Näköaloja ikkunoiden takana

Katselin uutenavuotena sohvaltani kaupungin järjestemää ilotulitusta. Koska tiesin kokemuksen olevan kohdallani viimeinen, se jäi värisemään minussa erityisellä tavalla. Olohuoneeni ikkunasta avautuva maisema  on ollut minulle tärkeä koko sen ajan mitä olen asunut kirkon vieressä. Puiston isot puut ja Mikaelin kirkon sirot muodot ovat piirtyneet verkkokalvoilleni lähtemättömästi.

Sillä on merkitystä mitä ikkunan takana on. Näköalalla on ainakin minulle yhtä iso merkitys kuin sillä miten helppoa on liikkua kotoa lähipalveluihin. Olen katsonut ikkunoista ulos todella paljon viimeisen puolen vuoden aikana. Varsinkin junan ja bussin ikkunasta, mutta myös hotellien, leirikeskusten, työhuoneiden ja ravintoloiden ikkunasta. Ikkunan läpi katsottuna tilat ovat jotenkin epätodellisia. Kun niitä voi aistia vain vain yhdellä aistilla, tuntuu kuin yli puolet asioista puuttuisi. Samalla kuitenkin mielikuvitus herää ja ulkona vihmovan tuulen ja sadepisarat voi tuntea poskilla. Tai ainakin minulla mielikuvitus täydentää puuttuvat aistimukset.

Olen miettinyt niitä ihmisiä, joiden ikkunoiden takaa näkyy vain roskiksia, toisten talojen harmaita seiniä ja teollisuusalueita. Vaikka ovathan nämäkin näköaloja, mutta ovatko ne sellaisia, jotka saa ihmiset ulos kotoa; liikkumaan, ihmettelemään ja nauttimaan?

Olen lukenut C.I. Lewisin Paholaisen kirjeopistoa. Siinä sivutettiin pommitettuja kaupunkeja ja muistin omasta graduaineistosta haastateltavien suhtautumisen pommitettuun Lontooseen. Sitä ei ollut, ainakaan niissä muistoissa. Katoaako epämieluisat näköalat meistä? Unohdammeko sellaiset näkymät, jotka eivät tuota positiivista kokemusta? Katsommeko ulos ikkinoista, jos sieltä näkyy vain roskia, rikkinäisiä pihakaluisteita, romahtavia taloja... Täydennämmekö ikkunan takana olevaa kuvaa miellyttävämmillä mielikuvilla.

En katsele enää kirkkomaisemaa. Ainakaan tuota kyseistä. Jatkossa näen ikkunasta metsän ja sisäpihan.  Miten nopeasti alan nähdä sen, enkä entistä maisemaa?  Kuinka kauan täydennän uutta näkymää? Koska luistinrata pyyhkiytyy verkkokalvoltani? Koska katson sohvaltani koivunlehtien puhkeamista muistamatta vaahteroita?