Turistista pyöräilyä ja harhailua menneessä

Sosiologi John Urry on turismin tutkimuksessaan kirjoittanut erilaisten opaskirjojen ja oppaiden merkityksestä turistiseen kokemukseen. Ne ovat jopa määrittämässä osaa turistin valitsemista rooleista. Urryn tutkimus tuli eilen mieleeni, kun päätin tutustua polkupyörällä kaupunkiin. Muistelin ensin mitä talonemäntä oli minulle edellisenä iltana ajomatkalla esitellyt ja palasin, suurin piirtein, samaa reittiä juna-asemalle. Sen jälkeen utelias seikkailija minussa sai pyöräilemään omakotitaloalueilla katuja ristiin rastiin. Etsin vanhaa ja näin paljon eri ikäistä rinnakkain.

Ystäväni sanoisivat, että huomaisn tämän talon juuri sen värin takia. Se voi hyvin pitää paikkansa. mutta enemmän minua kiinnosti sen muodot, olemus. Erityisesti minua viehätti se, että se on kunnostettu. Monessa kaupungissa tälläisiä kauniita vanhoja kivitaloja taloja on purettu pois, koska ne ovat vuosikymmenien aikana rapistuneet "häpeänpilkuiksi". 

Ajellessani minulle tuli yllättäin hyvin kotoisa olo. Tuttuuden tunne oli valtava ja samalla hetken tajusin, että ympärillä oli hyvin samannäköistä kuin lapsuuteni Tykissä, Lappeenrannassa. Hiekkatiet, vierekkäin rapattuja taloja ja puutaloja, vihreitä pihoja, kaukana häämöttäviä kerrostaloja, ihmisten olemus ja askel. Tätä tunnetta ei ole tullut vähään aikaan.

Tämän talon kohdalla se tapahtui. Muistijäljet lapsuudesta ottivat vallan. Annin kauppa tuli heti mieleeni, kun näin tämän talon tien varressa. En kehdannut ottaa pihanpuolelta kuvaa. Siltä puolelta se olisi näyttänyt enemmän siltä 80-luvun tykkiläiseltä kulmatalolta. 

Tuttuuden hakeminen kuuluu osaltaan kaupungin kokemiseen. Uudet asiat liitetään olemassa oleviin muistoihin ja tietoihin, ja niitä arvioidaan suhteessa toisiinsa. Talonemäntä yritti sunnuntaina puhua sen puolesta, että tähän kaupunkiin kannattaa muuttaa. Pyörälenkin jälkeen minulla oli samanlainen olo. Ehkä se johtui kuitenkin vain siitä turvallisuuden tunteesta, jota juuri eilen kaipailin.

Jotta olisin oikein kunnon turisti, niin toimin kuten Urrykin on tutkimuksissaan osoittanut, noudatin paikallisen neuvoa iltapäiväkahvipaikan suhteen. Kahvila ja pikkupuoti Pompoti oli ihastuttava. Palvelu todella hyvää ja he auttoivat minua myös pienessä pulassani. (Kynästä loppui muste niin en saanut kirjoitettua kirjettäni).

Pompotin kinuskipiirakka oli niin makeaa, että olisin voinut ottaa toisenkin palan.
Turistiseen kokemukseen kuuluu myös sen jakaminen niille, jotka eivät ole läsnä. En vielä ostanut kortteja, saa jäädä museovierailujen yhteyteen, mutta kirjoitin kirjeen ystävälleni. Jo ensimmäisestä päivästä sain useamman sivun tekstiä. 

Turistipyöräilyn lisäksi päivääni kuului juuri sitä miksi olen täällä eli talonvahtimista. Iltapäivästä oli niin kuuma, etten jaksanut edes istua ulkona vaan päädyin sisälle lukemaan. Illalla grillailin ja kävin kävelemässä juuri auringonlaskun aikaan. Päivä ei olisi voinut olla paremmin kohdallaan.

Keittiönikkunan näkymä kymmenen jälkeen.

Lähellä, lapsuuden maisemissa

Kun oli lapsi, lähimetsä oli tärkeä paikka. Itseasiassa lähimetsiä oli monta. Oli se metsä, jossa kasvoi harvasti mäntyjä ja sen toisella puolella olevan kävelytien näki jo ennen kuin astui metsään. Se oli se männikkö, jonka kautta kuljettiin kouluun joka arkiaamu. Tärkein lähimetsä oli itseasiassa aika kaukana. Sinne käveli kymmenisen minuuttia ja piti ylittää iso tie. Sinne veti puiden välissä kiemurteleva puro. Usein sinne mentiin leikkimään ja nujakoitiin siitä kuka saisi sillä kerralla virrassa olevan pienen "saaren" itselleen.

Lähellä oli todella laaja käsite lapselle. Minulle, ja varmaan talojemme muillekin lapsille, lähialuetta oli koko Kevätkumpu. Me saatoimme lähteä leikkimään Kolmosessa olevaan leikkipuistoon tai Kakkosen hiekkakentälle. Lähialuette ei ollut korttelimme vaan yli kilometrin säteellä olevat asiat. Mielenkiintoista oli kuitenkin, että emme lähteneet keskustan suuntaan lähes koskaan. Meidän lähialueemme oli kodista merelle päin, ei sisämaahan. Lähiö, ei keskusta.

Me myös nimesimme paikkoja. Osa nimistä oli yleisemmässäkin käytössä, kuten Roskamäki. (Tarinan mukaan se on ollut kaatopaikkana joskus, mutta peitetty jo ajat sitten.) Itselle tärkein paikka oli ehkä Tulivuorenmäki. Kyse on hyvin matalassa nyppylästä, mutta sen metsänpuoleinen osa oli hyvin pitkä ja se oli koko talven paras pulkkamäkipaikka. Mäki on todennäköisesti muodostunut lähitaloja rakennettaessa siirretystä maa-aineseksesta. Muodoltaan se muistutti tulivuorta, mistä nimi osittain johtuu. Mäki on edelleen paikalla. Nyt vain puuttui pulkka millä laskea sitä. Lunta olisi kyllä ollut tarpeeksi.