Puolenpäivän aikaan junassa

Kellot olivat käännetty edellisenä yönä,
ja se ei ollut pysähtynyt,
viisari odotti siirtymistään. 

Kevätauringon keltainen pyöristää
 monet matkat nähneet vaunut. 

Istuin
 lahja sylissä
 matkalla odotettuun määränpäähän.

Kaupungilla lentomatkan päässä

Olin pääsiäisen Tukholmassa ystäväni kanssa. Lentomatka oli viisas valinta. Nopeasti perille ja enemmän aikaa itse kaupungille.

Näin Turun ilmasta. Pimeälläkin se oli kaunis. Tuli ikävä.

Kerrankin kuvasin ja paljon. Kiitos Porsu kameran lainasta. Kaupunki tallentui ainakin osittain muistikortille. Minun Tukholmaani:

Taakse jäänyt pääsiäinen

Pääsiäinen sellaisena kuin näin sen Tukholmassa.

Ruoka kuuluu pääsiäiseen ja matkustamiseen. Jos olisin ollut kotona, olisin laittanut perjantaina kanaa ja sunnuntaina lammasta. Matkalla nautti erilaisista mauista, mutta myös sovellettuja pääsiäisperinneruokia.

Pääsiäislammasta avokadosalaatin ja melonien kera kauppahallin lounaalla. 

Keltainen väri kuuluu ehdottomasti pääsiäiseen ja sen jälkkäreihin.
NK:n kahvilassa sai ihanan mousseleivoksen. 

Punaiset tiiliseinät

Minua ovat viime viikkoina kiehtoneet erityisesti punaiset tiiliseinät. Ei työhuoneeni ikkunasta näkyvä 1980-luvulla rakennetun talon punatiilet vaan sellaiset vanhojen (lue ennen 1950-lukua rakennettujen) talojen hapertuvat tiiliseinät, joita ei ole rapattu päälle. Sellaiset missä tiilien kulmasta aika ja tuuli ovat nakertaneet paloja pois. Huomaan niitä kaikkialla. Haluaisin jopa kokeilla kuinka helposti tiili musertuisi sormien välissä.

Välillä tulee jopa sellainen olo, että kun tuota pääsisi maistamaan. Pienenä teki aina mieli kaikkea maistaa, ihan vain nopeasti lipaista. No tietenkin se kieli jäi kiinni ikkunalautaan pakkasella ja siihen se sitten loppui. Kokeileminen nimittäin. Jostain syystä punaiset tiiliseinät ovat tämän oudon lapsuuden halun herättäneet minussa uudestaan. Miltä tiili maistuu... Ruosteelta? Mullalta? Homeelta?

Käsittelemme tiloja usein muilla aisteilla kuin makuaistilla. Saatamme kommentoida taloon liittyviä hajuja, sen ulkonäköä, ahtautta, miltä pinnat tuntuvat kämmenen alla... Emme kuitenkaan puhu tiloista lähes koskaan makuaistimme kautta. Tai jos puhumme se saattaa liittyä ajatukseen äidin keittiössä syödystä maukkaasta jauhelihakastikkeesta, jota sai joka maanantai koko lapsuuden ajan. Tai se voi ilmentyä tietyn kahvilan punaisessa nojatuolissa juodusta kuumasta mustaviinimarjamehusta. Maku tulee tilassa olevasta toiminnasta, ei itse tilasta. Onko meidän edes tarpeen "maistaa" tilaa? En kyllä suosittelisi kenellekään kahvilan lattian nuolemista tai riihen parruseinän pureskelua. En siis ole tehnyt näitä, ja ajatus ei tunnu järkevältä. Pohdin vain sitä, että mitä tilan kokemisesta ja tilassa elämisestä me menetämme, kun se ei meille maistu.

Vai syntyykö tilan maku kaikkien muiden aistimusten yhteisestä analyysistä, joka kaivaa makumuististamme sopivan makuelämyksen menneisyydestämme? Senkö takia tiili minun mielikuvissani maistuu ruosteelta, mullalta ja homeelta?