Paikallista historiaa ja valtakunnallista lasia

Talonvahdin tehtäviltä ennätin viikolla myös museoihin. Kävin jo keskiviikkona katsomassa kaupunginmuseossa paikallishistoriaa ja häänäyttelyä. Eilen suuntasin Suomen lasimuseoon. Siellä olen käynyt viimeeksi joskus 10-vuotiaana. En ole vielä tottunut kuvaamaan näyttelyissä. Otin kuvia hyvin vähän ja enemmän kokonaisuuksista kuin erikoisuuksista tai historiallisesti merkittävistä asioista. Lasimuseossa ohitin lähes kokonaan taidelasin. 

Riihimäen kaupunginmuseo oli hyvin tavallinen. Paikallishistoriaa tuotiin eri tavoin esiin, mutta vieraspaikkakuntalaiselle jäi paljon tyhjiä aukkoja, koska talojen nimet ja paikalliset kuuluisuudet eivät nimenä sanoneet mitään. Kokonaista tarinaa ei saanut. Paljon oli  myös esineistöä, jota ei ollut millään tavalla selitetty. Ihastuttavia esineitä ja hauskoja yksityiskohtia kuitenkin löytyi ja näyttelyssä oli keksitty hyviä ratkaisuja interiööreissä. Kannattaa vierailla, mutta ehkä jonkun paikallisen kanssa. 

Museon eteisessä oli iso taulu täynnä vanhoja mainoksia. Niitä olisi voinut lukea pitempääkin.
Mainonnan historiassa näillä on oma paikkansa ja paikallishistoriassa ne
kertovat hyvin paljon kaupungin kasvusta ja kehityksestä. 

Vaikka pastilliautomaatti ei ole maailman käyttökelpoisin esine
tämän päivän kodissa, olisi ihana saada kotiin tälläinen. 

Ehkä yksi kauneimmista ja erikoisimmista maljakoista, jonka olen nähnyt.
Vaikka maljakon tekijästä/valmistajasta ei ollut tietoja esillä, sen tarina oli
kerrottu ytimekkäästi vieressä olleessa kortissa.
Tarina kertoi myös maljakon muuttuneen arvon. 

Olohuoneinteriööri oli yksi näyttelyn osista. ERityisesti tv-kaappi ja
 heksagonin mallinen pöytä kiinnittivät huomioni. Vieressä oli keittiöinteriööri, jossa oli
vanha pöytäkokoinen tiskipesukone. Se oli aika makea kanssa. 

Häänäettelyssä oli kymmeniä vanhoja häävalokuvia 1800-luvulta nykypäivään.
Häämuodin muutosta oli mielenkiintoista tarkastella niiden kautta.
Harmi, että tietoihin oli päätetty laittaa vain hääpäivä ja parin nimet.
Olisi ollut kiinnostavaa tietää enemmän vaatteista,
valokuvauspaikoista tai kuvaajista. Näyttelyssä oli myös muutamia säilyneitä pukuja. 

Lasimuseossa jätin kuvaamatta kokonaan ensimmäisen kerroksen näyttelyn, jossa oli lasinteon historiaa Suomessa. Muutamaa uutta videopätkää lukuunottamatta vaikutti siltä, ettei näyttelyssä ollut muuttunut mikään sitten 1990-luvun. :) Kai se kertoo hyvästä perusnäyttelystä.

Toisessa kerroksessa oli Nuutajärven historiasta kertova näyttely.
Värit ja muodot saivat minua lumoihinsa ja löysin mielenkiintoisia uusia esineitä
ja opin paljon suomalaisesta lasintekemisestä. 

Näyttelyn toisesta kerroksesta löysin isoja lasipulloja, joiden merkitystä en ole tiennyt/muistanut.
Ihana oppia uutta sekä esineistä että historiasta.

Näistä etiketeistä vain keskellä oleva soda water oli ennestään tuttu.
Onko Step ollut Jaffaa ennen vai sen rinnalla ollut tuote?

Kolmannessa kerroksessa oli vaihtuva näyttely uudemmasta lasituotannosta nimellä "Lasimiehet Jake and Jones".
Tämän vadin teosta oli näyttelyssä video, joka sai ihailemaan lasinpuhaltajien ammattitaitoa. 

Lasimuseo on myös rakennuksena kiinnostava nähdä. Kahvilassa oli täysin mennyt maailma. Sitä ei voi kuvata edes retroksi, koska vaikuttaa siltä, että se  on alkuperäinen sisustus eikä uusinta mennestää. Kannattaa käydä.


- - - -

Missä tuli käytyä?
Riihimäen kaupunginmuseo
Suomen lasimuseo

Ja se metsästysmuseo löytyy aivan lasimuseon vierestä, jos se sattuu kiinnostamaan.

Välipäivien taidenäyttelyitä

Ajattelin ottaa itseäni niskasta kiinni. En ole käynyt WeeGeen museokompleksissa sitten Claude Monen näyttelyn jälkeen vuonna 2008. Ajattelin hyödyntää pyhien välien vapaat ja sain suostuteltua kummitätini mukaan Espooseen.

Emmassa oleva Birger Kaipiasen näyttely oli yksi syy miksi halusin juuri nyt mennä sinne. Hänen teoksensa saivat aikaan mukavan pehmeän olotilan. Niissä oli lempeys, rauha ja elo läsnä, Erityisesti pidin kuoveista ja niihin "kätketyistä" kelloista.

Kuoveista tämä sateessa seisova pysäytti. Pelkkiä helmiä koko kuovi ja sade.  

Kukat, helmet ja lentävät hyönteiset tuntuivat olevan
  keskiössä Kaipiaisen seinälautasissa ja reliefeissä.
Olisi ollut hienoa päästä kokeilemaan pintaa. 

Kaipiaisen Kuriton kaunosielu -näyttelyn lisäksi kiersimme Emman muutkin näyttelyt. Erityisesti Toinen tila -juhlanäyttelystä minua viehätti Anssi Törrösen nimetön teos, joka kuvasi kirjahyllyä. Jotenkin se sai minut ajattelemaan Roomaa.

Miika Nyyssösen Breda 100 tuntui tutulta teokselta.
En kuitenkaan ole mielesteäni nähnyt sen pohjana olevanaa
Diego Velázquesin teosta Bredan antautuminen.
 Ehkä olen nähnyt Nyyssösen teoksen jossain aiemmin.
Hänen tapansa näyttää kuinka eri tavoin ihmiset näkevät saman tilanteen,
on hyvin avaava. 

Saastamoisen säätiön taidekokoelmasta koottu Vesiputoussateenkaari ja muita tapahtumia luonnossa -näyttely sopi hyvin Kaipaisen näyttelyn seuraksi. Jäin moneen teokseen kiinni. Vilkaisu tai kerran katsominen ei riittänyt. Liikkuvat teokset ihme ja kyllä kiinnostivat minua, vaikka aiemmin en ole sellaisiin kiinnittänyt huomiota.

Mimmo Paladinon Järjen tuolla puolen -veistoksen yksityiskohta.
 Kuvasin syksyllä Arabiassa pronssisia lintuja. Nämä tuntuivat aivan niiden sukulaisilta.  

Kurkkasin myös Jaa/Ei/Poissa Kokoelma todellisuuksia -näyttelyn. Se sai miettimään mitä oikeasti seinillämme on, erityisesti julkisen tilojen seinillä. Näemmekö me niitä? Katoavatko ne?

Koska meillä oli vain neljä tuntia aikaa museossa ja välissä piti tietenkin juoda cappuccinot croissantin kera, emme ennättäneet kiertää muita WeeGeen näyttelyitä. Espooseen täytyy mennä uudestaan ja varata tuplasti aikaa.


Kotiin palatessa katsoin vielä Mesenaatti-dokumentin. Sopi päivän lopuksi.


- - - -

Missä olin ja mitä näin...
WeeGee
Kuriton kaunosielu
Breda 100

Tuhansia vuosia vanhoja sotilaita ja vähän nuorempia kenkiä

Ihan viime hetkellä, mutta vielä ennättäen kävin tänään katsomassa Vapriikissa Terrakottasotilas-näyttelyn. Kaivaushistorian osalta näyttely antoi uutta tietoa minulle, mutta muuten oli aikalailla ennestään tuttua Kiinan historiaa. Näyttelyssä sai kuvata, mutta en kovinkaan montaa kuvaa kuitenkaan ottanut.

Terrakottasotilaiden yksityiskohtaisuus oli ihailtavaa.
 Käsien asento viittasi siihen mitä niissä oli kannettu, mutta arvailun varaan asia jäi.  

Poltettu savi on kestänyt paljon, mutta ei kaikkea. 

Kahdessa eri pienoismallissa oli kuvattu terrakottasotilaiden tekoa vaihekerrallaan.
Olisin halunnut videokuvata sen, mutta näyttelyssä oli todella paljon väkeä ja kuvaaminen oli vaikeaa.

Minulle uutena tietoa olivat kaivauksista löydetyt terrakottalinnut ja -eläimet.
 Tämä kurki oli aivan uskomattoman näköinen ja oikean oloinen.

Terrakottasotilaita enemmän minua kiinnostivat kolmannesta kerroksesta löytyvä kenkänäyttely. Kuvia tuli otettua kolminkertaisesti. Muutama ihanuus tässä:

Monet kengistä oli todella kauniita, mutta samalla niin pieniä, etteivät ne koskaan mahtuisi  minun jalkaani. Suomalaisessa kenkäteollisuuden historiassa ei ole hävettävää ainakin tuotteiden muotoilun ja ulkonäön perusteella.

Harjun museolla asuessa

Kesäretkeni toinen osio vei Mäntyharjulle, jossa ystäväni työskentelee PAMU-hankkeessa. Olin koko kesän jo halunnut mennä hänen luokseen kylään, joten ilmiselvästi tähän lomareissuun piti muutamia päiviä varata sinne. Pääsin asumaan ystäväni luokse Iso-Pappilaan, joka on ihana 200 vuotta vanha pappilarakennus. Kyseinen pihapiiri on nykyisin museo ja ystäväni on ollut mukana rakentamassa tämän vuoden näyttelyä ja aloittamassa ensi vuoden vaihtuvaa näyttelyä.

Tämän kesän näyttelyistä voi lukea esimerkiksi ystäväni blogista, josta löytyy hieno kuva päärakennuksesta. Minulla oli kolmen päivän aikana usein kamera kädessä, mutta jostain kumman syystä en ottanut museoalueella kuin yhden kuvan.  

Iso-Pappila kuvattuna pihapiiriin vievältä hiekkatieltä.

On hyvin eri asia asua museolla kuin vain työskennellä tai vierailla siellä. Oli ihana kävellä aamulla yöpuvussa vanhojen salien läpi talon toiselle puolelle keittämään teevettä ja istua ilta-auringossa puutarhan puoleisella verannalla lukemassa kirjaa (kunnes hyttyset hyökkäsivät ja tekivät sääristä selvää). Oli erikoista kuunnella yöllä vintillä kuinka sade piiskaa kattoa ja joutua lepakoiden hyökkäämäksi, kun kulki puolenyön aikaa pihalla. Pappilan narisevia portaita kulkiessa muistui mieleen Jamilahden kartanon sivuportaikko, joita yhden lukuvuoden kuljin kauan sitten. Jotain samaa henkeä vanhoissa kartanoissa ja pappiloissa on; ehkä se pysähtynyt aika, joka leijuu ilmassa kosteutena ja käden alla tuntuvana tapettikerrosten karheutena.

Iso-Pappila on hieno museoalue, jossa on paljon potenttiaalia ja työsarkaa. Valitettavasti se kärsii samasta ongelmasta kuin monet muut kotiseutumuseot; liian vähän rahaa, liian vähän asiakkaita ja liian vähän tekijöitä. Mäntyharjulla on onneksi suunnitelmallisuutta ja halua kehittää museota. Valitettavasti Taidekeskus Salmelan turistivirrat eivät ole sitä löytäneet, vaikka välimatkaa on vain kivenheiton verran (tai oikeastaan yhden mäen). Toivottavasti suunnitteilla olevat puiden kaatamiset avaisivat kauniin päärakennuksen näkymään paremmin tielle, jolloin ehkä satunnaisia turisteja tulisi enemmän. 

Sanoin viimeisenä päivänä ystävälleni toivovani hänen seuraavana kesänä työskentelevän ja asuvan yhtä ihastuttavassa paikassa, jotta samanlainen rentoutuminen kuin nyt, olisi myös ensi vuonna mahdollista. Tai ehkä sitä pitää itse hakea kesäksi taas museoon (maalle) töihin. 

 

Iso-Pappilan näyttelyistä löytyy tietoa myös Mäntyharjun nettisivuilta.

Jamilahden kartanossa toimii nykyään kansaopisto, joka tarjoaa kulttuuripainotteisia kursseja ja opintoja.