Tiet, jotka risteävät jossain muualla

Kun istuu bussissa ja pimeys on ikkunan takana tummempaa kuin mustan takin vuori, pohtii koska on oikeasti aika jäädä pois. Tuntemattomille seuduille matkatessa ei voi kuin luottaa annettuihin ohjeisiin, aika-arvioihin ja omaan tuntemukseen. Tai sitten rohkeasti kysyy vierustoverilta. Joskus sen uskaltaa tehdä, mutta yleensä vain toivoo, että painaa nappia juuri ennen oikeaa pysäkkiä.

Pimeydessä ei pitäisi olla mitään pelättävää. Silti sen katsominen lasin läpi on lähes yhtä tuskaista kuin sen syleilyssä seisominen. Vaikka tietäisi tien kohtaavan toisen ja lopulta määränpään, on askelissa silti epävarmuutta tai valheen täyttämää rohkeutta. Jokainen askel on otettava, vaikka ne veisivät taaksepäin, kohti kahden muun tien risteymää. 

Seurasin ikkunasta vierasta maisemaa ja harmaita pilviä. Vilkuilin pysäkkien nimiä ja odotin. En luottanut aika-arvioon enkä oikein ohjeisiin. Oma pelko pysäkin ohi ajamisesta oli liian vahva. Kunnes tuli mutka, toinen ja alamäessä rakennus, päämäärä. Sitten pystyi taas helpommin hengittämään. 

Ehkä olisi kuitenkin pitänyt ajaa ohi ja katsoa missä tie loppuu. Mitä vielä ikkunan takaa näkyy. Missä vaiheessa kaupunki olisi muuttunut pelloksi, tie poluksi ja oma matka paluuksi. Ehkä olisi pitänyt odottaa pimeyttä ja sen syleilyä. Mustan puhuvaa kaupunkia ja niitä teitä, jotka risteävät tulevaisuudessa. 

Pimeyttä, valoa ja heijastimia

Onneksi kaupungit alkavat syksyllä olla pimeitä. Näin on mahdollista nähdä ihan toinenlainen puoli ympäröivästä maailmasta. Kuljin viime viikolla jokirantaa pitkin, enkä voinut olla ihmettelemättä erilaisten valaistusten käyttöä. Uusitun Pinellan edessä oli hauskat suuret kukkaruudut, jotka hehkuivat kylmää valkoista valoa. Kukkaruukkuihin oli vielä laitettu pienet kuuset. Hymyilytti nähdä ne, mutta kohta sitä jo vakavoitui. Hienosti remontoidun Pinellan viimeisestä ikkunasta loisti sininen valo. Ei mikään pehmeä utuinen valon häivähdys vaan kirkas sininen diskovalo. Hetken aikaan olin todella hämmästynyt. Onhan eriväriset valot lisääntyneet valaistuksissa, mutta jotenkin tässä kohtaan väri oli aivan väärässä paikassa. Tavoitellaanko ravintolassa modernia vai vanhaa vai niiden ei niin yhteen sulautuvaa rinnakkaiseloa?

Olin seuraamassa lauantaina Speak No Evil-esitystä linnan ympärillä. Minun ei alunperin ollut tarkoitus mennä katsomaan sitä, mutta kun kuulin tuttavani esiintyvän siinä innostuin lähtemään ystäväni mukaan. En tiennyt mitä oikeastaan odottaa. Kotimaiset spektaakkeliesitykset, joita olen nähnyt, eivät ole olleet kovinkaan onnistuneita tai mieleenpainuvia. Speak No Evil'iin oli loistavasti osattu yhdistää fyysinen tila, monialainen osaaminen ja pimeän, varjon ja valon leikki. Tarina itsessään ei ollut kovinkaan kummoinen, mutta se oli osattu kertoa hyvin erilaisin elementein ja linnan puiston, että itse rakennuksen hyödyntäminen oli oikein onnistunutta. Erityisen hienosti oli toteutettu parimetrisistä noin viiden metrin korkuisiin nousevat liikuteltavat hirviöt. Niissä oli mielikuvitus lentänyt onnistuneesti ja niitä liikuttelevat taideakatemialaiset osasivat tuoda niiden mahdollisuudet mahtavasti esiin. Linnan seinään heijastuneen hirviöiden varjot olivat jo itsessään mielenkiintoista seurattavaa.

Heijastimen käyttö on ollut aina itsestään selvä asia, ainakin minulle. En kuitenkaan ole koskaan yhdistänyt sitä lakiin. Heijaistimen käyttö on kuitenkin yksi niistä asioista, joiden avulla lailla yritään turvata ihmisten turvallisuus. Onhan kansalaisen heijastimen käyttö yhteiskunnalle halvempaa, kuin hoitaa neliraajahalvaantuneita. Kaupungilla liikkuessa heijastimia näkee kuitenkin yllättävän vähän. Tuntuu siltä, että ihmiset luottavat katuvalaistukseen enemmän kuin pieneen muovinpalaseen, vaikka se saattaisikin parantaa turvallisuuttasi kymmenkertaisesti. Luotammeko vain kaupungin valaistuun turvallisuuteen liikaa? Keskustan alue koki tämän kuun alkupuolella pimeän hetken, kun sähköt menivät keskustasta ja kahdeksannesta kaupunginosasta. Kaikkialla oli mustaa. Missä olivat kulkijoiden heijastimet, kun katuvalot olivat sammuksissa?

Toisaalta pimeys on ihanaa, koska sinne voi hävitä.


Speak No Evil oli osa kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaa.