Neulomisen kaipaus vastaan tilallinen käyttäytymiskoodisto

Vuosi sitten kesällä sain syntymäpäivälahjaksi langat villapaitaan. Valitsin mallin itse, mutta juuri sen mallin lankoja en saanut. Joten piti soveltaa puikkojen, silmukoiden ja kerrosten kanssa. Viime kesänä puikoilla oli kuitenkin muuta; ensin vaalea Haruni-huivi ja sitten vielä toinen vaaleanpunaisena sekä parit lahjaneulomukset.

Tein joululahjaksi villahousut suvun pienimmälle.
Näitä tein esimerkiksi äitini luona, työmatkoilla ja yhdessä kokouksessakin. 

 Lopulta aloitin villapaidan vasta tänä keväänä.  En ole koskaan aiemmin neulonut villapaitaa; saatikka sitten raglan-hihalla. Purkuhommiksihan ensimmäinen yritys meni. Onneksi tein itselleni, niin pystyin sovittamaan usein. Paitaa tehdessä huomasin kuinka paljon yksinkertaisista malleista ja "kevyistä" töistä. Kun paita alkoi edetä, en jaksanut enää kantaa sitä mukana matkoilla ja se jäi kotiin odottamaan. Yleensä minulla on aina jokin keskeneräinen neulomus mukana, joten käsilaukussa kulkikin sitten pari kuukautta virkkaus, josta tuli Rocketille uusi tiskirätti.

Keskeneräinen raglan-hihallinen villapaita kulki työmatkoilla mukana, kunnes se alkoi painaa liikaan.
Pitkillä junamatkoilla ehti hyvin katsoa Areenasta poliisisarjoja ja neuloa uusia kerroksia.

Neulominen sisältää tilallisen kokemuksen. Kaikki paikat eivät ole mukavia neulomiselle. Kotonamme on selkeästi muutama tietty paikka, joissa neulon. Liikennevälineet ovat myös helppoja tiloja neulomiselle. Elokuvateatterin aula tuntui vieraalta samoin kuin kirjasto, kun olin yksin liikenteessä. Kahviloissa neulon yleensä seurassa. Jos olen yksin, kahvin kanssa valitsen mieluummin kirjan. Neulominen sulkee ihmisen samalla tavalla omaan hiljaiseen rauhallisuuden kuplaan kuin kirja. Saat ehkä katseita osaksesi, mutta harvoin ihmiset tulevat kysymään mitä neulon. Poikkeuksena tilanteet, joissa lanka on katsojan silmään mieleinen tai malli on erikoisempi. Kevättalvella tekemäni kettusukat saivat esimerkiksi huomiota junassa. Olen neulonut myös kokouksissa, illanistujaisissa, odottaessani hammaslääkärille pääsyä ja anopin luona. Toisinaan tila on rajoittanut neulomista, mutta yleensä halu edetä on vahvempi kuin paikkaan tai hetkeen liittyvä käyttäytymiskoodisto.

Mallilla on merkitystä miten ihmiset suhtautuvat neulomiseen julkisessa tilassa. 

Villapaidat kuuluvat talveen. Tai sitten näin Suomen kylmään juhannukseen. Tätä paitaa on tehty kotisohvalla, vuoteessa, äidin sohvalla, junassa, kahvilassa ja pelkääjänpaikalla. Seuraavaa neulomus vie toivottavasti uusiin tiloihin ja ehkä taas rikkomaan käyttäytymiskoodistoa.

Villapaidan alkuperäinen malli on River, mutta
sovelsin siihen pitkät hihat. 

Neuleiden ohjeet: 

Haruni-huivi on hauska, mutta vaatii ohjeen seuraamista. Ohje on ilmainen.

Kettu-sukista ensimmäisen pään tein väärin, mutta lopulta pidin siitä enemmän kuin ohjeen mukaan tehdystä. Ohje on ilmainen.

River-villapaidan alkuperäinen lanka on ohuempi ja malli 3/4-osa hihallinen. Ohje on maksullinen. 

Kuka tässä asuikaan

Aloitan sanomalla Helsingin Sanomien onnistuneen pyhäinpäivän lehdessä. Artikkeli Runon ja surun kodista oli hieno. Annu Karuvuori osoitti asiantuntemusta; ei vain Saima Harmajan osalta vaan myös tilan ymmärtämisen osalta. Artikkeli jätti kysymyksen siitä kuka on asunut minun kodissani? Vähän samaan tyyliin kuin kolme karhua sadussa kysyvät.

Erityisesti teksti sykähdytti minua Harmajan elämän avaamisella hänen kotinsa, hänen elätyn tilansa kautta. Oli myös hienoa nähdä  kuinka hänen kotinsa oli säilynyt suvussa, mutta saanut muuttua ja rakentua asunnossa eläneiden ihmisten mukaan. Asioita oli säilynyt ja säilytetty, mutta silti läsnä oli asukkaiden elämä. Ei eletty pyhäkössä.

Kun asuu vanhassa talossa, sellaisessa, jota ovat asuttaneet useat ihmiset ennen minua, herää uteliaisuus siitä kuka, miksi ja milloin on ollut näiden samojen seinien ympäröimänä. Millaisista asioista muodostuivat heidän kotinsa? Olivatko seinät valkoiset, kuten minulla nyt? Milloin on purettu se seinä, josta hieman kohoileva parketti kertoo?

Saima Harmajaa löytyy kirjahyllystäni. Hän ei ole yksin hyllyssäni. Vieressä on Edithiä, Tilmaa, Hiljaa, Ailaa, Einoa... He kaikki asuivat jossain ja joku asuu ehkä heidän kodeissaan.

Pyhäinpäivän hautausmaakävelyllä näin Harmajan haudan, koska samassa rivissä
 oli ystäväni isovanhempien hauta. Sattumaa, osittain.
Aamun ja illan kohtaamiset täydensivät toisiaan.