Jouluomenat helmikuussa

Joulun aikaan meille ostettiin punaisia omenia. Silloin niitä syötiin pari ja kulhoon jäi vielä seitsemän isoa ulkomaista omenaa. Tammikuussa totesin, että noista pitäisi tehdä jotain. Googlettelin ja löysin Valion kyljysohjeen, johon tuli omenaa. Koska en pysty syömään itse omenia raakana ja pakastimessa on puolikkaan possun hakemisen jäljiltä ollut useampi paketti kyljyksiä, innostuin ohjeesta ja päätin kokeilla sitä.

Jouluna ostettu omena seitsemän viikkoa myöhemmin. 

Jouduin muokkaamaan vähän reseptiä, koska meillä ei ollut soijaa, Kippari-kermaa eikä salviaa. Kotonta löytyvät muut yrtit sekä mausteet ja tavallinen kerma saivat korvata puutteet. Lisäksi kypsensin pidempään kyljyksiä uunissa, kuin mitä ohjeessa neuvottiin. Tarjoilin uunikyljykset risoton, dijon-sinapin ja punajuurien kanssa. Kaikki neljä kyljystä tuli syötyä kahdestaan yhdellä kertaa, koska ruoka ylitti maullaan odotukset. Nyt haaveilen jo syksyn uusista omenista. Makeilla jouluomenilla tällä ohjeella tuli hyvää, mutta odotan, kun pääsen kokeilemaan happamilla tai kirpeillä kotimaisilla omenilla samaa ohjetta.

Jouluomenia kuitenkin jäi ja tajusin tänään, että niitä olisi vieläkin neljä lasikulhossa sivupöydällä. Ulospäin ne näyttivät hyviltä edelleen. Ei voi kuin ihmetellä mitä "vahaa" niihin on laitettu, että ovat vielä syötävän näköisiä seitsemän viikkoa ostamisen jälkeen. Ajattelin tehdä niistä kaura-omenapaistoksen leivinuunissa. En ole vielä kertaakaan tehnyt mitään jälkkäreitä leivinuunissa, joten paistos voisi olla aika "turvallinen" kokeilu, kun ei tarvitse niin kuumaa ja pysyvää lämpötilaa vaan voi hyvin hautua uunissa pidempään.

No... Lopputulos oli sitten sokerin kärähtäminen. Hups. En tiedä miten onnistuin kerrankin lämmittämään leivinuunin niin, että se säilytti lämmön 200 asteessa yli puolituntia. (Ehkä alaluukkuun vetämäni hiillos jaksoi puhista pidempään kuin mitä aiemmilla kerroilla.) Onneksi jälkiruoan tuoksu oli niin hyvä, että katsoin uuniin ja huomasin uhkaavan katastrofin. Potti ulos uunista ja hetken omenapaistoksen jäähdyttyä maistamaan. Sokeri oli tosiaan ehtinyt vähän kärähtää, mutta kaura-omenapaistoksen maku oli silti hyvä. Ehkä tässä uskaltaa kokeilla jotain muutakin jälkkäriä leivinuunissa, kunhan vahtii vähän paremmin. Ruoanlaittaminen on kiinni kaikista aisteista. 

Kaura-omenapaistoksen kanssa tein vielä vaniliakastikkeen
ja koristelin pakkasesta löytyneillä puutarhavadelmilla.
Musta tee oli maustettu appelsiinillä, mikä toi sopivaa kirpeyttä makean
jälkiruoan vastapainoksi. 

Omakotitalon tuomat "harrastukset"

On asioita, joista ei kuvittele innostuvansa. On asioita, joita ei ikinä usko tekevänsä. Ja sitten on niitä asioita, joita on odottanut ja toivonut joskus pääsevänsä tekemään. Muutto omakotitaloon toi kaikkia näitä mukanaan. Aiemmin kirjoitin jo talon lämmittämisestä, joka edelleen on ihana ja innostava asia. Voisi kai sitäkin pitää "harrastuksena", vaikka onkin arjen kannalta välttämätön ja tärkeä asia. Pari kertaa ollaan tultu reissusta kotiin niin, että ulkona pakkanen paukkuu ja sisällä on vain 14 astetta lämmintä. Silti on ollut mukava hakea puita ja sytyttää takat ja aloittaa taas prosessi "alusta".

Piha ensilumen aikaan. 

 Yksi asia, josta en kuvitellut innostuvani on lumenluonti. Varsinkin tammikuussa oli mukava lähteä ulos tekemään polkuja, kulkureittejä ja aukeita alueita lumeen. Lumi oli kevyttä kuin puuteri ja helposti siirreltävää. Sunnuntaina ja tänään on kolan työntäminen ollut raskaampaa, kun lumi on vesisateiden myötä muuttunut tahmeaksi ja painavaksi. Silti molempina päivinä on ollut mukava saada pihaan kulkuväylät polviin upottavien hankien sijaan. Ennen talvea 2017 en ollut koskaan oikeastaan tehnyt lumitöitä. Ei kerrostalossa asuessa tarvinnut. Ja vasta nyt talon myötä olen oikeasti tehnyt lumitöitä. Voihan olla, että tämä talvi vie vielä innostukseni lumenluonnista, mutta ainakin tällä hetkellä se tuntuu yhdeltä parhaimmalta tavalla viettää omaa aikaa. Korvissa kuunnelma, käsissä lumikola ja edessä iso piha hankineen.

Piha, kun lumitöitä on tehty kuukauden verran.
Ei sitä koko nurmikenttää tarvitse kolata. Onneksi.

Yhtenä talon myötä tulleena harrastuksena on kukkien ja kasvien kasvatus. Vaikka hanki onkin maassa, on mukava jo aloitella kevään puutarhan laittoa. Olen pohtinut mitä puita istutetaan, mitä kukkia ja marjapensaita voisi tuoda pihaan lisää, rakennetaanko kasvihuone pihalle ja mitä tehdään nykyiselle pienelle kasvimaalle. Käly toivoi, että kasvatamme parsaa. En ollut edes ajatellut sitä, mutta olisi kyllä mielenkiintoista kokeilla sitä. No saapa nähdä mitä innostukselle ja suunnitelmille käy, kun lumi on sulanut ja olisi oikeasti aika iskeä sormet multaan. Sisäkasvienkin hoitajana olen aika unohteleva ja huolimaton.

Posliinikukka odottaa, että istuttaisin sen ruukkuun.
Sisäkukkia on tullut aiemminkin pistokkaista kasvatettua, mutta ulkokasveille en ole sitä koskaan tehnyt.
Nyt pitäisi käydä ostamassa siemenet, jotta ne ehtisivät itää ja kasvaa hyvin ennen istutusvaihetta keväällä. 

Remontointi ja sisustaminen ovat myös talon mukanaan tuomia harrastuksia, vaikka jälkimmäinen on ollut jo pitkään "harrastuksenani". Olen oikeastaan koko aikuisikäni asunut vuokra-asunnoissa, joissa ei ole vain tehnyt mieli tehdä remonttia. Osassa on ollut jo omaan makuuni sopivat ratkaisut ja osassa remontointi oisi vaatinut poismuuttaessa alkuperäiseen palauttamista, joten maalisutiin tarttuminen ei ole ollut vaihtoehto.

Tietenkin muutto omaan taloon tuo mukanaan sisustamista ja remontointia. Pintoja haluaa muuttaa oman maun mukaiseksi ja pientä korjaustarvetta edellisten asukkaiden jäljiltä on lähes aina. Minulle remontointi on uusi juttu, enkä voi sanoa, että olisin siihen hurahtanut. "Vähitellen, vähitellen" on ollut mottoni. Mielestäni pitää asua uudessa kodissa, jotta oikeasti varmistuu siitä mitä sinne haluaa ja mikä sinne sopii. Avaimet saatuamme teimme kuitenkin alakerran lattiarempan, koska huonekalujen sisäänkantamisen jälkeen se olisi ollut työläs juttu. Lattian väristä päättäminen oli yllättävän vaikeaa, mutta lopputuloksesta olen tyytyväinen. Hiottu, lipeöity ja vaaleaksi öljytty mäntylattia on valoisa verrattuna alkuperäiseen tummaan. 

Olin päättänyt, että tapetoimme kaksi seinää alakerrasta. Oikean tapetin valitsemisessa meni kuitenkin useampi kuukausi ja lopulta vasta viikkoa ennen joulua revimme vanhat tapetit ja liisteröimme uudet seinille. Vaikka tapetointi ei olekaan vaikea tai isotöinen pintaremonttihomma, oikean tapetin valitseminen kesti pitkään. En halunnut valita sellaista tapettia, joka vaihdettaisiin jo muutaman vuoden sisällä. Lapsuuden kodissani mentiin samoilla väreillä melkein 15 vuotta ja tämä sisustusajattelu on tainnut jäädä minuunkin. No ehkä nyt valitsemani tapetit tulevat vaihtumaan vähän nopeammalla aikataululla, mutta ei todennäköisesti kuitenkaan viiden vuoden sisään.

Vanha tapetti juuri ennen pois repimistä. Moni ystäväni ihmetteli miksi näin kauniin tapetin haluan pois.
Itse en vain kokenut sitä omakseni ja sellaiseksi mitä haluaisin katsella. 

Tapettien repiminen oli kyllä hauskaa. :D

Tilalle tuli vaalenpunainen Emma von Brömssenin tapetti, jossa on Japaninvaahteran lehtiä.
Pienempi kuvio ja miun viime vuosina kodin sisustukseen tuoma vaaleanpunainen
olivat pitkän valinnan jälkeen ne mihin päädyin. 
En uskaltanut valita William Morrisin runsaita kukkia. Ehkä ensi kerralla.

Koska tapetoiduilla huoneilla on eri käyttötarkoitukset (ensimmäinen on seurustelu- ja toinen makuuhuone), halusin niihin erilaiset tapetit. Olin aiemmin syksyllä ostanut Emma von Brömssenin verhot ja lopulta innostuinkin juuri hänen tapeteistaan. Hänen muotokielensä ja kuviointien selkeys sai valitsemaan Japaninvaahteratapetin ja harmaansinertävän pilkullisen taperin. Kotona tehdyt pienet remontointihommat eivät ole saaneet minussa syttymään mitään remontointipaloa tai sisäistä pientä timpuria esiin. Sen sijaan suhtaudun remontteihin "tehdään, koska tämä on tehtävä" -asenteella.

Sisustamisen kanssa on eri tilanne. Kaikenlaisia sisustusratkaisuja on tullut mietittyä ja kehiteltyä. Osa niistä on jo toteutunut ja osa niistä odottaa oikeaa löytöä. Sen voin myöntää harrastuksekseni edelleen.

Talon myötä "harrastukset" varmasti alkavat vielä näistä lisääntyä. Melkein jännityksellä odotan niitä.

Matkan odotusta

Joitakin asioita odottaa kauemmin kuin toisia. Sitten kun ne alkavat olla lähellä, siis tapahtuvat ihan kohta, alkaa vähän kutkuttaa. Ja alkaa valmistautua. Siksi tänään...

Aamiaispöydässä pohdintoja uudesta arjesta

Istun pitkästä aikaa yksin aamiaispöydässä. Takassa rätisee tuli ja lämpömittariin vaihtui juuri lukemaksi 19 celsiusta. Pohdin laittaisinko vielä toisen pesällisen puita takkaan vai sulkisinko pellit ja antaisin takan luovuttaa lämpöään.

Muutto vaikutti monelta tavalla omaan arkeen. En kerrostalossa asuessa tainnut katsoa patterien termostaatteja kuin sinä aamuna syksyllä, kun ensimmäistä kertaa asunto tuntui viileältä kesän aurinkoisten päivien jälkeen. Nyt aloitan aamun laittamalla tulen takkaan ja joinakin aamuina myös leivinuuniin. Sisälämpömittariin ei tarvitse vilkaista, koska lämpötilan on oppinut jo arvioimaan unesta lämpimälle iholle tulevasta viileydestä, kun astuu makuuhuoneesta käytävään.

On meillä patterit, mutta vain makkarin patteri on yöllä päällä ja työhuoneen patterin laitan päälle, kun menen sinne töihin. Eilen työhuoneeni lämpötila oli 17,5 celsiusta aloittaessani töitä ja patteri nosti alta tunnissa lämpötilan yhdeksääntoista. Tavakseni on tullut napsauttaa patteri pois päältä, kun lopetan työnteon. Kukat pärjäävät viileämmässäkin huoneessa yksinään. Ainakin joulukaktus pukkaa jo nuppuja.

Peikonlehti tekee koko ajan suurempia
lehtiä, vaikka työhuoneessa ei ole tasaista lämpöä.

Lämmittämisen opettelu on tullut osaksi arkea. Kun pari kertaa on herännyt kuusitoista asteisessa talossa ja ulkona on lämpötila lähempänä nollaa, pohtii miksi ei voisi pitää pattereita koko ajan päällä. Voisihan niitä pitää, mutta samalla ei opi tuntemaan oman talon käyttäytymistä. Paljon enemmän on oppinut sillä, että lämmittää takassa aamulla pesän tai kaksi ja illalla toisen samanlaisen. Ja villasukkia on mukava neuloa lisää.

Talon lämmön pitäminen siinä yhdeksäntoista ja kahdenkymmenen hujakoilla ei ole tekemisissä ilmastonmuutoksen tai lämmityskustannusten kanssa. Se on sidoksissa omaan oloon. Noilla asteilla meillä pärjää hyvin. Saa jättää villasukat pois, jos haluaa tai pitää ne jalassa, eikä tule hiki. Hankalampaa on yrittää saada lämpö pysymään tuossa välissä useamman päivää putkeen ilman pattereita. Vielä on oppimista.

Uuden villasukat ovat puikoilla tulossa.

Jossain talon lämmittämisen välissä tajusin myös miksi monissa ulkomaisissa tv-sarjoissa ihmiset käyttävät kauniita villapaitoja ja toisinaan myös kynsikkäitä kotonaan. Talot, joissa he asuvat ovat yhtä herkkiä lämmitykselle kuin meidän. Villapaita ei ole päällä sen takia, että siinä näyttäisi hyvältä vaan sen takia, että se oikeasti lämmittää, kun sisällä on kuusitoista tai jopa neljätoista astetta. Olin sivuttanut asian tyysti. Tajusin sen vasta, kun omien villapaitojen käyttö sisällä alkoi lisääntyä.
En ole vielä alkanut neuloa meille kynsikkäitä kotona käytettäväksi. Enkä toivottavasti siihen pisteeseen edes päädy. :D

Rakastan, lämmitysarjesta huolimatta, tätä ihmettelyä ja kotia. Ja laitan jouluvieraille tarvittaessa patterit päälle.

Ehkä käyn hakemassa nyt lisää puita iltaa varten. Siitäkin on tullut yksi uusi arjen asioista.