Kesäteatteria kotipihalla ja ihmemaassa

"Kesä ja teatteri ne yhteen soppii, huomenna mennään..."
Kesäteatteri on tullut vähitellen osaksi kesiäni ja erityisesti se on luonut yhden toistuvan kesäperinteen, josta kohta lisää. Tänä kesänä olen käynyt katsomassa kaksi erilaista esitystä. Heinäkuussa kävin katsomassa Suomenlinnassa Ryhmäteatterin version Liisa Ihmemaassa -näytelmästä. Viime viikolla kävin katsomassa Kangasniemellä Teatteriosuuskunta EStaten Muistojen kotipiha -musiikkinäytelmän. Suomi on täynnä kesäteattereita. Niiden tarjonta on laajaa ja taso sekalaista.

Liisan käsiohjelma oli hyvin valoisa ja pirteä.
Esitys itsessään oli paikoin aika tummasävyinen ja oli ihan ymmärrettävää,
ettei sitä suositeltu alle 7-vuotiailla.
Nimiosassa näytellyt Anna-Riikka Rajanen onnistui Liisana vangitsemaan
katsojan jo alkumetreille kiinni tarinaan. 

Liisa Ihmemaassa oli katsomiskokemuksena lähellä edellisenä vuonna näkemääni Robin Hoodin sydäntä. Ihan samaan tasoon esitys ei yltänyt, mutta paikoin nauratti lähes yhtä paljon. Steampunkista oli saatu puvustukseen ja lavastukseen hyvää ulottuvuutta, mutta vielä rohkeammin olisi voinut joillakin ideoilla leikkiä. Muistojen kotipiha oli hyvin erilainen esitys, koska jo käsikirjoitus lähtee eri lähtökohdista. Sota-aikaa ja evakkomatkoja kuvaavan esityksen lavastus ja puvustus tukivat hyvin tarinaa.

Kuten teatteriesityksiä tavallisestikin, ei myöskään Muistojen kotipihaa saanut tallentaa.
Kuva napsattu käsiohjelman sivulta, josta löytyy kaikki (paitsi yksi) esityksen lauluista.
Päärooleissa esiintyivät Marko Maunuksela ja aiemmilta vuosilta tuttu Mimmi Rantala. 

Molemmat kesäteatteriesitykset olivat musiikkikappaleita, mutta Muistojen kotipihassa oli onnistuttu laulun saralla paremmin. Toisaalta, jos päärooliin on valittu tangokuningas ja laulaja, kertoo se oikeasti jo paljon musiikillisesta tasosta. (En osaa sanoa mitään Liisan näyttelijöiden musiikillisesta urasta, mutta samanlaista voimaa ja kantavuutta esityksen kappaleissa ei ollut kuin Muistojen kotipihassa.) Toisaalta sen esityksen painopiste oli enemmän lauluissa kuin Liisassa, jossa taas dialogi oli paikoin kutkuttavaa eri aikakausien ja ilmiöiden yhdistelyä. Muistojen kotipihassa dialogia oli selkeästi vähemmän, mutta ne kantoivat tarinaa hyvin eteenpäin. Harmillista oli, että karjalainen nuotti ja sanasto olivat paikoin kadoksissa. Hidas savolainen oli laitettu puhumaan kuin nopea karjalainen ja kaikki karjalaiset puhuivat kuin hitaat savolaiset. Hups keikkaa ja trallallaa. Toisaalta Muistojen kotipihaa oltiin tultu katsomaan laulujen ja muistojen takia, ainakin kyynelistä ja taputuksista päätellen. Liisaa taas ehkä tutun tarinan uuden version takia.

Syvälahti on tanssilava, mutta sopii myös kesäteatteriksi.
 Ensimmäisen kerran itse olen käynyt Syviksessä muistaakseni kesällä 2004.
Muistojen kotipiha oli kolmas Teatteriosuuskunta EStaten esityksistä Syvälahdessa, jonka olen nähnyt.
  Ja siinä se minun uusi kesäperinteeni onkin: kerran kesässä Kangasniemelle katsomaan
 ystävää lavalla. Mitäköhän ensi kesänä on luvassa...
Toisaalta myös Suokin kesäteatterissa olen nyt käynyt peräkkäisinä vuosina,
 joten ehkä sekin alkaa muodostua perinteeksi.

Ajatuksenani oli käydä katsomassa vielä esimerkiksi Rantasalmella Nummisuutarit, mutta valitettavasti kesä on täyttynyt menoista ja reissuista niin, ettei ole ollut mahdollista. Syksyn teatteriohjelmistosta on jo bongattu Supernaiivi (mainos oli Liisan käsiohjelmassa) ja Logomossa esitettävä Kvartetti.


- - - -

Missä on tullut käytyä:

Ryhmäteatterin Liisa Ihmemaassa
Teatteriosuuskunta EStaten Muistojen kotipiha

Harjulta kanavan reunaan

Tänä kesänä kotimaan matkailu on jäänyt aika vähään. Heinäkuun lopuksi korjasin tilanteen. Suuntasin ensin Jyväskylään ystäväni huomaan. Ystäväni asuu sopivan matkan päästä kaupungin keskustasta asuinalueella, jota on peltojen päälle aloitettu rakentamaan vasta 1990-luvulla. Rinnetalolta oli kauniit maisemat järvelle. Talon ympärillä oli selkeästi uutta rakennuskantaa, joka onneksi oli osattu rakentaa tuhoamatta alueen puustoa. Männyt ja koivut eivät olleet tällä vuosituhannelle istutetun näköisiä. Teimme aamukävelyn rantaan, ja täytyy nostaa hattua Jyväskylän kaavoittajalle, joka oli saanut hyvin säilytettyä kauniin rantamaiseman, vaikka kolmenkymmenen metrin päässä alkoi hulppeat omakotitalot. Olisi ollut hieno kokemus päästä veneellä katsomaan miltä ranta näyttää järveltä päin.

Olen ollut Jyväskylässä aiemmin ja nähnyt keskustan elämänmenoa, joten oli mukava, kun ystäväni näytti uusia puolia kaupungista. En ollut käynyt kertaakaan aiemmin Vesilinnassa, harjulla sijaitsevassa vesitornissa. Näkymät olivat huikeat ja aurinkokin suosi meitä paistamalla pilvien välistä. Ilta-auringossa olikin ihana istua terassilla, syödä ja ihailla veden ja metsän vuorottelua maisemassa. Samaan iltaan kuului myös ihastuttava puistokävely Naissaaressa, jossa on ollut sahatoimintaa aiemmin ja nyt kanava ja sähkölaitos sekä ihastuttava kahvila. (Matkan kahviloista ja herkuista tulee myöhemmin oma päivityksensä.)

Jyväskylää Vesilinnasta katsottuna. Sattui aika pilvinen päivä, mutta suihkulähde näytti ryöppyävän säässä kuin säässä. 

Vesilinnan torni tuli kuvattua terassilta, muuten rakennus unohtui kuvata.

Naissaaressa oli yksityisiä asuntoja. Tämä näytti todella kauniilta ja tutustumisen arvoiselta lähemminkin. En kehdannut lähteä kyselemään iltasella pääsisikö rakennusta kiertämään lähemmin ja kuulemaan sen historiasta.  Ehkä vielä joskus.

Kanavan täyttöä en ole tainnut nähdä sitten lapsuuden Saimaan aikojen.

Naissaaren puistoalue kiersi ympäri rantaa. Hopeapajut olivat parhaimmillaan. 

Lomareissu jatkui Jyväskylästä Kangasniemelle, jossa näin ihan mukavan kesäteatteriesityksen Olavi Virrasta. Tämä taisi ollakin kesä ainoa kesäteatterireissu. Toisaalta viimeiseen kymmeneen vuoteen on tainnut kuulua lähes joka kesä yksi teatteri-ilta, joten perinne jatkuu sen osalta.