15. elokuuta 2011

Syksyn tuomat luurangot.

Viimeiset pari kuukautta olen saanut kuunnella lähes joka ilta naapuripuistossa olevaa esitystä. Kulttuuripääkaupunkivuosi on tullut ihan koti-ikkunan alle. Nyt jäljellä ovat vain teltan metalliset rakentaat.

Kulttuuripääkaupunkivuosi on jo puolessa välissä. Näkyykö merkkejä kehityksestä, muutoksesta, pysyvyydestä tai ratkaisujen löytymisestä? Jääkö muuta kuin kylmiä metallisia luuranko puistoihin ja katoavat sävelet puihin?

Kaupungissa on ollut kaikenlaista kuhinaa. Kesän kulttuurianti tuntui kuitenkin päättyvän kuin veitsellä leikaten koulun alun myötä. Elääkö kulttuuri liian vahvasti sidoksissa kalenteriin? Vai onko vain tarjonta sattumalta rakennettu niin, että tällä viikolla ei saa enää sitä mitä viime viikolla oli tarjolla? Onko kulttuuripääkaupunkivuosi kuitenkin liikaa lyhyt kestoista kulttuurin kokemista?

Kaupunkitila jatkuu peltojen ja metsien syleilyyn. Kulttuuri jatkuu muistoissa ja (mieli)kuvissa. Ehkä sen vain pitää riittää kaikkien toivomusten lisäksi, että ensi vuonna olisi edes osa tästä tarjonnasta. Ehkä minä jo kaipaan sitä musiikin kumua, jota olen iltaisin kuunnellut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti