Saaren saarella ja ikkunassa

Mistä voi olla ylpeä? Vaikea kysymys; sellainen, jota ei oikeastaan saisi edes tässä yhteiskunnassa aina esittää. Olen itse usein ylpeä, mutta harvoin sanon sitä. Nyt olen suunnattoman ylpeä nuoresta naisesta, jolta sain ensimmäisen piirustuksen lähes 20 vuotta sitten. Nyt hän on kuvataiteilija, jonka ihmeellinen maailma avautuu tuhansine tarinoineen tauluissa ja veistoksissa. Sain käydä katsomassa hänen näyttelyään Turussa Tuulenpesässä. Ihmetellä sitä luovuuden ja ideoiden määrää mitä yhteen näyttelyyn on saatu. Sitä tarinoiden virtaa mitä nuoresta naisesta voi löytyä.

http://liisesaari.tumblr.com/post/127852468519/meanwhile-in-andromeda-blueberry-submarine

Olen onnellinen ja ylpeä siitä, että elämässäni on ihmisiä, jotka tekevät heille rakkaita ja arvokkaita asioita. Ihmisiä, jotka uskaltavat heittäytyä ja luoda uskomattomia asioita. He luovat käsinkosketeltavia muistoja ja keinoja saada arki paremmaksi. Olen ylpeä Liisestä ja Jospelista. Olen ylpeä veljistäni, heidän puolisoistaan, äidistäni ja isästäni. Olen ylpeä S:sta. (Ja siitä kuinka hän jaksoi leikata ja leikata paperilappuja, kun tarvitsin apua.)

Joskus olen myös ylpeä itsestäni. Niin kuin viime viikolla, kun sain ensimmäistä kertaa painosta koevedoksen kirjoittamastani materiaalista. Tai kun paistoin maksaa ja pihvit jäivät sisältä juuri oikealla tavalla vaaleanpunaisiksi. Rohkeammin pitäisi olla ylpeä tehdyistä asioista, onnistumisesta ja pienistäkin asioista.

Tämä blogikirjoitus piti julkaista jo kuun alussa. Ihan sen takia, että halusin ihmisten vierailevan ystäväni taidenäyttelyssä ja halusin kertoa Turun reissustani, näyttelystä, Osteria Ovosta, Ruissalon auringonkukkapelloista ja monesta muusta asiasta. Kirjoitus jäi kuitenkin ensimmäiseen kappaleeseen ja vasta nyt kirjoitin sen loppuun. Ehkä se oli tarkoitettu, koska tässä kuussa olen ollut enemmän ylpeä läheisistäni kuin olisin osannut kuvitella.

http://liisesaari.tumblr.com/post/127935062744/meanwhile-in-andromeda-sunflower

Kun on jotain kädessä,

silmien edessä

ja selän takana lämmittämässä,

tuntee elämän

hetken ja arvoituksen.

Paikallista historiaa ja valtakunnallista lasia

Talonvahdin tehtäviltä ennätin viikolla myös museoihin. Kävin jo keskiviikkona katsomassa kaupunginmuseossa paikallishistoriaa ja häänäyttelyä. Eilen suuntasin Suomen lasimuseoon. Siellä olen käynyt viimeeksi joskus 10-vuotiaana. En ole vielä tottunut kuvaamaan näyttelyissä. Otin kuvia hyvin vähän ja enemmän kokonaisuuksista kuin erikoisuuksista tai historiallisesti merkittävistä asioista. Lasimuseossa ohitin lähes kokonaan taidelasin. 

Riihimäen kaupunginmuseo oli hyvin tavallinen. Paikallishistoriaa tuotiin eri tavoin esiin, mutta vieraspaikkakuntalaiselle jäi paljon tyhjiä aukkoja, koska talojen nimet ja paikalliset kuuluisuudet eivät nimenä sanoneet mitään. Kokonaista tarinaa ei saanut. Paljon oli  myös esineistöä, jota ei ollut millään tavalla selitetty. Ihastuttavia esineitä ja hauskoja yksityiskohtia kuitenkin löytyi ja näyttelyssä oli keksitty hyviä ratkaisuja interiööreissä. Kannattaa vierailla, mutta ehkä jonkun paikallisen kanssa. 

Museon eteisessä oli iso taulu täynnä vanhoja mainoksia. Niitä olisi voinut lukea pitempääkin.
Mainonnan historiassa näillä on oma paikkansa ja paikallishistoriassa ne
kertovat hyvin paljon kaupungin kasvusta ja kehityksestä. 

Vaikka pastilliautomaatti ei ole maailman käyttökelpoisin esine
tämän päivän kodissa, olisi ihana saada kotiin tälläinen. 

Ehkä yksi kauneimmista ja erikoisimmista maljakoista, jonka olen nähnyt.
Vaikka maljakon tekijästä/valmistajasta ei ollut tietoja esillä, sen tarina oli
kerrottu ytimekkäästi vieressä olleessa kortissa.
Tarina kertoi myös maljakon muuttuneen arvon. 

Olohuoneinteriööri oli yksi näyttelyn osista. ERityisesti tv-kaappi ja
 heksagonin mallinen pöytä kiinnittivät huomioni. Vieressä oli keittiöinteriööri, jossa oli
vanha pöytäkokoinen tiskipesukone. Se oli aika makea kanssa. 

Häänäettelyssä oli kymmeniä vanhoja häävalokuvia 1800-luvulta nykypäivään.
Häämuodin muutosta oli mielenkiintoista tarkastella niiden kautta.
Harmi, että tietoihin oli päätetty laittaa vain hääpäivä ja parin nimet.
Olisi ollut kiinnostavaa tietää enemmän vaatteista,
valokuvauspaikoista tai kuvaajista. Näyttelyssä oli myös muutamia säilyneitä pukuja. 

Lasimuseossa jätin kuvaamatta kokonaan ensimmäisen kerroksen näyttelyn, jossa oli lasinteon historiaa Suomessa. Muutamaa uutta videopätkää lukuunottamatta vaikutti siltä, ettei näyttelyssä ollut muuttunut mikään sitten 1990-luvun. :) Kai se kertoo hyvästä perusnäyttelystä.

Toisessa kerroksessa oli Nuutajärven historiasta kertova näyttely.
Värit ja muodot saivat minua lumoihinsa ja löysin mielenkiintoisia uusia esineitä
ja opin paljon suomalaisesta lasintekemisestä. 

Näyttelyn toisesta kerroksesta löysin isoja lasipulloja, joiden merkitystä en ole tiennyt/muistanut.
Ihana oppia uutta sekä esineistä että historiasta.

Näistä etiketeistä vain keskellä oleva soda water oli ennestään tuttu.
Onko Step ollut Jaffaa ennen vai sen rinnalla ollut tuote?

Kolmannessa kerroksessa oli vaihtuva näyttely uudemmasta lasituotannosta nimellä "Lasimiehet Jake and Jones".
Tämän vadin teosta oli näyttelyssä video, joka sai ihailemaan lasinpuhaltajien ammattitaitoa. 

Lasimuseo on myös rakennuksena kiinnostava nähdä. Kahvilassa oli täysin mennyt maailma. Sitä ei voi kuvata edes retroksi, koska vaikuttaa siltä, että se  on alkuperäinen sisustus eikä uusinta mennestää. Kannattaa käydä.


- - - -

Missä tuli käytyä?
Riihimäen kaupunginmuseo
Suomen lasimuseo

Ja se metsästysmuseo löytyy aivan lasimuseon vierestä, jos se sattuu kiinnostamaan.

Käsinkosketeltavaa heräämistä

Olimme päättäneet ystäväni kanssa jo alkuviikosta, että menemmän Helsingissä katsomassa Kustaa Saksin näyttelyn. Minua kiinnosti nähdä kuinka lähes 200 vuotta vanhalla kudontatekniikalla tehdään tänä päivänä seinävaatteita. Enkä myös ollut aiemmin käynyt Korjaamolla, joten näyttelyn kautta tulisi nähtyä myös tämä Taka-Töölön taidetila.  

Piilossa näkyvillä (2013) oli yksi näyttelyn kiehtovimmista teoksista.

Teoksiin sai koskea, mikä on kokemuksesta kiinnostuneelle iso asia. Katsomalla ensin kauempaa ja sitten tuntemalla sormenpäissä ja kämmenellä kudotut pinnat sai hyvin moniulotteisen käsityksen siitä minkä edessä juuri nyt on. 

Jacquard-tekniikalla tehdyissä kudonnaisissa oli ihmeellisiä yksityiskohtia. Katiskassa (2013) -kudonnaisen yksityiskohta näytti hapon syövyttämältä ja tuntui pehmeän ja röpelöisen kohtaamiselta. 

Katiskassa (2013) näytti ensin uivan koi-kaloja, mutta olisikohan ne kuitenkin saaneet muotonsa hauelta.... Näyttelyn nimi oli Hypnopompic, joka näyttelytekstin mukaan viittaa heräämisen aistiharhaan. 

Kuu, planeetta vai jotain aivan muuta?

Löysin ihanan sinisen ja sen karheuden. 

Kurkistin yhden taakse. Sinne piiloutuvaa taideteosta ei voi nähdä ja se on suuri harmi. Vielä on siis näyttelyiden kehittämisessä mahdollisuuksia.  

Kuinkahan monta lankaa oli yhdessä kudonnaisessa?  

Vaikka näyttely ei koostunut kuin kahdeksasta Jacquard-kudonnaisesta, se oli seisahdutttava. Kun rauhassa katseli, koski ja antoi teosten hiljaa paljastaa tarinoitaan tuli lähes unenomainen levollinen olo. 

Mietin tätä kirjoittaessa mikä olisi oikea termi näkemilleni töille. Teosten esittelyissä käytettiin termiä Jacquard-kudonnainen valmistukseen käytetyn kutomakoneen mukaan. Mieleeni tuli näyttelyssä keskiaikaiset seinävaatteet ja mummolani seinällä ollut ryijy. Voisiko kaikkia termejä käyttää?

- - - - - - -

Kustaa Saksin haastattelu Helsingin Sanomissa.

Korjaamon näyttelyt ovat muutes ilmaisia. Kustaa Saksin näyttely on auki 15.9. asti.

Taidetta monessa tilassa

Hieman surullisena kirjoitan tätä tekstiä. Surullisena siksi, että Mäntyharjun kulttuuritarjonta on hyvää, mutta sieltä tunnetaan usein vain Taidekeskus Salmela ja tässä tekstissäkin painopiste on kyseisessä yksityisessä yrityksessä. Olisi ihana sivuuttaa koko paikka, mutta en vain voi, koska se omalla tavallaa lumosi. Ei samalla tavalla kuin pappila, jossa oli mahdollista asua. Salmela lumosi taiteella ja massoille rakennetulla muka-kulttuurihistoriallisine-entisöinnillä. Saman aikaisesti sitä itkee ja nauraa itselleen. Miten voi mennä klassiseen ansaan ja ihastua elementteihin, joiden tarkoitus on toinen kuin kulttuurinen säilyminen?

Salmelan alue koostuu useammasta rakennuksesta, jotka ovat osa Mäntyharjun vanhan keskustan historiaa. Vierailijoita taidekeskuksessa oli kymmeniä; yhdessäkään rakennuksessa, huoneessa, ei saanut olla rauhassa katselemassa vaan aina piti väistää tai antaa tilaa. Teoksia oli esillä yli sata, joten aikaa tarvitse jonkin verran.

Salmelan päärakennus on vanhassa väentuvassa. Alunperin rakennus ei ole tältä näyttänyt vaan on ollut mustaa puuta (tervattu?). Salmelan nettisivujen mukaan rakennus on ollut tämän näköinen 1920-luvulla. Mistäköhän tämä tieto on peräisin?

Salmelaan kuuluu Domanderin näyttelyalue. Harmillista, että sisältä ei löydy huonekaluja lähes ollenkaan. Rakennuksista on karsittu kulttuurihistoriallinen sisältö ja korvattu taiteella. No taidemuseo/keskus ei ole sama asia kuin kulttuurihistoriallinen museo. 

Salmelan alueelle on myös 2000-luvulla rakennuttu vanhojen piirustusten perusteella huvimajoja. Kuvassa vasemmalla on Aino Aallon suunnitelema ja oikealla Engelin huvimaja. Etualalla oleva lahtilampi oli kuulemma tulvinen keväällä aina huvimajoille saakka. 

Vivi Lönn'in huvimaja on avoimempi kuin muut alueelle rakennetut. 

Jokaisessa huvimajassa oli myös tietokilpi, mutta aika lähelle sai mennä ennen kuin tekstistä sai selvää. 

Löysin monta uutta taiteilijaa vieraillessani Salmelassa. Ehdottomaksi suosikikseni nousi Tuula Lehtinen, ja jos lomakassaa olisi ollut vähän enemmän olisi ehkä joku Monrepos-sarjan teoksista lähtenyt mukaani kotiin. Lehtinen oli tavoittanut teoksissaan suomalaisten ihanteellisen muiston Monrepos'ta. Tiina Suikkasen kukka-aiheet olivat myös näyttelyn mieleenpainuvimpia teoksia.
Puistoalueelle oli rakennettu hyvimajojen lisäksi myös veistospuisto, jossa oli esillä sekä vanhempia että uudempia veistoksia.

Veistospuistossa oli Nina Ternon tuotantoa, johon olin tutustunut jo edellisenä päivänä Iso-Pappilan navetassa. 

Salmelassa käynti oli samanaikaisesti täynnä ihmetystä, löytämistä ja surua. Niin paljon olisi alueella annettavaa, mutta siitä oli rakennettu oma saarekkeensa, jonka ulkopuolelle ja menneisyyteen ei kunnolla nähnyt. On kuitenkin hienoa, että suomalaisia nuoria taiteilijoita pääsee näin keskitetysti esiin ja heille annetaan tilaa luoda uutta. Tämän takia Salmelaan voi palata toistekin.

Salmelan museoalueelta löytyy vastaus yhteen ristikoissa yleisesti haettuun sanaan. Kuka tietää millä nimellä tätä rakennusta kutsutaan?

Lumesta, vedestä ja mahdollisuudesta

Katselin eilen ravintolan ikkunasta, kun 150 vuotta täyttävän Stockmannin katolta lumi valui pehmeästi katon reunalle ja pöllähti ilmaan hennoksi pilveksi hajoten kohta tuulen mukaan. Lumesta nauttiminen käy monella tapaa. Itse en ole hiihtäjäsorttia, mutta ymmärrän hyvin kuinka lumisista metsämaisemista nauttiminen voi rentouttaa hitaasti lykkiessä eteenpäin. On hauskaa seurata lapsia ensimmäisillä luistimilla ja heidän muksahduksia lumikasaan.

Itselle lumi merkitsee kaupungin muuttumista. Lumi tuo mukanaan rauhallisuutta, hiljaisuutta ja peittyviä kattoja. Kattojen tarkastelu on rauhoittavaa, rentouttavaa. Varsinkin viime aikoina, kun lumi ja tuuli ovat tuonneet niihin uusia muotoja, kuvioita ja elementtejä. Tietenkin samalla tulee tarkasteltua koko taloa, mutta katot puhuvat hyvin omaa kieltänsä, jota en ole vielä edes tavoittanut kunnolla. Lumi ei tee kaikesta samanlaista, vaikka peittääkin ne valkoiseen vaippaansa.

Ja kun lumi sulaa on jäljellä vettä, paljon vettä. Kevään hankintalistassa on saappaat. Vettä olen joutunut pohtimaan uudelle tavalla viime aikoina. Kaupungissa vesi on sekä näkyvää että piilossa. Viemäreissä kulkee vesimääriä, joita ei voi ymmärtää. Suihkulähteet, lammet, joet... Näkyvää ja rakennettua vettä on ympärillä loppumattomalta tuntuva määrä. Siksi tuntuu oudolta miettiä veden loppumista. Puhtaan veden katoamista tai sen kuljettamista pitkästäkin matkasta. Mielenkiintoisen aspektin aiheeseen antaa Designmuseon näyttely. Omaa läträilyä voi aina hillitä, mutta myös kehityksen tukeminen on tarpeellista.