Kesäpäivä Porvoossa

Kesälomaani on aina kuulunut kotimaan matkailu. Tänä kesänä aloitin sen vanhassa kotikaupungissa. Päivämatkailuun vaikutti kaksi asiaa: päivällä pyöräillään ja illalla syödään. Pyörämatkakohteeksi valitsimme Haikkoossa olevan Albert Edelfeltin kesäateljeen. Olin käynyt siellä joskus lapsena viimeeksi. Porvoosta ei aja kuin puolisen tuntia Haikkooseen. Tie on hyvässä kunnossa ja maisemat perinteiset suomalaiset lähiöstä peltomaiseen. Vasta loppumatkasta oli isoja mäkiä. 

Ateljee oli pieni. Idyllinen. Näkymä merelle oli uskomaton. Hyvin ymmärtää miksi Edelfelt on halunnut maalata siellä. Maisema on tietenkin muuttunut sadassa vuodessa, mutta nykyinenkin maisema inspiroi. 

Ateljeelle oli kohtuu hyvät opastukset Haikon kartanon kohdalta alkaen. Talon tunnisti aidan AE-kirjaimista ja aukioloaikakyltistä. 

Ateljee itsessään ei ollut kovinkaan suuri, mutta 130 vuotiaaksi se oli todella hienosti säilynyt. 

Museo-opas kertoi kattoikkunan olevan Suomen ensimmäisiä ateljeen kattoikkunoista. Ikää sillä oli 131 vuotta.

Muistona ostimme kehoituksesta erilaisia kortteja. 

Laskeudun rinnettä pitkin alas merenrantaan.
Rinteessä oli useampi kopio Edelfeltin tauluista, joita hän on maalannut ateljeessaan 30 vuoden aikana.  

Paluumatkamme alkoi Haikkoossa lounaalla. Oli rentouttavaa istua terassilla syömässä ja kuuntelemassa kielten sorinaa. Toinen kerta parin kuukauden sisällä, kun käyn kartanolla. Iltapäiväteen olisi tälläkin kertaa voinut nauttia, mutta helle sai vaihtamaan juoman kuplavedeksi. Kävelimme puistossa ja itsuimme merenrannalla ennen pyörien päälle hyppäämistä. 

Haikkoon puistossa oli rauhallista kävellä iltapäivällä.
Helle ei pahasti haitannut isojen puiden varjossa.

Olimme sopineet jo aamulla, että käymme jossain uimassa pyörälenkin aikana. Koska en ollut varma, missä mereen pääsee uimaan välillä Porvoon keskusta Haikkoo ehdotin uimapaikaksi Hiekkakuoppaa. Tämä lapsuuden yksi uimarannoista on vielä kaupungin huolehtima ja hyvä, puhdas vetinen uimapaikka. Vesiliukumäkeä ei kyllä enää ollut. Harmi. 

Hiekkakuopan vesi oli raikasta ja viileää. Pysähdys oli tarpeellinen. 

Viimeistä väliä emme voineet polkea pysähtymättä Päätimme vielä syödä jäätelöt jokirannassa J.L.Runeberg -laivan veressä. Laktoosittomien jäätelöiden valikoima on edelleen huono, mutta onneksi pari sorbettia löytyi listalta. 

Halusin kerrankin kuvata joen ilman perinteistä kirkkomaisemaa. 

Olimme sopineet, että päivää ei päätetä koti-iltaan vaan tehdään vielä jotain muuta. Päätimme käydä testaamassa uuden Sicapelle-ravintolan ja käydä kuuntelemassa kirkossa olleen iltakonsertin. Ravintola oli positiivinen kokemus, mutta vielä vähän on hiottavaa, jotta elämys olisi ollut loistava. Viiden ruokalajin menu sisälsi todella mieleenpainuvia makuyhdistelmiä, joita mielellään söisi uudelleen. Joskus pitäisi käydä syömässä siellä sunnuntaibrunssia, jota olen kuullut jo useamman kehuvan.

Pöytävaraus ei olisi ollut pakollinen näin arki-iltana, mutta varmuudeksi sen teimme. 

Yksi ruokakuva oli pakko jakaa. Jälkiruoka oli aivan uskomaton.
Menussa luki raparperia ja tuorejuustoa, mutta cream brulee oli tehty kyssäkaalista.
 Se oli todella raikas ja annoksen erilaiset tekstuurit loivat todella ihastuttavan kokonaisuuden. 

Päivän yksi ihanista löydöistä oli Sicapellen terassintuolien selkänojat.
Harvoissa paikoissa voi olla palmutuolit.  

Konsertti olisi ollut mielenkiintoinen sähkökantele ja saksofoni -esitys, mutta seuralaiseni halusivat lähteä kotiin. Pitkä pyörälenkki ja työpäivä olivat vieneet leideistä voimat. Ja olihan iltakävely kotiin vielä puolen tunnin matka. Neljä kuulemaani kappaletta olivat kyllä elämyksenä hieno. Ehkä joskus saan kuulla enemmän lisää.

Päivä oli oikein kaunis ja Porvoosta näki puolia, joita en ole pitkään aikaan nähnyt. Huomenna suunnata merelle, tai ainakin merenrantaan. Pitäisi useammin hypätä pyörän selkään ja ajaa uusille alueille tutuissa paikoissa. Kerkkoossa olisi kuulemma hyvä kahvila... ehkä vielä sinne tänä kesänä. 

- - - - - - - 

Missä tuli käytyä: 

Edelfeltin ateljeessa

Haikkoo

Sicapelle

Porvoon kirkon kirkkokonserteista lisää tietoa Porvoon kaupungin tapahtumakalenterista. 

Kesä ja kirjapino

Kuten viime kesänä keräsin jälleen yhteen kaikki ne kirjat, jotka olisi ihana lukea tämän kesän aikana. Osa on samoja kuin viime vuoden pinossa, koska en ennättänyt niitä lukea edes talvella,  ja osa on uusia. Mukana on muutama lahjakirja ja muutamaan sarjaan kuuluvia teoksia.

Melkein 30 kirjaa tällä hetkellä odottamassa lukemista.
Saisikohan edes neljänneksen luettua kesän aikana?

Tänä kesänä pinossa on vähemmän mangaa ja sarjakuvia. Johtuen osittain siitä, etten ole lainannut niitä vähään aikaan ystäviltä tai sukulaisilta. Kaikki omat on luettu jo useampaan otteeseen. Tänä kesänä joukossa on monta lainattua kirjaa ystäviltä. Erityisen mielenkiintoisia niistä ovat Lewisin elämänkerta,  Tammetin Born on a Blue Day ja Vainio-Korhosen Sophie Creutzin aika. Uusin lahjakirja, Iida Rauman Katoamisten kirja, ja molemmat Murakamit ovat myös erityisesti kiinnostavien kirjojen listalla. Jos edes osan noista ennättäisi lukea.

Riippukeinua ei löydy, mutta picnicpeitto on jo kaivettu esiin kesän lukuhetkiä varten.

Kevätiltapäivän aikana

Ystäväni oli käymässä kaupungissa. Me näimme vain tunnin verran kahvilla rautatieasemalla.

 Ennen sitä katselin keväistä kaupunkia.

Näin kevään ensimmäisen jäätelökioskin.
Turistilapset huusivat sen edessä "ice-cream, ice-cream".
Olisi tehnyt mieli itsekin ostaa tötterö. 

Ilmassa oli kevätpäivän kirpeyttä ja lämpöä.
Mukulakiviltä puuttui vain hevosten kavioiden kopse. 

Kävin iltapäiväteellä ja uppouduin kirjaani.
Ystäväni laittoi viestiä olevansa myöhässä.
Ostin pienenpienen kuppikakun odotellessani.

Kolmesta pienestä elementistä muodostui pari tuntia kevätiltapäivää.

Oli ihana nähdä ystävääni, vaikka hetkestämme ei jäänyt yhtään kuvaa.

Ja kotona vastassa oli maaliskuun lopun ihanuus uudessa muodossaan.

Tulppaanit ovat kauniita loppuun asti. 

Kevät laajenee ulkoa sisään

Jokaisella meillä on omat kevään merkkimme. Jollekin ne ovat luonnon muutokset; ensimmäiset leskenlehdet ja pajunkissat, lumen sulaminen pois. Toiselle ne ovat tuoreet parsat kaupan vihannesosastolla ja kolmannelle ne ovat kesäverhojen ripustaminen ikkunaan. Neljännelle ne saattavat olla tutun kivijalkakahvilan pöydät ikkunan edessä. 

Minulla varma kevään merkki on ollut isän lähteminen Kebnelle lentämään. Siitä alkaa kevät. Tänä vuonna halusin kuitenkin tuoda kevään sisälle. Aloittaa sen nähden, tehden. En vain tietäen.  

Tein neljä asiaa. 

Kun ei ole pihaa tai puutarhaa, kevään uuden elämä alkaa purkissa.
Istutin kerrotun Saintpaulian ja Kultaköynnöksen.
 Ikkunalaudalla niitä uskaltaa pitää ehkä kuukauden,
sitten on aika siirtää ne varjoisampaan paikkaan. 

Vietin yhden lomailtapäivän harjaillen kaupungilla.
 Etsin pieniä ideoita siitä miltä kevät tänä vuonna näyttää.
Linnut lauloivat kivitalojen välissä olevissa orapihlajapensaissa.
 Ja sitten ne tulivat vastaan keittiöpyyhkeissä.

Silitin pöytäliinan. Valitsin ystävältäni lahjaksi samaan pensaskuvioisen.
Kaivoin kirjepaperit esiin ja kirjoitin kirjeitä muualla asuville ystäville ja sukulaisille.
Vietin teehetkeni siinä kevätauringossa, sanoittaen viime viikkojen tapahtumia.  

Koska oma piha puuttuu, olen ostanut tulppaaneja.
En edes enää osaa sanoa kuinka monta kimppua sitten tammikuun lopun olen kantanut kotiin.
 Ja ne kestävät, välillä viikon välillä toisenkin.
Lasimaljakossa ne ovat vähemmän kuin kukkapenkissä,
 mutta ne ovat läsnä aamupalalla, kotiinpalatessa, kirjaa lukiessa,
vieraiden saapuessa... Ne jäävät näkökentän reunalle ja vähitellen kuihtuvat.
Odotan kesää ja pioneja.  

Viidennestä asiasta ei ole kuvaa. Olen katsellut sinistä taivasta. Ohuita vaaleita pilvenhattaroita purjehtimassa sinisen kannen yli. Olen etsinyt sinisiä vaatteita vaatekaapin kätköistä. Miettinyt sinisten päällisten ompelemista punaisiin tyynyihin. Lopulta huolestuin. Vaaleansininen ja sininen olivat lukioajan ja ensimmäisten opiskeluvuosieni värit. Huoleni muuttui teoksi: päätin antaa pois sinisen päiväpeitteeni, jota olin säilyttänyt. Mietin uusiksi sohvatyynyjen värit. Kevät ei ole paluun aikaa ja vaan uuden aloitusta.