Lunta, on sitä ainakin jossain

Kiipesin puuhun, kävelin lumikengillä, "valloitin" tunturin. 

Loma. Siinä yksinkertaisuudessaan. 

No voisin minä vielä ehkä lisätä verkoilla nostetun kalan, paistetun kalan, graavatun kalan, keitetyn kalan ja savustetun kalan sekä montaa sorttia jälkkäreitä. Poroja näin tunturissa ja "taskussa". Hirviä läheltä ja kaukaa. Linnut lauloivat vilkkaammin ja kirkkaammin kuin täällä etelässä. Tai ehkä se oli vain sen hiljaisuuden ansiota. 

Minä, made ja kalastaja.

Kalahan syö kalaa. Harvoinhan sitä pääsee itse todistamaan.

Olin alunperin nihkeä lähtemään pohjoiseen. Ihan vain hiihtämisen takia. Olen edelleenkin hiihtoa vastaan, mutta nyt voisin lähteä uudelleen tunturien keskelle. Viihdyin ehkä siksi, että olin lähes täysin irti arjesta. Sometustakin sallittiin alle puoli tuntia päivässä ja yllättävää kyllä se riittää. En kyllä ehtinyt lukemaan kirjoja niin paljon kuin toivoin. Ja löysin itsestäni verkoilla kalastajan. 

Mitä kaikkea näille teenkään? 

Menopeli ja matka.

Loma. Siellä missä oli lunta ja jäätä. Todellista talvea. Kyllä etelänkin talvi on todellista talvea, mutta hyvin erilaista. Kaupunkilaista. Kevyttä. Senteissä, ei kymmenissä ja kymmenissä. 

(Kuvat: Sakari Tanhua)

Viileyttä ja viipellystä

Laitoin villasukat jalkaan. Ulkona oli äsken kylmä syödä illallista, vaikka aurinko vielä ylti terassinlaudoille asti. Tuntui kuin syksy olisi tullut loman päättymisen myötä.

Muistan, kun tein näitä polvisukkia ja kuinka harmitti, kun kirjava lanka loppui.
Onneksi värjyri lupasi lähettää Yhdysvalloista tummaa sävyä olevaa ruskeaa, kun kirjavaa ei enää
heiltä saanut. Siitäkin on jo aikaa.. ainakin viisi vuotta. 

Kun aamulla kävelin rautatieasemalta toimistolle, tunsin kuinka levännyt olin. Loma ei ollut puuduttanut minua puhki, vaan askel oli kepeä - tai kuten minulle on sanottu - tuttua viipellystäni. Jossain kohtaa lomaan tajusin, ettemme tule tekemään kaikkea sitä mitä olin ennen lomaa ja loman alkupäivinä keksinyt meille. Viimeisellä viikolla hieman harmittelin Viron kierroksen siirtymistä tulevaisuuteen, Repoveden vaelluksen jättämistä lämpiminpiin öihin, Hviträskiin pyöräilyn totaalista unohtamista ja joka kesäisen Turkuun 'kotiinpalaamisen' ensimmäistä pois jääntiä. Tänä aamuna olin niistä kuitenkin onnellinen. Olin levynnyt ja rauhallinen. Loma oli meidän näköinen, hieman laiska, mutta kekseliäs ja täynnä yllätyksiä. Molemmin puolisia.

Lomalla vaasissa oli useampaan otteeseen vaaleanpunaisia liljoja.
Ne saivat erityisen merkityksen meillä.

Syksyltä tänään kuitenkin tuntui. Pohdin aamulla kuinka erilaista nyt oli loman jälkeen kulkea kaupungissa kuin taas silloin heinäkuun alussa, kun kävelin toiseen suuntaan, kohti ensimmäistä lomapäivää. Oli viileämpää, en ollut pukeutunut kesämekkoon ja ympärilläni oli enemmän sen näköistä porukkaa, joka on menossa töihin eikä terassille. Olo oli enemmän syksyä syleilevä kuin sitä odottava ja pelkäävä. Ehkä se kertoo edessä olevien asioiden selkeydestä ja määränpäiden näkymisestä.

Voiko syksyä olla ilman ensimmäistä kirjastokäyntiä ja isoa pinoa kirjoja? Ei. Eikä sitä näköjään voi olla ilman kahta lukupiiriä. Huomenna ilmoittaudun balettiin ja torstaina kokeilen uudestaan saanko maastavedoissa 30 kiloa ylös. Loma toi voimia kroppaan, niitä ei saa kadottaa syksyn tohinoiden keskellä. Ehdin itseasiassa hyvin paljon kaikkea lomalla. Luin viisi kirjaa, näin kosken kuohunnat ja järvenrantoja. Soudin, uin, pyöräilin ja poimin marjoja. Söin hyvin kotona, kylässä ja kaupungilla sekä nautin pitkistä yöunista. Kävin salakapassa, kuoharilla ja maitolasillisella. Nauroin, leikin, pelasin ja rakastin. Yksinkertaista. Laiskaa. Huvittavaa.

Kesä elettiin ja syksy tulee. Asiat alkavat asettua arkijärjestykseen ja edessä jossain siintää lämpö ja loma.

Yksi näistä on lukupiiri kirja, mutta mikä?

Luettuja maisemia

Kuulun niihin ihmisiin, jotka kantavat kirjan mukanaan kaikkialle ja lukevat aina kuin on mahdollista. En voi lähteä lomamatkallekaan ilmaan kirjaa tai paria. Madeiran lämmössä luin Stephanie Laurensia ja Harper Leen. Lomamatkastaan voi kertoa monella tavalla. Sen voi tallentaa myös kuviin monella tavalla. Näiden perusteella voisi luulla, että minä vain luin koko matkan.

Ehtii sitä lennolla maisemia ihailemaan, vaikka kirjassa on mielenkiintoinen kohta menossa. 

Teetauko keskellä vuorilta valuvaa jokea.
 Tätä ennen oli patikoitu alas rinnettä yli kilometri hyvin koukeroista ja kapeaa polkua.

Lukutauko. Ei ihan korkeimmalla huipulla, mutta pilvien päällä kuitenkin.
Mutkikkaan ajomatkan ja huipulle kävelyn ihana päätös. 

Kun toinen haluaa pysähtyä kuvaamaan uudestaan
samassa paikassa kuin pari päivää aiemmin, kaivan kirjan esiin
ja hujahdan takaisin lasten kesäseikkailuun. 

Kuka voisi vastustaa hetkeä auringossa ja merenrannalla?
Varsinkin kun voi kaivaa kirjan esiin ja lukea pari minuuttia. 

Tunti odotusta ennen ravintolaan pääsyä. Minttuteetä, rantakahvila ja kirja.
Valotusaika oli kaksi sekunttia, minulle kerrottiin jälkikäteen.
Hievahtamatta luin sen ajan, koska en tiennyt asiasta. 

Madeira lumosi. Ihanan vihreä saari, mahtavia maisemia, ihanaa ruokaa ja niin paljon asioita, joihin ei edes ehtinyt viikossa tutustua. Matkan voi kuvittaa monin tavoin. Maisemat ja kohteet paljastuvat tarinoiden kautta. Nämä kuvat näyttävät osan tarinasta. Loput jäävät muiden kuvien ja muistojen kerrottavaksi. Tämä oli tarina Madeiran mahtavista lukumaisemista.


Kuvat: Sakari Tanhua. 

Paratiisin auringossa ja sateessa

Ennen lomaa eräs työtuttava sanoi, että toinen kerta on jo perinne. Nyt on toinen kesä, kun olen lomaviikon Paratiisissa, joten perinne on muodostunut. Tällä kertaa en kuitenkaan ole yksin. Rauhoittumisen sijaan kaikenlaista hauskaa puuhaa ja uuden opettelua. Ihana Elina tuli krokettimailojen ja ukulelejen kanssa. Ja mitäs sitten tapahtuikaan...

Aamiaisgrillaus. Kuka sen nyt kieltäisi?

Viime vuonna nämä kaunokaiset eivät vielä kukkineet. 

Kroketin sääntöjen kertaus kesken pelin. 

Voittaja ja vahva kakkonen. 

Krokettia hellehattu päässä haastavassa maastossa.

Voittokahvit.
Jokaisen cappuccinon keiton kohdalla harjoittelemme kahvitaidetta.
Vielä ollaan musteläiskätestivaiheessa. 

Lakritsijäätelöä seuralaiselle, proseccoa miulle. Lomalla saa nauttia. 

Ja taas syödään. Ei jaksettu grillata, joten tapaspöytä ála Ida (ja avustajat). 

Sadepäivä ja ukuleleharkat ennen aamupalaa.

(Vain vaatteet paljastavat vuorokauden vaihtuneen. :) )

Ukulelen soittamiseen tarvitsee tabletin. Enpä olisi uskonut. 

Ja minäkin opin soittamaan sointukierron C- Em - Am - F.

Ja sadepäivä jatkuu Paratiisissa.
Kiitos ihanalla Sallalle, että jälleen saa täällä lomaa viettää. Ja talohan oli kuvankaunis 49 Shades of White.

Korkeuksissa kohti lomaa

Loma on jossain edessä päin. Arki sitä ennen tuntuu usein väsyttävältä ja pitkäveteiseltä. Paitsi jos...

Kävelee lauantaipäivänä Kaivarin rantaa ja katsoo veneitä. Istuu keskiviikkoaamuna torilla aamukahvilla ja katselee torikojujen ympärillä olevaa vilinää. Kävelee iltakymmeneltä aikaan linnunlaulun täyteisessä metsässä. Käy päiväleffassa ja nauttii salin viileydestä paahtavan auringon sijaan. Seisoo tuulessa ja ympärillä on vain syreenien tuoksu. Kirjasta jota lukee niin, että unohtaa jäädä omalla pysäkillä pois. Loma onkin itseasiassa jo siinä. Arjen hetkissä, joissa on läsnä. Pienissä yllätyksellisissä retkissä. Matkoissa lähelle ja itseensä. Yksin tai käsi kädessä.

Loma voi olla vaikka lounaalla vesitornissa.

"Vesitorni ja ravintola ne yhteen soppii..." En tiennyt tänne tänään tulevani. 

Muoto ja mannermaa.
Vesitorneissa on jotain kiehtovaa. Menneen ja nykyisyyden yhteensovittumista.

Palapeli pilvistä. Emme olleet ihan varmoja pilvilajista.
Minun pilivitietouteni on hatara suvun taustoista huolimatta.
Kaunis se oli, ja se riitti. 

Meri ja taivas. Ne jatkuvat loputtomiin. Tai ainakin toinen niistä. 

Ruoka Haikaranpesässä oli ihan hyvää. Kaikki herkut oli pakko kokeilla.
Onneksi tässä on kahden edestä. Jakamisesta lomassakin on kyse. 

Miksi sitä lomalle jäisi? Ai niin siksi, että näin voisi tehdä joka päivä. En laske päiviä, koska ennen lomaa ehtii tehdä vaikka mitä ihmeellistä ja jälleen sen jälkeen.



Olen kirjoittanut aiemminkin vesitorneista. Ainakin Jyväskylästä.

Mitä näen ja luenkaan kesällä

Kävin viime kuussa katsomassa Kultahatun. Kaunista. Teatterisalin viileys ja puvustuksen yksityiskohtaisuus tuntuivat lähes mahdottomilta maailmoilta.

Kävin eilen katsomassa Lone Rangerin. Tapahtumarikasta naurua. Tuli suru mennyttä maailmaa kohtaan. Kaikkea sitä ymmärtämättömyyttä.

Miten paljon mahtuukaan liikkuvaan kuvaan. Miten paljon totuutta ja vääryyttä. Miten paljon mahdottomuutta ja todellisuutta.

Miten paljon mahtuu kirjojen kansien väliin. Kävin tänään läpi kesälukemiseni. En uskaltanut laittaa pinoon liian pohtivia teoksia. Ne jäivät pinoon, jota en uskaltanut kuvata. Etten joutuisi lukemaan niitä nyt. Ne odottavat hyllyssä, kunnes uskaltaisin ajatella.

Vasen pino on mangaa. Oikea pino koostuu reilun vuoden sisällä kertyneistä kirjoista.
Osa kirjoista on omia, osa lainassa. Vähän syvällisyyttä, paljon keveyttä. 

Kysymyshän on, miksi lomalla pitää kääriytyä pumpuliin?

Herkkuja lomamatkalta

Lomamatkan aikana pääsin syömään ihania herkkuja ja sain uusia makukokemuksia. En yleensä tee ruokakuvapäivityksiä, mutta tällä kertaa blogi saa hetken aikaa olla ruoka- ja kahvilablogi.

Ystäväni keitti quinoa salaattia varten. En ollut aiemmin syönyt sitä ja kokemus oli positiivinen. Maku oli mieto ja rakenne yllättävän pehmeä. Quinoa on kuulemma hyvin terveellistä ja sillä voi helposti korvata esimerkiksi perunan tai riisin. Täytyy ehdottomasti kokeilla sitä muussakin yhteydessä kuin savulohisalaatissa.

Viikon matkan aikana kävin monessa mukavassa kahvilassa. Maistoin kahdessa paikassa omenahyvettä ja molemmat olivat suussasulavia, vaikka hyvin erilaiset. Jyväskylän Torikeskuksessa sijaitsevan De Cafe'n omenahyveessä oli oikein onnistunut omenahillo ja ohut, pehmeä marenki päällä. Naissaaren Kahvihuoneen omenahyveessä oli sisällä omenakuutioita, jotka oli mahdollisesti kiehautettu kanelissa.

Naissaaren ilta-auringossa maistellussa omenahyveessä oli paljon isompi kerros marenkia kuin De Cafe'n versiossa. Kuten kuvasta huomaa palasta riitti loistavasti kahdelle.

Kävimme Jyväskylässä myös Elosella kahvilla. Valitsin tarjolla olleista makeista täytetyn croissantin. Se oli kuitenkin hieman vajavaisen oloinen täytetty croissant. Croissantissa piti olla mansikoita ja kermavaahtoa, mutta minun yksilöni ei ollut nähnyt edes yhtä kokonaista mansikkaa. Mahdollisuus herkutteluun jäi siis hieman puolitiehen tällä kertaa. (Turun Aschan Delin mansikka-croissant on paljon kauniimpi ja herkullisempi valinta.)

Vesilinnassa emme syöneet jälkkäriä, mutta koti-illallista ennakoimme syömällä alkuruoan. Kyllä, välillä on ihana käydä ravintolassa vain syömässä alkuruoka ja juomassa lasin viiniä.

Hiillostettu karitsanfilee oli mitä parhainta herättämään ruokahalua. Kotona sitten söimme tavallisemmin mummon ohjeella tehtyä kanacurry-kastiketta ja riisiä. 

Mäntyharjulla joimme kahtena iltapäivänä kahvit torilla. Aamulla leivottu munkkirinkilä oli todella hyvää. Kardemummaa oli taikinassa juuri sopivasti. Taidekeskus Salmelan ravintolassa emme käyneet sen korkeiden hintojen takia, mutta tein toiselta puolelta löytyvässä paikallisessa Kesäkahvilassa kävin kahdesti. Oli mukava istua pirttipöydän ääressä, kirjoittaa kortteja, syödä lohileipää ja nauttia järvimaisemasta.

Maisemalla on merkitystä myös kahviloissa. Varsinkin lämpimänä kesäpäivänä. Hyttyset kyllä iskivät nopeasti tätä maisemaa ihaillessa.

Palasin Tampereen kautta kotia työasioiden takia. Ihan sattumalta satuin Kahvilasalonkiin. En ollut koskaan aiemmin käynnyt siellä ja lopulta kävin paikassa myös iltapäivällä uudelleen. Kahvilassa oli ihana tunnelma ja tarjolla lapsuuden makeita herkkuja. Valitettavasti unohdin ottaa kuvan aamuteestä ja pienestä, suussa sulavasta "sokerikiharasta". Suosittelen ehdottomasti poikkeamaan, jos jää edes puolituntia junanvaihtoaikaa Tampereella. Juna-asemalta käveli noin viisi minuuttia Tuomiokirkkokadulla olevaan kahvilaan.

Lomaan kuuluu herkuttelu, mutta saa se kuulua arkeenkin. Matkan aikana oli syötyä ihania lounaita, päivällisiä ja aamupaloja. Kaurajauhosta tehdyt letut olivat uusi kokemus perinteisellä ohjeella. Oli ihana valmistaa ihmisten toiveista ruokaa. Ehkä syksyllä saan vuorostani laittaa ystävilleni kotona ruokaa, kun he pääsevät kylään.

Ensimmäisen aamun brunssiin kuului vadelmainen jälkiruokaa. Ystäväni oli koonnut kartio-lasiin kerroksittain turkkilaistayogurttia, hunajaa, vadelmia ja tummaa suklaata. Tällä herkulla oli ihana aloittaa lomapäivä. (Brunssilla oli tarjolla munakasta, pekonia, yogurttia, leipää, kasviksia ja leikkeleitä.)

p.s.
De Cafe'lla ei taida olla nettisivuja, koska niitä ei Google-haulla löytynyt. En myöskään nopealla haulla löytänyt paikkaa FB:stä.
Naissaaren Kahvihuoneen nettisivut olivat hyvin paikan näköiset.
Vesilinnan nettisivuilta löytyy myös lounasmenu.
Jyväskylän keskustassa oleva Elonen on aiemmin ollut positiivinen valinta.
Tampereen Kahvisalonki löytyy FB:stä.

Harjun museolla asuessa

Kesäretkeni toinen osio vei Mäntyharjulle, jossa ystäväni työskentelee PAMU-hankkeessa. Olin koko kesän jo halunnut mennä hänen luokseen kylään, joten ilmiselvästi tähän lomareissuun piti muutamia päiviä varata sinne. Pääsin asumaan ystäväni luokse Iso-Pappilaan, joka on ihana 200 vuotta vanha pappilarakennus. Kyseinen pihapiiri on nykyisin museo ja ystäväni on ollut mukana rakentamassa tämän vuoden näyttelyä ja aloittamassa ensi vuoden vaihtuvaa näyttelyä.

Tämän kesän näyttelyistä voi lukea esimerkiksi ystäväni blogista, josta löytyy hieno kuva päärakennuksesta. Minulla oli kolmen päivän aikana usein kamera kädessä, mutta jostain kumman syystä en ottanut museoalueella kuin yhden kuvan.  

Iso-Pappila kuvattuna pihapiiriin vievältä hiekkatieltä.

On hyvin eri asia asua museolla kuin vain työskennellä tai vierailla siellä. Oli ihana kävellä aamulla yöpuvussa vanhojen salien läpi talon toiselle puolelle keittämään teevettä ja istua ilta-auringossa puutarhan puoleisella verannalla lukemassa kirjaa (kunnes hyttyset hyökkäsivät ja tekivät sääristä selvää). Oli erikoista kuunnella yöllä vintillä kuinka sade piiskaa kattoa ja joutua lepakoiden hyökkäämäksi, kun kulki puolenyön aikaa pihalla. Pappilan narisevia portaita kulkiessa muistui mieleen Jamilahden kartanon sivuportaikko, joita yhden lukuvuoden kuljin kauan sitten. Jotain samaa henkeä vanhoissa kartanoissa ja pappiloissa on; ehkä se pysähtynyt aika, joka leijuu ilmassa kosteutena ja käden alla tuntuvana tapettikerrosten karheutena.

Iso-Pappila on hieno museoalue, jossa on paljon potenttiaalia ja työsarkaa. Valitettavasti se kärsii samasta ongelmasta kuin monet muut kotiseutumuseot; liian vähän rahaa, liian vähän asiakkaita ja liian vähän tekijöitä. Mäntyharjulla on onneksi suunnitelmallisuutta ja halua kehittää museota. Valitettavasti Taidekeskus Salmelan turistivirrat eivät ole sitä löytäneet, vaikka välimatkaa on vain kivenheiton verran (tai oikeastaan yhden mäen). Toivottavasti suunnitteilla olevat puiden kaatamiset avaisivat kauniin päärakennuksen näkymään paremmin tielle, jolloin ehkä satunnaisia turisteja tulisi enemmän. 

Sanoin viimeisenä päivänä ystävälleni toivovani hänen seuraavana kesänä työskentelevän ja asuvan yhtä ihastuttavassa paikassa, jotta samanlainen rentoutuminen kuin nyt, olisi myös ensi vuonna mahdollista. Tai ehkä sitä pitää itse hakea kesäksi taas museoon (maalle) töihin. 

 

Iso-Pappilan näyttelyistä löytyy tietoa myös Mäntyharjun nettisivuilta.

Jamilahden kartanossa toimii nykyään kansaopisto, joka tarjoaa kulttuuripainotteisia kursseja ja opintoja.