Itsensä tuntee kovin pieneksi maailman muutosten keskellä. Tapahtumat, joihin emme voi itse vaikuttaa, mutta jotka vaikuttavat omaan elämäämme oman elinpiirimme ulkopuolelta, ovat jokaisen kohdalla varmasti usein hyvin erilaisia mittasuhteiltaan ja vaikutukseltaan. Viime viikon tapahtumat hetkähdyttävät varmasti kaikkia, mutta kuinka moneen se jättää jälkensä, kun tapahtumat ovat kaukana omasta kotipihasta, kaupungista, ystäväpiiristä.... Me suremme kaikki omalla tavallamme niitä kymmeniä ja taas kymmeniä nuoria, jotka kuolivat aivan ilman järjellistä syytä. Toisille on tarpeen näyttää se kaikille, he jopa ehkä vellovat asiassa. Toiset pitävät hiljaisen hetken ja jatkavat eteenpäin. Jokaisella on oma tapansa. Jokaisella on surunsa, pelkonsa, ilonsa, helpotuksen tunteensa... Niin saa sitä olla helpottunut. Helpottunut siitä, etten se ollut minä tai minun lapseni, joka ampujan eteen joutui. Se helpotus ei yhtään vähennä sitä osanottoa, arvostusta, jota vainia, heidän perheitään, ystäviään, koko yhteiskuntaa kohtaan tunnemme. Se helpotus pitäisi kuitenkin osata muuttaa toiminnaksi. Se pitäisi osata jakaa ymmärrykseksi maailman moninaisuutta kohtaan. Se pitäisi osata muuttaa mahdollisuudeksi puhua ongelmista, hakea apua, auttaa toisia, kuunnella, olla läsnä. Sen helpotuksen pitäisi olla keino ehkäistä kaikenlaista pahaa, jota ympärillä tapahtuu.
Kaupunki kasvaa ympärilläni. Uusia ihmisiä muuttaa naapuriin. Uusia taloja rakennetaan takapihoille. Olen viime päivinä nauttinut siitä muutoksesta, jota tässä kaupungissa on ollut viime aikoina menossa. Rakastan toria ja tuoreutta. On ihana, että meillä on mahdollisuus saada läheltä, eikä välttämättä tarvitse mennä kauas. Yksinkertaisuus on mahdollista. Nämä kaikki kolme elementtiä yhdistyi tämän päivän kauppareissulla, kun kävin ihmettelemässä uuden lähiruokakaupan tarjontaa. Vaikka kauppa ei notkunutkaan suurten supermarkettien tyyliin tuhansista ja tuhansista vaihtoehdoista, oli kuin pieneen paratiisiin olisi saapunut. Lähiruokaa, luomua, tuoretta, yksinkertaista... Edessä avautui mahdollisuus tehdä itselle hyvää, lähiseudulle hyvää ja ehkä vielä laajemminkin.
Kaupunki kasvaa myös verkossa. Olen huomannut olevani todella hidas ottamaan käyttöön sosiaalisen median uusimpia ilmiöitä. Keväällä tutustuin Pinterestiin, mutta en jäänyt siihen vielä koukkuun, minkä syynä on varmaan se, että en itse ole kovinkaan aktiivinen kuvaaja, kuten tämän blogin lukijat ovat varmasti huomanneet. (Lupaan seuraavaan päivitykseen kuvia.) Hitaasti olen myös lähtenyt Google+:saan mukaan. Vanhana irkkaajana FB tuntui ensin vieraalta. Nyt ties kuinka monennen päivityksen jälkeen se tuntuu jo tylsältä. Google+:saan tarttuminen oli oikeastaan uuden etsimistä. Saapa nähdä tarjoaako se jotain uutta ja luovaa, jotta siihen jäisi koukkuun. Sitähän sosiaalinen media on, koukkuun jäämistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti