Pitkien kävelyjen varrelta

Kaupungit ovat kävelyistä tehtyjä. Olin ystävieni kanssa viime kuussa Porvoossa. Toinen heistä oli emsimmäistä kertaa siellä ja toinen oli lapsena asunut meidän kulmilla. Kiersimme loppujen lopuksi aika pienellä alueella, koska lauantaipäivä oli hyvin sateinen. Vanhassa kaupungissa ja sen ympäristössä on paljon erilaista nähtää.

Vierailun aloitimme Runebergin kotimuseosta ja Walter Runebergin veistoskokoelmasta, koska ne ovat ehkä keskeisimpiä museoita Porvoossa. Itse olen käynyt viimeisen parin vuoden aikana kotimuseossa useampaan otteeseen, mutta veistoskokoelmassa viimeeksi varmasti 1990-luvulla.

Runebergin kodin puutarha oli vielä paikoin täydessä kukassa.
Puskista sai poimia karviaisia ja viinimarjoja. 

Itse kodissa ei saa sisällä kuvata, mikä on harmi, mutta ihan ymmärrettävää. 

Museoiden lisäksi perjantaihin kuului vanhan kaupungin pikkupuodit ja kahvilla käynti. Cafe Gabriolessa söimme lounaan ja päiväkahvit, ja perinteisessä Cafe Helmessä nautimme iltapäiväteet.

Porvoossa ei käydä piipahtamatta kahville ja kakulle Cafe Gabriolessa.
Me olimme suklaalinjalla:  Sacher, Schwarzwaldin kakkua ja suklaaprinsessa. 

Lauantaina meidät yllätti sade useampaan otteeseen. Olimme alunperin ajatelleet mennä lintutornille tähyilemään merelle ja katsomaan rantaheinikossa kesää viettäviä mullikoita, mutta puolessa välissä matkaa taivas aukesi ja vettä tuli saavista kaatamalla. Palasimme sitten majapaikkaan ja muutimme suunnitelmia.

Päädyimme kävelemään toista reittiä vanhaan kaupunkiin (bulevardi, kirjasto, entinen eläinmuseo) ja vanhalle asemalle. Sadekuurojen takia iltapäivästä tuli rikkonainen, mutta näimme paljon kaikkea läheltä vanhaa kaupunkia.

Lauantaina näimme vanhalla asemalla lättähatun. Se oli juuri lähdössä.
 Jos ei olisi ollut paluulippuja bussiin, olisimme vaihtaneet menopeliä. 

Porvoossa yksi ihanimmista asiosista on metsiköt kaupungissa. Harvemmin kuitenkin
 tulee kuljettua Näsinmäellä. Tällä kertaa kävelimme siellä. Ensi kerralla ehkä
Joonaanmäellä tai Linnamäellä. 

Oli pakko ottaa kirkosta hieman erilainen kuva. Myös jokikin näkyy pilkahduksena.
 (Kuva otettu Näsinmäen näköalapaikalta, siirtolohkaseen vierestä.)

Vanhan kaupungin pikkuputeekkeja kierrellessä teimme monia hauskoja löytöjä. Sisustusideoita ja maalausvinkkejä keräsimme useasta eri paikasta. Cafe Fannysta löydetty tapetti mietitytti: Sopisiko tämä kotiin vai ei?

Näsinmäen hautasmaasta tuli osittain sattumalta yksi kohteistamme.
Syynä oli Walter Runebergin veistoskokoelmassa vierailu ja siellä kuullut kertomukset
 hautausmaan patsaista. Yksi sykähdyttävimmistä oli tämä Ville Walgrenin haudan muistomerkki. 

Schaumanin haudalla kävimme myös. Emme mistään isänmaallisesti kunnioitukseta
vaan kiinnostuksesta millaisen muistomerkin ylioppilaat aikoinaan hänelle pystyttivät. 

Ennen kotiin lähtöä oli vielä saatava ruokaa, joten valitsemme yhden kaupungin uusista (siis minulle vanhalle porvoolaiselle uusista) ravintoloista. Vanhasta kaupungista löytyy Gabriel 1763 -ravitnola. Itseasiassa olin jo kerran syönyt siellä tänä vuonna, joten osasin suositella sitä loistavaksi pizzapaikaksi. Vieraani valitsivat Pellingin ja Alvan. Minä punajuuriin ja pinaattiin ihastuneena valitsin Runebergin, mikä sopi myös reissumme kohteisiin hyvin.

Runeberg oli varmasti yksi parhaista pizzoista, jonka olen syönyt. Yksin syötäväksi kyllä ehkä liian iso. 

- - - - - -

Missä kävimme:
Cafe Helmi
Cafe Gabriole
Cafe Fanny
Gabriel 1763
Vanha Porvoo
Runebergin koti
sekä monessa pienessä kaupassa ja vähän muuallakin.

Kesäpäivä Porvoossa

Kesälomaani on aina kuulunut kotimaan matkailu. Tänä kesänä aloitin sen vanhassa kotikaupungissa. Päivämatkailuun vaikutti kaksi asiaa: päivällä pyöräillään ja illalla syödään. Pyörämatkakohteeksi valitsimme Haikkoossa olevan Albert Edelfeltin kesäateljeen. Olin käynyt siellä joskus lapsena viimeeksi. Porvoosta ei aja kuin puolisen tuntia Haikkooseen. Tie on hyvässä kunnossa ja maisemat perinteiset suomalaiset lähiöstä peltomaiseen. Vasta loppumatkasta oli isoja mäkiä. 

Ateljee oli pieni. Idyllinen. Näkymä merelle oli uskomaton. Hyvin ymmärtää miksi Edelfelt on halunnut maalata siellä. Maisema on tietenkin muuttunut sadassa vuodessa, mutta nykyinenkin maisema inspiroi. 

Ateljeelle oli kohtuu hyvät opastukset Haikon kartanon kohdalta alkaen. Talon tunnisti aidan AE-kirjaimista ja aukioloaikakyltistä. 

Ateljee itsessään ei ollut kovinkaan suuri, mutta 130 vuotiaaksi se oli todella hienosti säilynyt. 

Museo-opas kertoi kattoikkunan olevan Suomen ensimmäisiä ateljeen kattoikkunoista. Ikää sillä oli 131 vuotta.

Muistona ostimme kehoituksesta erilaisia kortteja. 

Laskeudun rinnettä pitkin alas merenrantaan.
Rinteessä oli useampi kopio Edelfeltin tauluista, joita hän on maalannut ateljeessaan 30 vuoden aikana.  

Paluumatkamme alkoi Haikkoossa lounaalla. Oli rentouttavaa istua terassilla syömässä ja kuuntelemassa kielten sorinaa. Toinen kerta parin kuukauden sisällä, kun käyn kartanolla. Iltapäiväteen olisi tälläkin kertaa voinut nauttia, mutta helle sai vaihtamaan juoman kuplavedeksi. Kävelimme puistossa ja itsuimme merenrannalla ennen pyörien päälle hyppäämistä. 

Haikkoon puistossa oli rauhallista kävellä iltapäivällä.
Helle ei pahasti haitannut isojen puiden varjossa.

Olimme sopineet jo aamulla, että käymme jossain uimassa pyörälenkin aikana. Koska en ollut varma, missä mereen pääsee uimaan välillä Porvoon keskusta Haikkoo ehdotin uimapaikaksi Hiekkakuoppaa. Tämä lapsuuden yksi uimarannoista on vielä kaupungin huolehtima ja hyvä, puhdas vetinen uimapaikka. Vesiliukumäkeä ei kyllä enää ollut. Harmi. 

Hiekkakuopan vesi oli raikasta ja viileää. Pysähdys oli tarpeellinen. 

Viimeistä väliä emme voineet polkea pysähtymättä Päätimme vielä syödä jäätelöt jokirannassa J.L.Runeberg -laivan veressä. Laktoosittomien jäätelöiden valikoima on edelleen huono, mutta onneksi pari sorbettia löytyi listalta. 

Halusin kerrankin kuvata joen ilman perinteistä kirkkomaisemaa. 

Olimme sopineet, että päivää ei päätetä koti-iltaan vaan tehdään vielä jotain muuta. Päätimme käydä testaamassa uuden Sicapelle-ravintolan ja käydä kuuntelemassa kirkossa olleen iltakonsertin. Ravintola oli positiivinen kokemus, mutta vielä vähän on hiottavaa, jotta elämys olisi ollut loistava. Viiden ruokalajin menu sisälsi todella mieleenpainuvia makuyhdistelmiä, joita mielellään söisi uudelleen. Joskus pitäisi käydä syömässä siellä sunnuntaibrunssia, jota olen kuullut jo useamman kehuvan.

Pöytävaraus ei olisi ollut pakollinen näin arki-iltana, mutta varmuudeksi sen teimme. 

Yksi ruokakuva oli pakko jakaa. Jälkiruoka oli aivan uskomaton.
Menussa luki raparperia ja tuorejuustoa, mutta cream brulee oli tehty kyssäkaalista.
 Se oli todella raikas ja annoksen erilaiset tekstuurit loivat todella ihastuttavan kokonaisuuden. 

Päivän yksi ihanista löydöistä oli Sicapellen terassintuolien selkänojat.
Harvoissa paikoissa voi olla palmutuolit.  

Konsertti olisi ollut mielenkiintoinen sähkökantele ja saksofoni -esitys, mutta seuralaiseni halusivat lähteä kotiin. Pitkä pyörälenkki ja työpäivä olivat vieneet leideistä voimat. Ja olihan iltakävely kotiin vielä puolen tunnin matka. Neljä kuulemaani kappaletta olivat kyllä elämyksenä hieno. Ehkä joskus saan kuulla enemmän lisää.

Päivä oli oikein kaunis ja Porvoosta näki puolia, joita en ole pitkään aikaan nähnyt. Huomenna suunnata merelle, tai ainakin merenrantaan. Pitäisi useammin hypätä pyörän selkään ja ajaa uusille alueille tutuissa paikoissa. Kerkkoossa olisi kuulemma hyvä kahvila... ehkä vielä sinne tänä kesänä. 

- - - - - - - 

Missä tuli käytyä: 

Edelfeltin ateljeessa

Haikkoo

Sicapelle

Porvoon kirkon kirkkokonserteista lisää tietoa Porvoon kaupungin tapahtumakalenterista.