kaunokaiset eivät vielä kukkineet. 

Kroketin sääntöjen kertaus kesken pelin. 

Voittaja ja vahva kakkonen. 

Krokettia hellehattu päässä haastavassa maastossa.

Voittokahvit.
Jokaisen cappuccinon keiton kohdalla harjoittelemme kahvitaidetta.
Vielä ollaan musteläiskätestivaiheessa. 

Lakritsijäätelöä seuralaiselle, proseccoa miulle. Lomalla saa nauttia. 

Ja taas syödään. Ei jaksettu grillata, joten tapaspöytä ála Ida (ja avustajat). 

Sadepäivä ja ukuleleharkat ennen aamupalaa.

(Vain vaatteet paljastavat vuorokauden vaihtuneen. :) )

Ukulelen soittamiseen tarvitsee tabletin. Enpä olisi uskonut. 

Ja minäkin opin soittamaan sointukierron C- Em - Am - F.

Ja sadepäivä jatkuu Paratiisissa.
Kiitos ihanalla Sallalle, että jälleen saa täällä lomaa viettää. Ja talohan oli kuvankaunis 49 Shades of White.

Pyhäinpäivä - muistamisen ja elämisen päivä

Eilen, pyhäinpäivänä, muutama ystäväni sanoi, etteivät muista lapsuudestaan päivään liittyviä tapahtumia tai tapoja. Minäkään en muista mitään erityistä. Meillä edesmenneiden muistaminen oli ja on läsnä jokaisessa päivässä. Niissä kannetuissa muistoissa, jotka meille jo pienestä pitäen jaettiin. Lapsuuden kaupungin rannoissa ja kaduissa, papan rakentamissa taloissa, mummon bingohallissa, kauppareissujen hautausmaapiipahduksissa, kosken pauhunnassa, ukin tallentamista maisemista, Marjamäen mökin portaissa... 

Eilisessä pyhäinpäivässä oli läsnä kaksi sellaista asiaa, jotka nostivat päivän muiden joukosta. Ensimmäinen oli paluu ystävieni perinteeseen. Vuosien sitten minulla oli mahdollisuus osallistua heidän tapaansa grillata pyhäinpäivän iltana ja sen jälkeen kävellä Hietaniemen hautausmaalla. Eilen olin jälleen osa tätä kokemusta. Nyt mukanamme oli paljon tuoretta surua ja muistoja. 

Toinen asia oli minun kynttilässä läsnä olleet ihmiset. Itselläni oli mielessäni jo aamusta lähtien ollut opiskelukaverina Louna ja hänen poismenonsa joitakin vuosia sitten sekä viime vuonna menehtynyt Seppo-serkku. Molemmat olivat saaneet elää hienon elämän. Ja minäkin sain jakaa heidän matkaansa. Läsnä olivat tietenkin myös mummot, ukki, pappa, isotäti... ja ei vain siinä kynttilässä vaan koko kävelyssä, matkassa, päivässä ja jokaisessa päivässä eteenpäin. 

Ystäväni Hietaniemen kynttimeressä.
Meidän kahdeksan ystävän surut olivat siinä rinnakkain.

Päivään kuului myös paljon aurinkoa (Aurajoen rannalla), naurua ja hymyjä. Uutta elämää pienten pellavapäiden muodossa ja suukkojen ja halien virtaa. Oli ihana päivä. Kaikessa. Kahdessa kaupungissa. 

Kaupunkijuhannus täynnä naurua ja ihastumista

Olen viettänyt neljä peräkkäistä juhannusta Helsingissä. Kaupunkijuhannukset ovat olleet minulle yhtä hienoja kuin lapsuuden juhannukset asuntovaunulla. Tietenkin hetken aikaa kaipasi lentokentän isoa kokkoa ja vaunukyytiä kokon sytytykseen. Helsingin juhannukset ovat kaikki olleet erilaiset. Viime vuonna olin aattona Vanhankaupungin rannassa kosken lumoissa ja juhannuspäivänä kiertelimme kaupungin rantoja nauttien auringosta.

Tänä vuonna olimme jälleen veljeni luona. Juhannusaattona grillasimme kalliolle rakennetussa grillissä vartaita, makkaraa, paprikoita, sieniä ja paprikoita. Lisäksi tarjolla oli salaatteja ja uusia perunoita. Jälkkäriksi oli ihanaa paistettua juustokakkua marinoitujen mansikoiden kera. Seurana oli sukulaisia ja ystäviä vuosien takaa. Taustalla soi tieni-iän hitit ja välillä vähän uudempaa ja vanhempaakin musiikkia. DJ:nä toimi nuorin vieraista, alakoulua käyvä pikkumies. Oli hauska nähdä hänen innostuksensa etsiä kappaleita youtubesta ja testailla taitojaan levysoittimen ja mikserin kanssa. Illan aikana muisteltiin menneitä, perustettiin uusia yrityksiä, vaihdettiin neuleideoita ja keskusteltiin asuntojen ja mökkien hankkimisesta. Voisi kuvitella, että meno oli aika keski-ikäistä, vaikka ei se sitä kyllä ollut. Naurua ja mukavan rentoa menoa oli myöhään yöhön.

Juhannuspäivä oli sateinen, mutta ei se haitannut. Oli hauska käydä ystävän kolmipäiväisissä tupareissa pyörähtämässä. Kaupunginosa oli minulle uusi, joten tuli taas uusi puoli Helsingistä tutuksi. Toisella puolella katua viiskytluvun kerrostaloja ja toisella puolella suuria omakotitaloja. Oli ihana kävellä pitkää katua sateen ropistessa varjoon ja katsella kuinka erilaisia taloja on rakennettu vierekkäisille tonteille yli viisikymmentä vuotta sitten. Ystäväni asuu kommuunissa ja täytyy sanoa, että hänellä on kadehdittava koti; lämmin, avoin ja mahdollisuuksia täynnä. Olen usein miettinyt, miksi kommuuniasuminen ei ole yleisempää ja ainakaan tästä talosta en löytänyt yhtään syytä, miksi en itsekin voisi sitä joskus kokeilla.

Kaupunkijuhannus Helsingissä oli hauska jo neljättä kertaa peräkkäin. Ehkä ensi vuonna uudestaan.

p.s. Ystäväni kommuunista voi lukea lisää täältä.