Näytetään tekstit, joissa on tunniste kahvi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kahvi. Näytä kaikki tekstit

8. heinäkuuta 2014

Turistista pyöräilyä ja harhailua menneessä

Sosiologi John Urry on turismin tutkimuksessaan kirjoittanut erilaisten opaskirjojen ja oppaiden merkityksestä turistiseen kokemukseen. Ne ovat jopa määrittämässä osaa turistin valitsemista rooleista. Urryn tutkimus tuli eilen mieleeni, kun päätin tutustua polkupyörällä kaupunkiin. Muistelin ensin mitä talonemäntä oli minulle edellisenä iltana ajomatkalla esitellyt ja palasin, suurin piirtein, samaa reittiä juna-asemalle. Sen jälkeen utelias seikkailija minussa sai pyöräilemään omakotitaloalueilla katuja ristiin rastiin. Etsin vanhaa ja näin paljon eri ikäistä rinnakkain.


Ystäväni sanoisivat, että huomaisn tämän talon juuri sen värin takia. Se voi hyvin pitää paikkansa. mutta enemmän minua kiinnosti sen muodot, olemus. Erityisesti minua viehätti se, että se on kunnostettu. Monessa kaupungissa tälläisiä kauniita vanhoja kivitaloja taloja on purettu pois, koska ne ovat vuosikymmenien aikana rapistuneet "häpeänpilkuiksi". 

Ajellessani minulle tuli yllättäin hyvin kotoisa olo. Tuttuuden tunne oli valtava ja samalla hetken tajusin, että ympärillä oli hyvin samannäköistä kuin lapsuuteni Tykissä, Lappeenrannassa. Hiekkatiet, vierekkäin rapattuja taloja ja puutaloja, vihreitä pihoja, kaukana häämöttäviä kerrostaloja, ihmisten olemus ja askel. Tätä tunnetta ei ole tullut vähään aikaan.

Tämän talon kohdalla se tapahtui. Muistijäljet lapsuudesta ottivat vallan. Annin kauppa tuli heti mieleeni, kun näin tämän talon tien varressa. En kehdannut ottaa pihanpuolelta kuvaa. Siltä puolelta se olisi näyttänyt enemmän siltä 80-luvun tykkiläiseltä kulmatalolta. 

Tuttuuden hakeminen kuuluu osaltaan kaupungin kokemiseen. Uudet asiat liitetään olemassa oleviin muistoihin ja tietoihin, ja niitä arvioidaan suhteessa toisiinsa. Talonemäntä yritti sunnuntaina puhua sen puolesta, että tähän kaupunkiin kannattaa muuttaa. Pyörälenkin jälkeen minulla oli samanlainen olo. Ehkä se johtui kuitenkin vain siitä turvallisuuden tunteesta, jota juuri eilen kaipailin.


Jotta olisin oikein kunnon turisti, niin toimin kuten Urrykin on tutkimuksissaan osoittanut, noudatin paikallisen neuvoa iltapäiväkahvipaikan suhteen. Kahvila ja pikkupuoti Pompoti oli ihastuttava. Palvelu todella hyvää ja he auttoivat minua myös pienessä pulassani. (Kynästä loppui muste niin en saanut kirjoitettua kirjettäni).


Pompotin kinuskipiirakka oli niin makeaa, että olisin voinut ottaa toisenkin palan.
Turistiseen kokemukseen kuuluu myös sen jakaminen niille, jotka eivät ole läsnä. En vielä ostanut kortteja, saa jäädä museovierailujen yhteyteen, mutta kirjoitin kirjeen ystävälleni. Jo ensimmäisestä päivästä sain useamman sivun tekstiä. 

Turistipyöräilyn lisäksi päivääni kuului juuri sitä miksi olen täällä eli talonvahtimista. Iltapäivästä oli niin kuuma, etten jaksanut edes istua ulkona vaan päädyin sisälle lukemaan. Illalla grillailin ja kävin kävelemässä juuri auringonlaskun aikaan. Päivä ei olisi voinut olla paremmin kohdallaan.


Keittiönikkunan näkymä kymmenen jälkeen.

23. helmikuuta 2014

Lapsuuden kaupungin muutoksia ja pysyvyyttä

Olin perjantaina lomapäivällä Porvoossa. Harvemmin käyn lapsuuden kaupungissa vierailulla, jolla ennättäisi käydä muuallakin kuin sukuloimassa. Iltapäivälle minulla ei ollut muuta ohjelmaa kuin kaksi: käydä syömässä jossain uudessa ravintolassa ja yhdessä museossa.

Ravintolaksi valitsin kehuja saaneen Sinnen. Yksin ravintolassa käymisessä on etunsa. Voi rauhassa katsella ympärille, lukea kirjaa, valokuvata... eli häiritä muita vieraita poikkeavalla käytöksellä. Paikkana Sinne on ihastuttava. Suurista ikkunoista näkee 2000-luvulla rakennetun asuinalueen, kirkon katon, jokirannan laivat ja kivitalot. Sisällä on avaruutta ja selkeyttä sekä samanaikaisesti jotain mennyttä koivuhalkoina pöydillä. Ruokalista oli houkutteleva, lopulta valitsin menu Borgån.

Leivän syöjän paratiisi.
Varsinkin kuminanäkkäri oli ihanaa. 

Alkuruoka oli kevyt, raikas... Makunystyröitä hellivä. 

Pääruokana kuhaa. Juuri oikein paistettuna. Nam.
Annoksessa oli myös kiinalaista minimaa-artisokkaa.
 Oikein mukava löytö. Mistäköhän sitä voisi ostaa?

Kolme pientä suklaakakkupalaa.
Kaunis, makoisa annos ja sopivan kokoinen aterian päätös. 

Museokohteeksi valikoitui Runebergien koti. Olin käynyt siellä varmaan viimeeksi yli viisi vuotta sitten. Kotimuseoiden hienoutta on se, etteivät ne muutu. Tai no peikonlehti oli mielestäni taas kasvanut. Harmi, ettei museossa voi ottaa kuvia. Paljon pieniä yksityiskohtia olisi linssin alle mielellään ottanut. 

Runebergien talon seinässä oleva kyltti on vaihdettu.
Nykyinen on mielestäni oikea valinta. 

Kävelysiltaa pitkin pääsee kaupungin uudelle puistolle. Olen kerran aiemmin kävellyt siellä kesällä.
Talvellakin se on karun kaunis. Keskellä puistoa on vuoden 1809-muistomerkki.
Yksityiskohtia toisensa perään. A niin kuin Aleksanteri?
Iltapäivän päätteeksi äidin kanssa Cafe Cabriolessa teellä ja kahvilla.
 Ihanat kupit ja makeat herkut. Aina varma valinta Porvoossa.


Lapsuuden kaupunkiin jäi vielä monta kohdetta, joissa en ole moneen vuoteen käynyt. Ensi kerralla ehkä Holmin taloon.


- - - -
Missä kävin:



6. marraskuuta 2011

Kaduilta kahviloihin ja katoavia kahviloita

Viimeisten vuosien aikana on minulle ja ystävilleni muodostunut kantakahviloita. Jokaisella kahvilalle on oma tarkoituksensa ja joskus tämä näkyy myös tilauksissa. Kuluneen kesän ja tämän syksyn aikana kantakahviloissamme on tapahtunut muutosta. Osa on ollut ihastumisia, löytymisiä ja osa taas kyynelet silmiin tuovia menetyksiä...

Ensimmäinen muutos oli yllättävän positiivisen sattuman tulos. Kun aikoinani hain ensimmäistä kertaa opiskelemaan Haminassa opiskelun jälkeen, kävin pääsykokeissa Turussa. Pääsykoematkalla mukani oli äitini ja tuttavaperheemme vei meidät Apteekkimuseon yhteydessä olevaan Qwenselin kahvilaan. Käyntimme oli kuin pääsykoekirjaan astuminen. (Pääsykoe kirjana oli 1800-luvun kaupunkitilassa liikkumista.) Vaikka kaupungin kahviloihin tutustuminen alkoi juuri tästä kahvilasta, unohtui sen olemassa olo minulta lähes kymmeneksi vuodeksi. Tänä kesänä löysin Qwenselin kahvilan uudestaan. En tiedä oliko omistajanvaihdoksella vaikutusta asiaan vai tuliko vain tarve saada uusi paikka.
Qwenselissä oli vaihtunut omistaja alkukesästä. Uudella pitäjällä on ollut aiemmin pitopalveluyritys (kai) Piikkiössä. Kesän ja syksyn makeat ja suolaiset vaihtoehdot ovat kaikki olleet aivan ihania niin viikunapiirakasta raparperimarenkiin. Kävimme ystäväni ja kahvilan omistajan kanssa kesällä mielenkiintoisen keskustelun, kun omistaja kysyi meiltä (tuntemattomilta asiakkailta) olivatko hänen tuotteensa missä hinnoissa verrattuna kaupungin muihin kahviloihin. Totuuden mukaisesti sanoimme hintojen olevan aika alakanttiin ja niissä olisi varaa reilustikin nostamiselle. Syksyä kohden hinnat nousivatkin, mutta eivät kuitenkaan niin paljon, että olisi kauhistuttanut.

Toinen muutos oli Mansikkapaikan lopettaminen, joka meni itseltäni oikeastaan täydellisesti ohi. Mansikkapaikka oli ensimmäisten opiskeluvuosieni kantapaikka ja omistajarouvalla oli jopa vaikutusta tiettyihin valintoihin toisena opiskeluvuotenani. Aloitettuani päivätöissä ja muutettuani ei Mansikkapaikka ollut enää kotimatkani varrella ja vähitellen siellä käyntien määrä harveni. Kuluneena kesänä ystäväni kanssa pohdimme, että pitäisi siellä käydä, mutta kellonaika oli väärä tai olimme aivan toisella puolella kaupunkia ja asia jäi. Syyskuun alussa sain yllätyksekseni huomata, että Mansikkapaikka oli lopettanut toimintansa. Niitä kakkuja, suolaisia piirakoita ja ihania korvapuusteja jää kyllä kaipaamaan. Ja tietenkin omistajarouvan lämmintä, omistautunutta otetta.

Kantapaikkojen väheneminen ei tänä syksynä loppunut Mansikkapaikan sulkeutumiseen. Kuluneella viikolla jouduin surukseni kuulemaan, että reilun vuoden pystyssä ollut Bossaliina lopettaa. Ihana, rentohenkinen kahvila Maariankadulla sulkee ovensa 12.11. Bossaliina on vuoden sisällä noussut hyvin keskeiseksi kantapaikaksi minun elämässäni. Siellä on tullut vietettyä iltapäiviä neuloen, lukien ja juoden hyvää kahvia tai teetä. Lounasvaihtoehdot ovat olleet aina herkullisia ja annoskoissa ei olla pihtailtu. Brunssit ovat vieneet parikin tuntia, kun kaikkea on pitänyt kokeilla. Bossaliinan kaksi nuorta omistajatarta ovat omalla hersyvällä rohkeudellaan tuoneet kaupunkiin mukavan rentoa läsnäoloa. Paikka on ollut kuluneen vuoden aikana monen elämääni muuttaneen tilanteen näyttämönä. On surullista, että tällaisia loistavia paikkoja häipyy kaupungista.

Tuntuu kuin tuttujen kahviloiden lopettamisen myötä osa muistelun ja kokemisen mahdollisuuksista katoaisi. Toivottavasti näemme vastakin Bossaliinan neidit ja Mansikkapaikan rouvan pitämässä kahvilaa.

Jotta ei jäätäisi surun alhoihin täytyy muistaa myös syksyn kahvilalöytö. Pieni ihastuttava makeahetki on Kahdeksannessa kaupunginosassa oleva Kahvila Pikku Josefiina. Valitettavasti se on tilallaan pieni, joten siitä ei varmastikaan muodostu seurustelukahvilaa, mutta sen marjapiirakka vei kielen mennessään ja erittäin halpa hinta kevensi opiskelijan kukkaroa yllättävän vähän. Pussitee on aina pussitee, joten ehkä Pikku Josefiinasta voi tulla kilpailija Kosken leipomolle viikonlopun kotiin ostettavien herkkujen osalta. Ehkä.


Nykyisiä ja tulevia kantapaikkoja (myös tekstissä mainitsemattomia)
Pikku Josefiina
Cafe Art
Bossaliina
Cafe Mansikkapaikka
Latte Cafe
Kosken leipomo