Paratiisin auringossa ja sateessa

Ennen lomaa eräs työtuttava sanoi, että toinen kerta on jo perinne. Nyt on toinen kesä, kun olen lomaviikon Paratiisissa, joten perinne on muodostunut. Tällä kertaa en kuitenkaan ole yksin. Rauhoittumisen sijaan kaikenlaista hauskaa puuhaa ja uuden opettelua. Ihana Elina tuli krokettimailojen ja ukulelejen kanssa. Ja mitäs sitten tapahtuikaan...

Aamiaisgrillaus. Kuka sen nyt kieltäisi?

Viime vuonna nämä kaunokaiset eivät vielä kukkineet. 

Kroketin sääntöjen kertaus kesken pelin. 

Voittaja ja vahva kakkonen. 

Krokettia hellehattu päässä haastavassa maastossa.

Voittokahvit.
Jokaisen cappuccinon keiton kohdalla harjoittelemme kahvitaidetta.
Vielä ollaan musteläiskätestivaiheessa. 

Lakritsijäätelöä seuralaiselle, proseccoa miulle. Lomalla saa nauttia. 

Ja taas syödään. Ei jaksettu grillata, joten tapaspöytä ála Ida (ja avustajat). 

Sadepäivä ja ukuleleharkat ennen aamupalaa.

(Vain vaatteet paljastavat vuorokauden vaihtuneen. :) )

Ukulelen soittamiseen tarvitsee tabletin. Enpä olisi uskonut. 

Ja minäkin opin soittamaan sointukierron C- Em - Am - F.

Ja sadepäivä jatkuu Paratiisissa.
Kiitos ihanalla Sallalle, että jälleen saa täällä lomaa viettää. Ja talohan oli kuvankaunis 49 Shades of White.

Päiväkävelyjä ja yölenkkejä

Talonvahtiviikkooni on kuulunut myös kävelyä. Olen lähes joka ilta/yö kävellyt saman lenkin, joka lähtee talon takaa ja tulee takaisin talolle, eikä tarvitse edes kääntyä takaisin. Vielä metsä on rauhoittanut hyvin helteisen päivän jälkeen.

Ylämäki, alamäki, ylämäki, alamäki.... 

Auringonlaskun kävin katsomassa useampana iltana harjun korkeimmalla kohdalla. 

Näistä puista sain voimaa viikon aikana.
Ne muistuttivat, että hyvin karuissakin oloissa voi selvitä. 

Paratiisini tien päässä. 

Serkkuni oli yökylässä. Valvoimme myöhään saunoen ja grillaten. Heräsimme lauantaina myöhään ja vietimme rennon aamiaisen ja pelihetken, ennen kuin lähden saattamaan häntä junalle. Saattoreissuumme kuului piipahdus Pompotissa (oli pakko päästä sinne uudelleen). Molemmat löysimme pieniä asioita, jotka oli pakko hankkia. Kun olin saanut serkkuni junaan suuntasin kävelylle Rautatienpuistoon. 

Kävelylenkkini loistava aloitus.
Kulutin varmaan viisi minuuttia kyltin luona ennen varsinaiseen alueeseen tutustumista.
Kehitysidea: Rautatienpuistosta saisi hyvän selostetun kävelylenkin, jos
 esim. qr-koodeja hyödyntämällä omasta puhelimesta voisi kuulla talojen historian.  

Talojen väritys kiinnitti huomioni ja jäin pohtimaan onko niitä säännelty jotenkin?
 Ainakin Porvoossa tiettyjen vanhojen talojen maalaminen on sallittua vain tietyillä väreillä ja sävyillä. 

Jälleen tuli mieleen hetkellisesti lapsuuden Lappeenranta. Jopa pihassa oleva auto kutkutti muistia. 

Millä vuosisadalla sitä olinkaan?
On hienoa, että historiallisesti säilytetyissä kortteleissa on
 huomioitu katulamppujen ulkonäköä myöten aika.

Rautatienpuiston jälkeen kiipesin vielä uimalan torniin. Oli nähtävä kaupunki vielä ylhäältä. 

Hieman erilaiset näkymät kuin Puijosta vuosi sitten. Joka suuntaan oli metsää ja taloja.
Onko Suomi tosiaankin tuhansien järvien maa?

Kurkkasin alas portaikkoon. Uskomaton näkymä lasiseinästä, mutta
samalla piti astua taaksepäin. Liian korkealla minulle. 

Tornin seinässä ollut lause kiteytti tämän viikon, vaikka en aivan tekemättömänä ollutkaan.
Kävelyn jälkeen hetken oleilu sopi hyvin. 

Paikallista historiaa ja valtakunnallista lasia

Talonvahdin tehtäviltä ennätin viikolla myös museoihin. Kävin jo keskiviikkona katsomassa kaupunginmuseossa paikallishistoriaa ja häänäyttelyä. Eilen suuntasin Suomen lasimuseoon. Siellä olen käynyt viimeeksi joskus 10-vuotiaana. En ole vielä tottunut kuvaamaan näyttelyissä. Otin kuvia hyvin vähän ja enemmän kokonaisuuksista kuin erikoisuuksista tai historiallisesti merkittävistä asioista. Lasimuseossa ohitin lähes kokonaan taidelasin. 

Riihimäen kaupunginmuseo oli hyvin tavallinen. Paikallishistoriaa tuotiin eri tavoin esiin, mutta vieraspaikkakuntalaiselle jäi paljon tyhjiä aukkoja, koska talojen nimet ja paikalliset kuuluisuudet eivät nimenä sanoneet mitään. Kokonaista tarinaa ei saanut. Paljon oli  myös esineistöä, jota ei ollut millään tavalla selitetty. Ihastuttavia esineitä ja hauskoja yksityiskohtia kuitenkin löytyi ja näyttelyssä oli keksitty hyviä ratkaisuja interiööreissä. Kannattaa vierailla, mutta ehkä jonkun paikallisen kanssa. 

Museon eteisessä oli iso taulu täynnä vanhoja mainoksia. Niitä olisi voinut lukea pitempääkin.
Mainonnan historiassa näillä on oma paikkansa ja paikallishistoriassa ne
kertovat hyvin paljon kaupungin kasvusta ja kehityksestä. 

Vaikka pastilliautomaatti ei ole maailman käyttökelpoisin esine
tämän päivän kodissa, olisi ihana saada kotiin tälläinen. 

Ehkä yksi kauneimmista ja erikoisimmista maljakoista, jonka olen nähnyt.
Vaikka maljakon tekijästä/valmistajasta ei ollut tietoja esillä, sen tarina oli
kerrottu ytimekkäästi vieressä olleessa kortissa.
Tarina kertoi myös maljakon muuttuneen arvon. 

Olohuoneinteriööri oli yksi näyttelyn osista. ERityisesti tv-kaappi ja
 heksagonin mallinen pöytä kiinnittivät huomioni. Vieressä oli keittiöinteriööri, jossa oli
vanha pöytäkokoinen tiskipesukone. Se oli aika makea kanssa. 

Häänäettelyssä oli kymmeniä vanhoja häävalokuvia 1800-luvulta nykypäivään.
Häämuodin muutosta oli mielenkiintoista tarkastella niiden kautta.
Harmi, että tietoihin oli päätetty laittaa vain hääpäivä ja parin nimet.
Olisi ollut kiinnostavaa tietää enemmän vaatteista,
valokuvauspaikoista tai kuvaajista. Näyttelyssä oli myös muutamia säilyneitä pukuja. 

Lasimuseossa jätin kuvaamatta kokonaan ensimmäisen kerroksen näyttelyn, jossa oli lasinteon historiaa Suomessa. Muutamaa uutta videopätkää lukuunottamatta vaikutti siltä, ettei näyttelyssä ollut muuttunut mikään sitten 1990-luvun. :) Kai se kertoo hyvästä perusnäyttelystä.

Toisessa kerroksessa oli Nuutajärven historiasta kertova näyttely.
Värit ja muodot saivat minua lumoihinsa ja löysin mielenkiintoisia uusia esineitä
ja opin paljon suomalaisesta lasintekemisestä. 

Näyttelyn toisesta kerroksesta löysin isoja lasipulloja, joiden merkitystä en ole tiennyt/muistanut.
Ihana oppia uutta sekä esineistä että historiasta.

Näistä etiketeistä vain keskellä oleva soda water oli ennestään tuttu.
Onko Step ollut Jaffaa ennen vai sen rinnalla ollut tuote?

Kolmannessa kerroksessa oli vaihtuva näyttely uudemmasta lasituotannosta nimellä "Lasimiehet Jake and Jones".
Tämän vadin teosta oli näyttelyssä video, joka sai ihailemaan lasinpuhaltajien ammattitaitoa. 

Lasimuseo on myös rakennuksena kiinnostava nähdä. Kahvilassa oli täysin mennyt maailma. Sitä ei voi kuvata edes retroksi, koska vaikuttaa siltä, että se  on alkuperäinen sisustus eikä uusinta mennestää. Kannattaa käydä.


- - - -

Missä tuli käytyä?
Riihimäen kaupunginmuseo
Suomen lasimuseo

Ja se metsästysmuseo löytyy aivan lasimuseon vierestä, jos se sattuu kiinnostamaan.

Turistista pyöräilyä ja harhailua menneessä

Sosiologi John Urry on turismin tutkimuksessaan kirjoittanut erilaisten opaskirjojen ja oppaiden merkityksestä turistiseen kokemukseen. Ne ovat jopa määrittämässä osaa turistin valitsemista rooleista. Urryn tutkimus tuli eilen mieleeni, kun päätin tutustua polkupyörällä kaupunkiin. Muistelin ensin mitä talonemäntä oli minulle edellisenä iltana ajomatkalla esitellyt ja palasin, suurin piirtein, samaa reittiä juna-asemalle. Sen jälkeen utelias seikkailija minussa sai pyöräilemään omakotitaloalueilla katuja ristiin rastiin. Etsin vanhaa ja näin paljon eri ikäistä rinnakkain.

Ystäväni sanoisivat, että huomaisn tämän talon juuri sen värin takia. Se voi hyvin pitää paikkansa. mutta enemmän minua kiinnosti sen muodot, olemus. Erityisesti minua viehätti se, että se on kunnostettu. Monessa kaupungissa tälläisiä kauniita vanhoja kivitaloja taloja on purettu pois, koska ne ovat vuosikymmenien aikana rapistuneet "häpeänpilkuiksi". 

Ajellessani minulle tuli yllättäin hyvin kotoisa olo. Tuttuuden tunne oli valtava ja samalla hetken tajusin, että ympärillä oli hyvin samannäköistä kuin lapsuuteni Tykissä, Lappeenrannassa. Hiekkatiet, vierekkäin rapattuja taloja ja puutaloja, vihreitä pihoja, kaukana häämöttäviä kerrostaloja, ihmisten olemus ja askel. Tätä tunnetta ei ole tullut vähään aikaan.

Tämän talon kohdalla se tapahtui. Muistijäljet lapsuudesta ottivat vallan. Annin kauppa tuli heti mieleeni, kun näin tämän talon tien varressa. En kehdannut ottaa pihanpuolelta kuvaa. Siltä puolelta se olisi näyttänyt enemmän siltä 80-luvun tykkiläiseltä kulmatalolta. 

Tuttuuden hakeminen kuuluu osaltaan kaupungin kokemiseen. Uudet asiat liitetään olemassa oleviin muistoihin ja tietoihin, ja niitä arvioidaan suhteessa toisiinsa. Talonemäntä yritti sunnuntaina puhua sen puolesta, että tähän kaupunkiin kannattaa muuttaa. Pyörälenkin jälkeen minulla oli samanlainen olo. Ehkä se johtui kuitenkin vain siitä turvallisuuden tunteesta, jota juuri eilen kaipailin.

Jotta olisin oikein kunnon turisti, niin toimin kuten Urrykin on tutkimuksissaan osoittanut, noudatin paikallisen neuvoa iltapäiväkahvipaikan suhteen. Kahvila ja pikkupuoti Pompoti oli ihastuttava. Palvelu todella hyvää ja he auttoivat minua myös pienessä pulassani. (Kynästä loppui muste niin en saanut kirjoitettua kirjettäni).

Pompotin kinuskipiirakka oli niin makeaa, että olisin voinut ottaa toisenkin palan.
Turistiseen kokemukseen kuuluu myös sen jakaminen niille, jotka eivät ole läsnä. En vielä ostanut kortteja, saa jäädä museovierailujen yhteyteen, mutta kirjoitin kirjeen ystävälleni. Jo ensimmäisestä päivästä sain useamman sivun tekstiä. 

Turistipyöräilyn lisäksi päivääni kuului juuri sitä miksi olen täällä eli talonvahtimista. Iltapäivästä oli niin kuuma, etten jaksanut edes istua ulkona vaan päädyin sisälle lukemaan. Illalla grillailin ja kävin kävelemässä juuri auringonlaskun aikaan. Päivä ei olisi voinut olla paremmin kohdallaan.

Keittiönikkunan näkymä kymmenen jälkeen.