Kahdeksas kaupunginosa

Rajojen hahmottaminen on kaupungissa joskus hyvin vaikeaa. Kartassa on alueen nimi vain läntätty päälle, eikä selkeitä rajoja ole merkitty. Kun asuu alueen laidalla, sitä vain voi erilaisten vihjeiden avulla yrittää arvailla mihin kaupunginosaan kuuluu. Rajat ovat usein myös monitahoisia. Sama paikka voi kuulua moneen eri tilaan, paikkaan, riippuen esimerkiksi siitä kenen (aika)käsityksen mukaan rajoja määritellään. Asuntokauppias voi määritellä talon sijaitsevan rajan sillä puolella, jossa talon hinnasta saa pelkästään alueen nimen takia paremman voiton. Naapuritalon mummo voi sanoa, että "teidän talo on vielä tätä meidän peltoa, mutta tuolla puolen katua asuu ne kulkulaiset eli se on jo sitten sitä mäkeläisten peltoa. Ei ne enää tähän kaupunginosaan kuulu".

Rajoja on välillä hyvin vaikea ymmärtää, mutta joskus ne selittävät asukkaiden identiteettiä enemmän kuin voisi osata ennakoida. Taloyhtiöt itsessään kertovat myös hyvin paljon asukkaista. Millaiset pihat ovat, miten taloyhtiötä remontoidaan, huolletaan, kuka ottaa vastuuta, kenen ääni saa kuulua. Pihoja kierrellessä näkee paljon sellaista, mitä ihmiset eivät ehkä haluaisikaan paljastaa, mutta pienillä valinnoilla tulevat muokanneeksi omaa kaupunkitilaansa suhteessa identiteettiinsä, toiveisiinsa, ajatusmaailmoihinsa... Museovirastolla, sähkölaitoksilla, palomääräyksillä ja kaiken maailman muilla ulkopuolelta tulevilla säädöksillä ja tahoilla on vaikutusta siihen, miten talot muokkaantuvat ajan saatossa, koska fyysisiä rakennuksia koskee niin monet elementit. Pihoja ei niinkään. Ne ovat taloyhtiön yhteisen sovun tuotosta.

Kahdeksas kaupunginosa paljasti pihojaan keskiviikkoiltana kauniissa auringonlaskussa.

Kaivo ja perunamaa; ne löytyivät ennen pihalta. Nyt on enää kaivo, eikä sekään kai ole käytössä.