Kesäherkkuja vieraille

Kun lupauduin talovahdiksi minulle sanottiin, että saan vapaasti kutsua vieraita. Kaikista mahdollisista ihmisistä äitini tuli ensimmäisenä kylään. Koska hän ei ole vielä lomalla minun piti suunnitella grilli-illallinen, joka ei ole liian raskas ja sopisi hyvin kuumaan kesäiltaan. 

Päädyin kahden ruokalajin menuuseen. Pääruoaksi kauden kasviksia, kahta eri salaattia ja grillattua kananrintaa. Jälkiruoaksi paikallisen konditorion herkkuja. 

Sain todella makeita siiklejä. Ne ja parsakaalit sekä ruusukaalit jätin napakoiksi keittäessä.
 Kukaan ei tykkää mössääntyneitä vihanneksista.

Sovelsin jälleen tomaattisalaattia. En jaksanut kaltata, joten leikkasin tomaatin
todella ohuiksi siivuiksi.  Jätin myös mustapippurin pois ja käytin mausteena
vain suolaa, valkoviinietikkaa ja oliiviöljyä. 

Toiseksi salaatiksi tein herne-mansikka-manchego-salaatin.
Käytin salaattipohjana pinaattia ja Pehtoorin salaattia.
Kastikkeeksi laitoin paksua balsamicoa, jota talonemäntä laittoi
 mozzarella-mansikkasalaattiin sunnuntaina.
Se sopi hyvin juuston ja herneidenkin kanssa.

Pääruoalla oli kanaa, koska äiti toi sitä Herekistä. (Se on varmasti paras lihakauppa, jonka tiedän.)
Äiti toi myös lime aiolin, mikä sopi loistavasti sekä kanalle että kasviksille.
Kokonaisuus toimi hyvin yhteen.
Vain kasviksia jäi vähän yli, mutta niistä saa tehtyä kasvispannua tänään. 

Jälkiruoaksi olin päättänyt hakea konditorio Laurell'ista (oli Suomen paras leipomo -kilpailun
finaalissa talvella.) jotain makeaa. Alunperin ajattelin ottaa kaikille
samanlaiset herkut, mutta valitsin kuitenkin neljä erilaista herkkua. Meillä kotona
usein jaettiin herkkuja osiin, jolloin sai maistaa monenlaisia.
Oli minulla mansikkaa ja rahkatarvikkeetkin kaapissa, mutta mansikoita
oli jo pääruoassa, joten ne tulivat vain koristeeksi jälkkäriin.
Olisi mielenkiintoista tietää tunnistaako joku kaikki tarjottimen herkut.

En minä koko päivää käyttänyt iltaan valmistautumisessa. Jatkoin kirjojeni lukemista ja valmistelin muiden vieraiden tuloa. Ehkä voisin nostaa eilisen kohteista konditorio Laurell'in vielä uudelleen sillä he yllättivät minut positiivisesti. Kuva kertokoon kaiken.

Se suli suussa ja sopi niin hyvin cappuccinon kanssa. Samalla niin suomalaista. 

Jotkut päivät vain ovat tehty kirjoista

Luen e-kirjaa. Ensimmäistä sellaista. Minulle tämä on vähän vaikea myöntää, koska useammiten olen verkkoon liittyvissä uusissa asioissa heti mukana. Nyt jäljessä todella pahasti.
Nyt...Olen ihastunut. Ehkä osa siitä kuitenkin johtuu itse kirjasta. Karen Marie Moningia on vaikea määritellä kirjailijana. Hän kirjoittaa aikahypyistä, maailmojen luhistumisesta, Keijuista (Fae), Sidhe-seer'eistä, ulottuvuuksista... Hän kirjoittaa naisten kehitystarinoita maailmassa, joka ei ikinä ole sitä miltä näyttää.

Paahteessa voi hyvin lukea 14-vuotiaan tytön/naisen taistelua maailmojen sortumisen jälkeisessä Dublinissa. Varsinkin, kun kirjan nimi on Iced ja lähes jokaisessa luvussa jotain jäätyy... Lukemisesta tulee kuin vilvoittava henkäys auringon yrittäessä polttaa ihoani. Teosta on myös mielenkiintoista lukea suhteessa edelliseen lukemaani romaaniin, Lolitaan. Miten nuoresta naisesta kirjoitetaan eri tavoin yli viidenkymmenen vuoden välein, kun osa teemoista on samoja.

Talonvahdin toinen päivä meni monessa eri lukunurkassa. Aamulla päivävarjon alla pihalla, päivällä olohuoneen sohvalla ja illalla yläkerran parvekkeella. Luin koneelta ja puhelimesta. Välillä vaihdoin ihan perinteiseen kirjaan ja jatkoin Lewis'in elämänkertaa (mikä tämän talon kontekstiin olisi se oikea kirja luettavaksi).  

Kun saavuin sunnuntaina toin emännälle kevyempää kesälukemista tuomisena. Kaikista kirjoistani valitsin yhden Nora Robertsin, joka oli kiertoon lähtevien kirjojen laatikossa. Kirjavalintani synnytti paikalla olleissa miehissä keskustelun naisten hömppäkirjoista ja siitä kuinka niissä tapahtuu heti alussa jo tietyt elementit. Keskustelu nauratti minua, minun taustallani se oli kuin alimpaan lukijakastiin luokittelua. Minua nauratti uudestaan eilen monasti, kun muistin kommentit Moningia lukiessa. Moning on ehkä siinä rajalla onko se fantasiakirjallisuutta vai naisten hömppää. Ainakin se on ihanaa kesälukemista. (Ja on yöpöydällä emännän antama Fifty Shades of Grey odottamassa, jos kunnon hömppää tarvitsee.)

Pakkasin mukaan 10 kirjaa. Olen edistynyt vasta ensimmäisessä kirjassa vähän yli puolenvälin. Taidan ottaa pari lukupäivää lisää.

Jokainen lukuhetki ansaitsee eväät. Aamun aloitin mansikkamaidolla.
Kesäparatiisi....

Turistista pyöräilyä ja harhailua menneessä

Sosiologi John Urry on turismin tutkimuksessaan kirjoittanut erilaisten opaskirjojen ja oppaiden merkityksestä turistiseen kokemukseen. Ne ovat jopa määrittämässä osaa turistin valitsemista rooleista. Urryn tutkimus tuli eilen mieleeni, kun päätin tutustua polkupyörällä kaupunkiin. Muistelin ensin mitä talonemäntä oli minulle edellisenä iltana ajomatkalla esitellyt ja palasin, suurin piirtein, samaa reittiä juna-asemalle. Sen jälkeen utelias seikkailija minussa sai pyöräilemään omakotitaloalueilla katuja ristiin rastiin. Etsin vanhaa ja näin paljon eri ikäistä rinnakkain.

Ystäväni sanoisivat, että huomaisn tämän talon juuri sen värin takia. Se voi hyvin pitää paikkansa. mutta enemmän minua kiinnosti sen muodot, olemus. Erityisesti minua viehätti se, että se on kunnostettu. Monessa kaupungissa tälläisiä kauniita vanhoja kivitaloja taloja on purettu pois, koska ne ovat vuosikymmenien aikana rapistuneet "häpeänpilkuiksi". 

Ajellessani minulle tuli yllättäin hyvin kotoisa olo. Tuttuuden tunne oli valtava ja samalla hetken tajusin, että ympärillä oli hyvin samannäköistä kuin lapsuuteni Tykissä, Lappeenrannassa. Hiekkatiet, vierekkäin rapattuja taloja ja puutaloja, vihreitä pihoja, kaukana häämöttäviä kerrostaloja, ihmisten olemus ja askel. Tätä tunnetta ei ole tullut vähään aikaan.

Tämän talon kohdalla se tapahtui. Muistijäljet lapsuudesta ottivat vallan. Annin kauppa tuli heti mieleeni, kun näin tämän talon tien varressa. En kehdannut ottaa pihanpuolelta kuvaa. Siltä puolelta se olisi näyttänyt enemmän siltä 80-luvun tykkiläiseltä kulmatalolta. 

Tuttuuden hakeminen kuuluu osaltaan kaupungin kokemiseen. Uudet asiat liitetään olemassa oleviin muistoihin ja tietoihin, ja niitä arvioidaan suhteessa toisiinsa. Talonemäntä yritti sunnuntaina puhua sen puolesta, että tähän kaupunkiin kannattaa muuttaa. Pyörälenkin jälkeen minulla oli samanlainen olo. Ehkä se johtui kuitenkin vain siitä turvallisuuden tunteesta, jota juuri eilen kaipailin.

Jotta olisin oikein kunnon turisti, niin toimin kuten Urrykin on tutkimuksissaan osoittanut, noudatin paikallisen neuvoa iltapäiväkahvipaikan suhteen. Kahvila ja pikkupuoti Pompoti oli ihastuttava. Palvelu todella hyvää ja he auttoivat minua myös pienessä pulassani. (Kynästä loppui muste niin en saanut kirjoitettua kirjettäni).

Pompotin kinuskipiirakka oli niin makeaa, että olisin voinut ottaa toisenkin palan.
Turistiseen kokemukseen kuuluu myös sen jakaminen niille, jotka eivät ole läsnä. En vielä ostanut kortteja, saa jäädä museovierailujen yhteyteen, mutta kirjoitin kirjeen ystävälleni. Jo ensimmäisestä päivästä sain useamman sivun tekstiä. 

Turistipyöräilyn lisäksi päivääni kuului juuri sitä miksi olen täällä eli talonvahtimista. Iltapäivästä oli niin kuuma, etten jaksanut edes istua ulkona vaan päädyin sisälle lukemaan. Illalla grillailin ja kävin kävelemässä juuri auringonlaskun aikaan. Päivä ei olisi voinut olla paremmin kohdallaan.

Keittiönikkunan näkymä kymmenen jälkeen.

Talonvahtina paahteessa

Tästä se alkaa. Elämäni ensimmäinen talonvahtiviikko. Luvassa on aurinkoista säätä, kävelylenkkejä, uimista, lukemista, grillausta... Vihdoin on kesän paahde alkanut.

Aamiaisen hiljaisuus.
Valkoisessa keittiössä talonemännän poimimia kukkia ihastellessa.

Tästä se alkaa. Pikkukaupunkilaisuus, ainakin vähäksi aikaa taas. Hiekkateitä, lasihyttejä, italialaista jäätelöä, aikaan kadonnutta kokemushistoriaa.

Viikon turvapaikoista ensimmäinen. Vihreä varjoni. 

Tästä se matka alkaa, kohti erilaista syksyä; ruusujen tuoksusta ja teen mausta.