Uusi aika ja kevät

Tänään Suomi on astunut uuteen aikaan; presidentti on vaihtunut. Televisiossa painotettiin vahvasti tätä päivää historiallisen muutoksen päivänä. Aivan uudenlainen maailma alkoi tänään. Ehkä muutaman vuoden päästä voimme sanoa, että uusi presidentti aloitti uudenlaisen ajan. Itse en johtajiin ja valtion päämiehiin painottuvasta historiankirjoituksesta välitä, joten uskallan pienellä äänelläni sanoa: me kansalaiset teemme presidentin. Me olemme hänet valinneet, meidän toimintaamme hän ottaa kantaa ja meitä hän edustaa. Jos tämä päivä on muutoksen päivä, niin toivottavasti se muutos tapahtuu myös jokaisessa meissä, eikä vain presidentin linnassa. Jokainen varmasti joutuu pohtimaan: Mikä on se muutos, jonka olen valmis tekemään muita varten?

Ja sitten sitä arjen uutta aikaa... kevät ainakin yrittää tulla. Kumisaapaskauppa oli kiinni tänään, joten huomenna täytyy yrittää uudestaan. Vesilätäköiden määrä alkaa lähennellä lumikasojen tilastollista huippua tältä talvelta. Olen taas liikkunut eri puolella kaupunkia kuin normaalisti. On ollut hauska palata maisemiin, joissa kulki lähes päivittäin vielä kolme, neljä vuotta sitten. Mikään ei ole tuntunut muuttuneen. Keskustassa tapahtuu muutoksia koko ajan, mutta onko yli 30 vuotta vanhat lähiöt hitaita muuttujia? Vai onko saneerauskausi vasta tulossa niihin? Tiedän, tiedän... jokaisessa lähiössä rakennetaan koko ajan myös uutta. Kyse onkin nyt vanhan rakennetun tilan uudistamisesta. Tai ehkä minä vain satuin olemaan lähiössä, jossa kaikki on vasta suunnitteilla.

Henkilökohtaisesti olen joutunut miettimään uutta aikaa aika paljon viime aikoina. Omaa suuntaa hakiessa ja pohtiessa, erilaisia ratkaisuja ja mahdollisuuksia tuntuu virtaavan monesta suunnasta. Ehkä joitakin vastauksia pohdintoihini tulee myös täällä näkymään tämän kuukauden aikana. Tai sitten pysyn poterossani, enkä edes kurkista ulos.

Lumesta, vedestä ja mahdollisuudesta

Katselin eilen ravintolan ikkunasta, kun 150 vuotta täyttävän Stockmannin katolta lumi valui pehmeästi katon reunalle ja pöllähti ilmaan hennoksi pilveksi hajoten kohta tuulen mukaan. Lumesta nauttiminen käy monella tapaa. Itse en ole hiihtäjäsorttia, mutta ymmärrän hyvin kuinka lumisista metsämaisemista nauttiminen voi rentouttaa hitaasti lykkiessä eteenpäin. On hauskaa seurata lapsia ensimmäisillä luistimilla ja heidän muksahduksia lumikasaan.

Itselle lumi merkitsee kaupungin muuttumista. Lumi tuo mukanaan rauhallisuutta, hiljaisuutta ja peittyviä kattoja. Kattojen tarkastelu on rauhoittavaa, rentouttavaa. Varsinkin viime aikoina, kun lumi ja tuuli ovat tuonneet niihin uusia muotoja, kuvioita ja elementtejä. Tietenkin samalla tulee tarkasteltua koko taloa, mutta katot puhuvat hyvin omaa kieltänsä, jota en ole vielä edes tavoittanut kunnolla. Lumi ei tee kaikesta samanlaista, vaikka peittääkin ne valkoiseen vaippaansa.

Ja kun lumi sulaa on jäljellä vettä, paljon vettä. Kevään hankintalistassa on saappaat. Vettä olen joutunut pohtimaan uudelle tavalla viime aikoina. Kaupungissa vesi on sekä näkyvää että piilossa. Viemäreissä kulkee vesimääriä, joita ei voi ymmärtää. Suihkulähteet, lammet, joet... Näkyvää ja rakennettua vettä on ympärillä loppumattomalta tuntuva määrä. Siksi tuntuu oudolta miettiä veden loppumista. Puhtaan veden katoamista tai sen kuljettamista pitkästäkin matkasta. Mielenkiintoisen aspektin aiheeseen antaa Designmuseon näyttely. Omaa läträilyä voi aina hillitä, mutta myös kehityksen tukeminen on tarpeellista.