Missäs sinä olet alkukesän viettänyt?

Kesään kuuluu monenlaisia herkkuja. Ihania kasviksia, marjoja ja hedelmiä. Kulttuuritapauksia katujen varsilla, pihoissa, puistoissa ja siltojen alla. Itsellä alkanut kesä on mennyt aikalailla sisällä nyhjöttäessä töiden, opiskelujen ja gradun kirjoittamisen takia.

Vähän kesän aarteita on tullut maisteltua. Viikko sitten nautin ihanan illan ystävien ja sukulaisten seurassa Panimoravintola Koulun historian luokassa. Valitettavasti joukossa oli vain yksi laulava uskalikko. Esitys oli kyllä ihana ja kiitos kummin, se on myös nyt tallennettuna muistitikulle, kovalevylle ja pilvipalveluun.

Kaupungin ravintolatarjontaa piti myös kokeilla brunssin osalta. Roccan ulkoterassilla oleva barbeque-brunssi oli todella maukas yllätys. Sopi porukan kasvissyöjille kuin pelkkään lihaan suuntautuneelle seurueen miesjäsenelle. (Jäimme kaipaamaan grillistä muutakin kasviksia kuin maissia, mutta ihanat salaatit täyttivät vatsamme hyvin.)

Eilen suuntasin ystäväni kanssa Tuomiokirkkoon kuuntelemaan Georgia Boy Choir'in esitystä. Keskiaikaisessa kivikirkossa soi poikien äänet todella kauniisti. Suurin osa kappaleista oli vanhempaa hengellistä musiikkia, joten latinaa osaamattomana ymmärsin vain kohtia sieltä täältä. Uudempaa musiikkia löytyi esityksen loppupuolelta ja kajautti kuoro ihan kohtuu hyvän version Finlandiastakin. Huomasi kyllä, ettei suomea kukaan puhunut äidinkielenään. Poikakuoro oli CCI:n vieraana Turussa. En tiedä oliko mainostus pettänyt vai oliko kaatosade syynä, mutta kirkossa oli hädin tuskin enemmän kuuntelijoita kuin esiintyjiä. Samaan olen törmännyt useissa konserteissa Tuomiokirkossa. Jäin pohtimaan, kuuntelenko jotenkin poikkeuksellista musiikkia vai eikö ihmiset nauti kaupungin sydämessä olevista konserteista? (Joululauluja ei lasketa nyt mukaan; silloin ei tahdo saada paikkaa ellei tule tuntia aiemmin.)

Jos millään ehdin, menen torstaina katsomaan Logomoon Turku valokuvissa -näyttelyn. Jos sieltä saisi ideoita graduun. Tällä hetkellä naiseni kuluttavat korkokenkiään ja säästelevät kukkaron pohjalla pyöriviä shillinkejä. Löysin graduun ja mahdolliseen ensi kevään Lontoo-matkaani varten Suomalaisesta ihastuttavan Lontoo-oppaan, johon on koottu Vintage-kauppoja. En raaskinut sitä vielä hankkia, mutta ehkä se täytyy huomenna hakea kotia.

Edit: Minun piti kirjoittaa Ranskalaisista markkinoista, jotka olivat viikko sitten kirjaston edustan aukiolla. Tarjolla oli kaikenlaisia ihania herkkuja. Jäi harmittamaan, etten ostanut oliiveja, vain juustoja ja kakkuja. Ihana piristys ruiske Turun markkinatarjonnassa. Vaikka neitsytperunafestivaali on kyllä ollut myös positiivinen tapahtuma. Keskiaikamarkkinat varmasti toistavat taas itseään.

Keltainen kerros

Toukokuun väri oli ehdottomasti vihreä kirkkaissa sävyissään. Uudet lehdet työntyivät esiin ja lehmuksen vihreä ei ollut enää vain lankakerän väri. Pistaasi näkyi tänä keväänä kynsilakassa ja autonkonepellissä. Vihreää oli kaikkialla.

Hetkellisesti kilpailua syntyi kirsikankukinnan osalta. Turussa kukinta oli kuulemma näyttävä. Tänä keväänä kuljin kai katse maassa ja nenä kirjassa, koska kukinta jäi näkemättä. Harmittaa todella paljon. Onneksi Saint Paulia kukkii työpöydällä liikakastelusta huolimatta.

Siitepöly peitti kaiken jälleen keltaiseen kerrokseen. Aamutroppien lisäksi piti muistaa ottaa kosteita paperipyyhkeitä, kun lähti pyöräilemään. Joka aamuinen pyörän puhdistus vie hetken, mutta helpotti elämää. Tietenkin sisälle jääminen helpottaisi vielä enemmän, mutta kuka sitä kauniilla ilmalla nyhjöttää haluaa. Siitepölyn harmeista huolimatta, surullisena katselin, kun pihapuuta leikattiin. Naismetsuri sanoi, ettei hän leikkaa puusta torsoa, vaikka sitä oli tilattu. Puu oli kuulemma liian kaunis siihen. Onneksi kauneuden vaalijoita löytyy erikoisistakin hetkistä.

Keväistä rummutusta ja Unohdettu Elämä

Olen tänä keväänä käynyt katsomassa vähemmän elokuvia kuin normaalisti. Eilen näin Kilimanjaron lumet, joka hyvin kuvaa kuinka erilaisessa tilanteissa olevia ihmisiä asuu samassa kaupungissa ja käy samassa työpaikassa. Ehdottomasti yksi tämän kevään sykähdyttävistä (ranskalaisista) elokuvista.

Ensi viikolla on Unohdettu Elämä -elokuvafestivaali Turussa. Vielä ei ole elokuvien nimiä julkaistu, mutta pikkulinnut lauloivat valikoiman olevan laaja.

Vappu tulee ja sen jälkeen partiolaisten marssi. Yksi keväänmerkeistä itselleni on Mannerheimin puistossa olevat partiolaisten marssiharjoitukset. En tiedä mistä lippukunnasta on kyse, mutta on ollut hauska karpalomehua juodessa seurata nuorten tyttöjen marssiharjoituksia. Kaupungin puistotilaa hyödynnetään erinomaisesti koordinaatioharjoituksiin.

p.s. Kilimanjaron lumet sai kaipaamaan takaisin etelä-Ranskaan kuuntelemaan kaskaiden soitantoa.

Kevään ensimmäisiä aamiaisia...

Jostain syystä kevääseeni kuuluvat ulkona syödyt aamiaiset. Picnic-kauden odottamisesta se ehkä johtuu. Varhainen herätys ja cappuccinokuppi croissantin kera heti töiden perään saa toivomaan, että elämä voisi muodostua näin yksinkertaisista asioista. Kahvikupin ääressä istumisesta, vapaudesta ja kaupungin vilkkaudesta taustalla, pöydällä auki olevasta lehdestä ja naapuriseurueen iloisesta puheensorinasta. Todellisuus kuitenkin odottaa kotona; lukemattomat kirjat ja paperipinot, keskeneräiset katukuvaukset ja analyysipätkät. Unohtamatta tietenkään töiden pinoa. Voisiko kodin muuttaa aamukahvilaksi?

Pääsiäistä vietin yhdessä kotikaupungeistani. Vaikka tällä kertaa vanhankaupungin kadut jäivät kulkematta tuli iltapäiväkävelyillä kierrettyä lähimetsiä ja lähiön matalien talojen välistä. Taas huomasi kuinka erilaisista kaupungeissa olen asunut ja miten erilaiset asiat näissä kaupungeissa vetävät puoleensa. Ehkä joskus vielä löydät tästä kaupungista samanlaiset metsätiet.

Luin vihdoin Itämeren kirjan loppuun. Sen lopputulos tuntui jo etukäteen niin tuskalliselta, etten saanut kirjaa luettua aiemmin. Onko kaikki kiinni vain vapaudesta? Miten minä voisin muuttaa tulevaa, mutta samalla saada sen aamuisen hetken, jolloin tuntui kaiken olevan mahdollista?